The Body Shop Peppermint Candy Cane

Pidempään blogiani seuranneet saattavat muistaa rakkauteni piparmintun tuoksuun. Pari vuotta sitten ihastuin palavasti LUSHin Candy Cane Rouladeen ja taivaallisen tuoksuinen suihkusmoothie kuului myös viime jouluna valikoimiin. Itse asiassa ei ole kauaakaan siitä, kun käytin pois viimeiset CDR-rippuset, sillä olin säilönyt pari palaa tuotetta vakuumipakkauksissa jääkaappiin, jossa ne säilyivät monta kuukautta autenttisen tuoksuisina.

Tämän aasinsillan kautta päästään siihen, että hykertelin jo valmiiksi kuultuani, että The Body Shopin joulunajan kausikokoelman yhtenä tuoteperheenä on Peppermint Candy Cane. Ehdin ostaa itselleni suihkugeelin ja vielä harkitessani muita tuotteita sain kutsun TBS:n pr-tilaisuuteen, jossa pääosassa olivat Peppermint Candy Canen lisäksi muut limited edition-tuoksut Vanilla Marshmallow, Berry Bon Bon ja tietenkin joulukalenterit.
Jokaisesta tuoksusta on saatavilla valtava määrä erilaisia lahjapakkauksia ja voisin haluta vaikka kaikki joulukalenterit jo pelkästään niiden ulkonäön vuoksi. Tämän vuoden jouluteema on mielestäni tosi onnistunut!


Palataan Peppermint Candy Caneen ja tuotteisiin, jotka sain tilaisuudesta mukaani.
Söpö säkkikankainen Festive Sack sisältää kolme matkakokoista tuotetta eli suihkugeelin, vartalokuorinnan ja vartalovoin sekä normaalikokoisen (30ml) käsivoiteen.

Piparmintun tuoksu on makeankirpakka eikä lainkaan keinotekoisen tai esanssisen oloinen. Mielestäni se on hyvin lähellä alussa mainitsemaani LUSHin Candy Cane Rouladea, joten jos piditte siitä tai ylipäätään piparmintusta, voin oikeastaan taata, että tykkäätte tästäkin. Joutunen hamstraamaan ainakin suihkugeeliä, sillä käytössä olevan pullon vajumisesta päätellen joku muukin meidän taloudessa on ihastunut siihen.

Don’t Ask Just Mask-kasvonaamiosetti on ihan laittoman söpö ja hintaluokassaan sopiva vaikka pikkujoululahjaksi. Pakkaus sisältää suloisen peura-hiuspannan sekä seuraavat kasvonaamiot:
2x Himalayan Charcoal puhdistava kasvonaamio 5ml
2x British Rose kosteuttava kasvonaamio 5ml
2x Japanese Matcha Tea saasteilta suojaava kasvonaamio 5ml

En vielä ole ehtinyt kokeilemaan naamioita, mutta eniten odotan Japanese Matcha Tean testaamista, sillä se on syväpuhdistava ja kuoriva ja sisältää runsaasti antioksidantteja.

Vaikka Peppermint Candy Cane on joukosta ylivoimainen suosikkini, eivät muutkaan kausituoksut olleet missään tapauksessa huonoja. Itse todennäköisesti kyllästyisin niihin aika pian, kun taas pystyn käyttämään loputtomiin mintun, eucalyptuksen tms. tuoksuisia tuotteita. Makuasioista ei kuitenkaan kannata kiistellä ja näistä tuotteista jokainen löytänee suosikkinsa, pl. tietysti hajusteherkät/allergikot.


Sain valita lahjakassiin vielä täysikokoiset suihkugeelin ja Body Lotionin haluamassani tuoksussa. Yllättyikö joku? :D Otan vartaloemulsion käyttöön ensiksi, sillä vielä ei olla siinä pisteessä, että iho kuivuisi aivan hulluna. Tuhdimpi vartalovoi sopii omalle iholleni paremmin talvikauteen.

Mitä pidätte Bodarin joulutuotteista? Oletteko hankkineet jo jotain tai kirjoittaneet joulupukille?


Tuotteet saatu pr-näytteinä. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista kertynyt komissio käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen. 

6 thoughts on “The Body Shop Peppermint Candy Cane

  1. Vähä katkeruus nostaa päätään, ku tällaisia tuotteita tulee ja astman takia en kestä tuoksuja enää kovinkaan. Tuoksujen pitää olla niin mietoja ja ei iholle jääviä, että selviän niistä. Eli mää sitten nyt kuolaan tälleen netin välityksellä näitä. :D

    1. Mäkin olen astmaatikko, mutta onneksi hajusteet harvoin aihettavat oireita. Olisin nimittäin myös tosi katkera, jos en pystyisi käyttämään näitä:D Onneksi netin välityksellä nuuskuttelu on turvallista <3

  2. Ihastuin kans aivan totaalisesti! Tilasin haistamatta suihkugeelit ja käsivoiteet sekä candy canesta että berry bon bonista ja tykkään molemmista, mutta kyllähän Candy Cane on aivan ehdoton ykkönen! Eka pullo suihkugeeliä alkaa osoittaa jo uhkaavia loppumisen merkkejä. Näitä joutuu kyllä vielä hamstraamaan!

    1. Ootko varma, että olet ainoa, joka teillä käyttää tätä suihkaria? :D Mun on kans ainakin suihkugeeliä pakko saada pari pulloa varastoon ja toivon todella, että tätä tulis taas ens jouluna saataville!

  3. Ooh! Noi kuulostaa niin hyvältä! Täällä siis toinen piparmintun tuoksun ystävä. :) Täytyy kyllä käydä ihan paikan päällä näitä nuuhkimassa <3 Ja noi peuran korvat! En kestä :D Niin ihanat! Miten kauan muuten vartalovoiteessa jää tuoksu viipymään? :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *