Syyskuun LF Beauty Box

Sain LF-boksini ärsyttävän myöhään tässä kuussa. Lähetys kulkee maksikirjeenä ja ehkä siitä syystä sillä kestää niin kauan tulla perille. Tammikuussa alueemme posti siirtyy parin kilsan päähän ja muuttuu huoltoaseman yhteydessä olevaksi asiamiespostiksi. Maksikirjeitä ei voi ohjata pakettiautomaattiin, eli saan jatkossa noutaa boksini jostain huitsista, joka ei ole minkään päivittäisen kulkureitin varrella. Noh, em. seikat ja se, että mulla on kaikki paikat täynnä pikkupurtiloita olivat syinä siihen, että halusin lopettaa Lookfantsun boksin tilaamisen, mutta eihän se onnistunutkaan, kun olin tehnyt automaattisesti uusiutuvan vuoden mittaisen tilauksen. Saan siis kevään ajan ravata hakemaan boksia keskeltä ei mitään. Jippii.

Ilmassa on siis lievää boksiärtymystä eikä syyskuun sisältö kirvoittanut riemunkiljahduksia kaikilta osin. Kyseessä on synttäriboksi, konsepti täyttää 4v.

Omorovicza Ultramoor Mud Mask (5ml)
Syväpuhdistavat mutanaamiot ovat kyllä kavereitani, joten lämpenin hieman viileästä alusta huolimatta. Kirkastusta ja elpymistä vartissa, kyllä kiitos.

Eve Lom Cleanser (20ml) & musliiniliina
Mulla on näitä ainakin kaksi ellei peräti kolme jo, joten tämä aiheutti hieman kulmien kurtistelua. Kulttimainetta nauttivan putsarin tuoksu tökkii pahemman kerran, eikä mun ei ole tehnyt mieli edes testata tätä. Puhdistusbalmi lämmitetään käsissä, hierotaan kasvoille ja sen jälkeen meikki pyöritellään pois kostutetulla liinalla. Liinat ovat kyllä päätyneet mulle käyttöön, mutta itse tuote lähtenee eteenpäin.


Aromatherapy Associates Revive Morning Bath And Shower Oil (9ml)
Sain kahdesta vaihtoehdosta tietenkin sen laventelintuoksuisen:D Soma pullo, ehkä koetan käyttää tämän tuoksusta huolimatta. Etenkin näin talvella tai sitä kohti mentäessä vaihdan suihkugeelit mielelläni suihkuöljyyn. Tää näyttää kyllä tosi lirulta, joten saapa nähdä.


Philip Kingsley Elasticier (40ml)
Ennen shampoopesua märkiin hiuksiin käytettävä hoitoaine ei onneksi tarvitse kuin parin-kolmen minuutin vaikutusajan, joten tällä on toivoa.


Lord & Berry Strobing Pencil
Vähän jännä tällainen ohut korostuskynä. Sävy on kyllä ihan nätti mutta hukun korostustuotteisiin enkä oikein osaa käyttää mitään voidemaisia JA tätä pitäisi myös terottaa koko ajan.

Mane’n Tail Original Hoof Maker Hand & Nail Cream (57g)
Jostain aikaisemmasta boksista on tullut merkin shampoo ja hoitsikka, ja silloin tuumasin, että näistä tulee mieleen koiranshampoo. Samanlaisessa putelissa on nyt tarjolla käsivoidetta, joka kyllä imeytyy todella vauhdilla, mutta tuoksuu shampoolta:D Erityisen kosteuttavalta tämä ei vaikuta ja koska olen vähän ronkeli käsivoiteiden suhteen, niin tämäkin päätynee kierrätyslootaan.

Sellainen oli Lookfantasticin synttäriboksin sisältö. Lokakuuta on spoilattu sen verran, että tulossa on ainakin Ahavaa, mikä on ihan kiva. Toivottavasti tuleva boksi on muutenkin sisällöltään enemmän omaan makuuni sopiva. Ehkä tässä vähän vaikuttaa yleisesti vallitseva mieliala, olen tänäänkin pakertanut koko päivän näyttötyötä ja kymmenen tunnin koneella istuminen alkaa tuntua päässä ja hartioissa. Viikonloppuna ei aio vilkaistakaan kouluhommiin päin:D

Kivaa loppuviikkoa kaikille:)

 

10 thoughts on “Syyskuun LF Beauty Box

  1. Mä taisin jotenkin liian vahvasti myötäelää sun posti- ja boksiärsytystä, koska mikään näistä boksin tuotteista ei herättänyt edes orastavaa kiinnostusta. Voin muutenkin samaistua siihen postiasiaan koska itehän oon jo pari vuotta hakenut pakettini hevonpjärsiistä sellaiselta ärrältä, jonne pääsee vain autolla (ellei halua odottaa paluubussia 45 min paketin saamisen jälkeen).

    1. Testasin muuten eilen tota suihkuöljyä ja se lensi roskiin saman tien. Siis kylppärissä haisi siltä, kuin siellä olis pesty maalipensseleitä ja lattia oli vielä tänään hengenvaarallisen liukas. Huhhuh!
      Tää meidän tuleva Posti suosii kans autoilijoita. Kiva, jos en ole kotona kun tulee joku 30kg Zooplussan paketti ja joudun hakemaan sen sieltä…

  2. Olin kyllä pettynyt sisältöön, tuntuu, ettei mistään tuotteesta saanut oikein mitään irti ja kaikki oli pieniä ja tylsiä, verrattavissa vähän, anteeksi vain, roskaan / jäännöstuotteisiin. Olen miettinyt kanssa, että onko tämä boxi enää hintansa arvoinen, aikamoisia pettymyksiä ollut nyt. Tai pliisuja sisältöjä jotensakin, ja paljon samantoistoa. Kuinkahan suosittu tää boxi on kotimaassaan? Mitähän tilaajat ovat tykänneet sisällöstä?

    Mulla kanssa vaihtelee hurjasti, missä vaiheessa kuuta saan boxin käsiini. Joskus tullut todella ajoissa, ja tosiaan tää oli taas hurjan myöhässä.

    Mun tulee ennakkofiilis noista hevostuotteista, että onko näitä ihmisen turvallinen käyttää :D

    1. Mä olen tilannut tätä 1,5 vuotta ja joukkoon mahtuu hittejä ja huteja, mutta nyt muutaman viime kuukauden aikana en ole enää ollut kauhean innostunut tästä. Toimitusaika harmittaa myös. Mielestäni mun tilauksen alussa tämä tuli paljon aiemmin. Toki se voi johtua postista eikä lähettäjästä mutta kuitenkin.

      Ilmeisesti boksi on varsin suosittu maailmalla, mutta itse kaipaisin vaihtelua ja siksi olisin halunnut lopettaa tilauksen vaikka saman tien.
      Hevostuotteet ovat käsittääkseni tosi suosittuja vaikka en kyllä suoraan sanottuna ymmärrä, miksi. Kyse on tosiaan alunperin eläimille suunnatusta sarjasta -ja jos multa kysytään, niin sellaisena se olisi saanut pysyäkin…

  3. Voin yhtyä postin ärsytyksiin. Läheinen pakettiautomaatti poistui jostain syystä ja nyt lähin on kilometrien päässä. Onhan toki postitoimisto melko lähellä, mutta äh, haluaisin vain hakea pakettini automaatista ilman jonotusta.

    1. Mullekin olisi ihan fine jos konttori siirtyisi mutta pakettiautomaatti toimisi. Jostain syystä tosi moni pakettikin menee edelleen postiin, vaikka mulla on paketinohjaus käytössä ja läheisen kauppakeskuksen automaatti valittuna. Loppujen lopuksi tarvin varsinaisia konttoripalveluita ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään.
      Kyseisen Postin työntekijät ovat tulleet tutuiksi ja kuulemma eivät tiedä jatkosta mitään. Harmittaa heidänkin puolestaan, jos työt loppuvat:(

  4. Mä taas tykkään Eve Lomin putsarista, siinä on kieltämättä aika voimakas yrttinen tuoksu, mutta jollain sairaalla tapaa pidän siitäkin. Se poistaa tosi tehokkaasti meikin. :)

    1. Mä mietin tämän kommentin luettuani, että pitäisiköhän sille kuitenkin antaa mahdollisuus. Olen vähän huono käyttämään voidemaisia putsareita mutta ehkä kokeilen kuitenkin uteliaisuudesta:)

  5. Täytyy ottaa nöyrästi takaisin suuria sanojani boksin sisällöstä.., boksin Omaroviczan Mud mask on huikea! Ensimmäinen naamio, josta aidosti tykkään! Todella ihanan tuntuinen kasvoilla, viileän raikas tuoksu, tosi helppo käyttää ja pyyhkiä/pestä pois.. Suosittelen!

    1. Mä en muuten ole vieläkään ehtinyt kokeilla sitä, tosin iho tuntuu kaipaavan nyt enemmän kosteuttavia ja kirkastavia tuotteita. Säästänen siis tulevaisuuteen tuon naamion, mutta olipa kiva kuulla, että se on ollut sulle mieleinen. Savi/mutanaamiot ovat kyllä olleet myös mun suosikkeja silloin kun iho kiukuttelee:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *