Pieni Über Chic -tilaus

Tilasin pitkästä aikaa leimauslaattoja kaukaisilta mailta ja se on sen verran harvinaista herkkua nykyään, että halusin ihan postata näistä.

Über Chic Beauty toimitti ostokseni USAsta Suomeen 10 dollarilla vajaassa parissa viikossa, mutta paketti tietenkin jäi tulliin ja sain pulittaa alvit ja Postin käsittelymaksun, yhteensä n. 14 euroa. Tullauspäätöksen jälkeen kesti vielä neljä päivää saada paketti. Mietinpä vaan, mitä tapahtuu heinäkuussa, kun jokainen EU:n ulkopuolelta tilattu paketti pitää arvosta riippumatta tullata. Mun ostelut ainakin vähenee ihan radikaalisti, tosin en nykyäänkään enää tilaa kauheasti mitään ulkomailta ainakaan villeimpiin kynsiharrastusvuosiin verrattuna. Jenkki-kauneusboksien tilaamisen lopetan varmasti kokonaan, hommassa ei ole enää mitään järkeä muutenkin korkeiden toimituskulujen lisäksi.

Mutta joo. Tilasin siis kolme yksittäistä leimauslaattaa. Mä olen aivan hurahtanut tällaisiin kukka- ja lehtikuvioihin ja näitä ilmeisesti ei voi omistaa liikaa. Halusin myös päästä testailemaan noita kerrostettavia leimoja ja Secret Garden 2-laatassa (vasemmalla) onkin useampi siihen soveltuva kuvio. Oikeanpuoleinen laatta on Secret Garden ja nämä ovat varsin tuoreita julkaisuja. Kuvissa laatoissa on vielä siniset suojamuovit paikallaan, koska kiiltävien laattojen kuvaaminen on haastavaa ja kalvo helpottaa sitä pikkuisen.

Kolmas laatta on Lovely Leaves 4. Mulla taitaa olla se ihan eka Lovely Leaves-laatta ja sitten on vastaavia Lina Nail Artin laattoja. Myös tässä on kerrostettavia yksittäisiä lehtiä ja muutenkin sellaisia kuvioita, joihin en ihan helpolla kyllästy.

Tilasin myös todella fancyn siistimissiveltimen! En ole koskaan omistanut mitään ”virallista” siistimissivellintä ja halusin nyt testata tätäkin. Saatavilla oli myös viistopäinen versio, mutta pyöristetty istunee paremmin omaan käteeni. Mä olen vuosien ajan siistinyt lakkaukset Konadin nestemäisen eyelinerin levitykseen tarkoitetulla siveltimellä ja suteja on vielä muutama varastossani. Luultavasti näitäkään ei saa enää mistään, tilasin ehkä joskus tyyliin 2014 näitä suoraan Konadilta. Asetoni sulattaa harjakset pikku hiljaa pois, joten sivellin ei ole kovin pitkäikäinen. Mielenkiintoista nähdä, toimiiko ihan tarkoitukseen valmistettu sivellin paremmin ja pitempään.

Olen nyt taas vähän enemmän innostunut kynsihommista ja niinpä tuntui kivalta ajatukselta saada vähän jotain uutta. Lakoissa lienee saavutettu jokin lakipiste, koska en kaipaa sille rintamalle enää kauheasti mitään uutta, nytkin hiljattain julkaistusta Picture Polishin kokoelmasta en ostanut yhtään lakkaa, koska ne eivät vain kiinnostaneet. Kaukana ovat ne ajat, kun jokaisesta julkaisusta piti saada, ellei kaikkia, niin ainakin muutama lakka. Toki mä seuraan vähintään toisella silmällä etenkin Essien julkaisuja ja kauppareissuilla aina ratsaan hyllyt kiinnostavien lakkojen varalta. Aika monta kertaa saa todeta, että vastaavia sävyjä löytyy jo omasta kokoelmasta yllin kyllin.

Tähän lakkaukseen tein liukuvärjäyksen Picture Polishin Spring- ja Alice-lakoilla. Leima on Secret Garden-laatasta, melko tarkkaan laatan keskellä oleva kukkakuvio.

Mitäs teidän kynsille ja koristeluinspikselle kuuluu?

10 thoughts on “Pieni Über Chic -tilaus

  1. Ihastuttava leimauskuvio, heti iskin silmäni koska kukkakuviot on mun ainaisia suosikkeja…siis just tällee kun näkee jotkut ihanat kynnet, tulee se himo tilata vaikka just nuita laattoja mutta viimeistään ostoskorissa tulen järkiini koska mulla on iso laattakokoelma, ja hyvin harvoin niitä käytän. Lakat kävin just eilen läpi ja karsin muutamia. Ideana on että lakat mahtuisi kolmeen Alexin hyllyyn esille, siis niin etteivät ne mene sinne taakse että joutuu ronkkimaan. Kuten Ikean meikkihyllyissä aina tapahtuu.

    En ole oikein tilannut nyt ulkomailta kun just noita jenkkiboxeja. Olen niin tuore tilaaja etten haluaisi niistä luopua ellei homma karkaa liian kalliiksi ja vaivalloiseksi. Yritän vaikka säästää muussa sen mitä niihin menee.
    Toivottavasti tuon Uberin siveltimen hieno väritys ei mene asetonista pilalle! Uberilla on kyllä parhaat laatat <3

    1. Mulla on liikaa lakkoja, mutta en jaksa käydä niitä läpi joten on helpointa vaan antaa olla. Yksi Alexin laatikoistakin on pettänyt pohjasta koska painoa on liikaa:D Jossain vaiheessa siis jonkinlainen karsinta on pakko tehdä, kun nykyinen tila ei enää riitä.
      Laattoja voisi myös karsia, koska jotkut tietyn tyyliset, joista olen tykännyt viisi vuotta sitten ei välttämättä enää innosta.

      Mua harmittaa ihan vietävästi tuo tullimuutos. Täältä ei saa sellaisia kauneusbokseja, joista innostuisin, joten täytyy kai luopua kokonaan kuukausiboksista:(

  2. Itse olen ainakin huomannut, että heti kun ilmat alkoi lämpenemään, niin kynnetkin voi paljon paremmin :) Talvisin aina sama epätoivo hauraiden ja kuivien kynsien kanssa, mutta nyt oon innostunut kaivamaan lakkojakin vähän esiin. Lakkaukset on kyllä niin yksinkertaista settiä kuin olla voi, mutta helpottaa kynsien kestämistäki arjessa, kun on lakka päällä :) En kestä nykyään enää yhtään mitään huonosti käyttäytyviä lakkoja, joten oon melko tarkka uusissa hankinnoissa. Mulla on sitä paitsi aika pieni lakkakokoelma, mutta silti sieltä tuntuu löytyvän itselle mieluisia sävyjä jo melko riittävästi!

    Koristelut mulla on jäänyt ihan minimiin. Oon joskus haalinut kauheasti leimalaattoja ja -lakkoja sekä siirtiksiä ja tuolla ne nyt pölyttyy lipastossa :’D Mutta jospa se innostus taas iskisi siinä vaiheessa, kun kaikkea vapaa-aikaa ei tarvitsi tuhlata kouluhommiin tai niiden välttelyyn esim. roskiskaappia jynssäämällä ;D

    Mulla on itselläni ollut jo vuosia PP:n sivellin siistimiseen, mutta siitä alkoi aika nopeasti harittamaan ne karvat :/ En ole kyllä uuttakaan hommaan soveltuvaa sivellintä jaksanut etsiä tai hankkia, joten sillä mennään :D

    1. Talvi oli kyllä karua aikaa, kynsiä tuntui katkeilevan yhtenään ja kynsinauhat oli ihan korput ankarasta rasvaamisesta huolimatta. Lakkasin silti, koska ilman lakkaa kynnet ei pysy ehjänä sitäkään vähää.

      Elämä on kyllä liian lyhyt huonosti käyttäytyville lakoille. Nykyään tulee ostettua sellaisia turvasävyjä ja -koostumuksia, eli harvemmin tarvii enää pettyä. Aikanaan niitä hutihankintoja kieltämättä tuli, kun tilaili aika huolettomasti kaikkea vähääkään kiinnostavaa.

      Mä pikkuisen testailin tota sivellintä ja se vaikuttaa vähän turhan lötköltä, eli jos lakkaa on useampi kerros, niin sen kanssa saa tuhrata ikuisuuden. Mä en taas jaksa siistimistä jokaisen lakkakerroksen jälkeen, jossa tuo varmaan toimisi. Täytyy nyt vielä kokeilla, mutta ainakaan ensituntuma ei aiheuttanut riemunkiljahduksia.

      Ehkä säkin löydät koristeluinspiksen uudelleen kun aikaakin on enemmän:)

  3. Ihanat kynnet. Muutenkin noi kukkakuviot noissa laatoissa näyttää tosi näteiltä.

    Mun inspikselle kuuluu sitä, että pari viikkoa sitten jaksoin taas alkaa tauon jälkeen lakkaileen kynsiä. Menin lähes koko talven värittömällä lakalla, mutta kevät sai aikaan sen, et aloin kaipaamaan värejä. :)

  4. Kaunis lakkaus♥
    Kynsille kuuluu ihan hyvää, muutamaa kolhua lukuunottamatta. Inspiraatiotakin löytyy välillä, mutta uusia lakkoja ei tähän taloon ole aikoihin tullut Essencen muutamaa uutuutta lukuunottamatta. Muutkin koristeet on aikalailla pysyneet samoina vanhoina. Pitäis varmaan tehdä vielä joku tilaus ulkomaille ennen kuin ostelut hankaloituu ja kallistuu… :D

    1. Tutkailen kans vimmaisesti ulkomaisia nettikauppoja ja huomasin harmikseni mm. sen, että ilmeisesti Dashican verkkokauppa on lopettanut:( Facebookissa oli joku loppuunmyynti-ilmoitus ja nettisivu ei enää toimi.

      Essencen lakkoja mäkin olen ostellut joitakin kappaleita, vaikka en niin hirveästi pidä siitä uudesta pullon mallista, tai lähinnä korkin osalta se on vähän hankala. Toisaalta ne ei maksa mitään ja ovat hyvälaatuisia ja sävyissäkin löytyy kivasti vaihtoehtoja.

      Tavallaan kaipaan niitä aktiivisia harrastusvuosia kun järkättiin miittejä ja ryhmissä ja kirppareilla oli kuhinaa:/

  5. Mulla oli ihan hullu kynsimasis PITKÄÄN enkä edes lakannut kynsiä, kun ne oli niin huonossa kunnossa ja vaikka lakka oliskin suojannut kynsiä, en jaksanut ruveta siihen, kun lakkaukset ei kestäneet huonoilla kynsillä edes vuorokautta. Mutta nyt tilanne on ihan eri ja kynnet on taas hyväkuntoiset ja hyvän mittaiset! Värilakat on alkaneet taas houkuttaa, mutta koristeluja en ole tehnyt ikuisuuksiin. En mä silti aio koristeluvälineistäni luopua, koska näyttää siltä että niitä ei olisi ihan yksinkertaista ostaa enää, jos inspis palaakin. Vähän joka toinen verkkokauppa tuntuu lopettaneen ja toi tullaushomma on kyllä viiminen naula arkkuun….

    1. Missään tapauksessa ei kyl kannata luopua koristeluvälineistä, koskaan ei tiedä jos taas innostuu uudestaan. Mua harmitti huomata, että Dashicakin on lopettanut. Muistan, kun ihan tohkeissaan tilattiin sieltä leimauslakkoja, koska ne oli halpoja ja hyvälaatuisia. Hankalaksi käy tilata enää edes EU:n sisältä:/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *