Picture Polish syksy 2017

Vakkarilukijoille lienee jo tuttua, että Picture Polishin uudet julkaisut saavat sydämeni aina läpättämään tavallista kiivaammin. Kyseessä on australialainen indielakkamerkki, jonka lakat ovat hieman tavallista arvokkaampia hankkia, mutta jokainen yksilö on uniikki ja ansainnut paikkansa lakkakokoelmassani.

Uusin collaboration-kokoelma käsittää kuusi lakkaa, joista en lopulta malttanut jättää hankkimatta yhtään vaikka yleensä hankin vain ne kiinnostavimmat yksilöt.
Julkaisin heti tuoreeltaan lakoista vertailut omistamiini vanhoihin lakkoihin, postaus on luettavissa täällä. Swatchien työstäminen vei hieman enemmän aikaa, mutta viimein sain nekin urakoitua.
Kaikkia lakkoja on kynsillä kaksi kerrosta ja ne ovat hyvää Picture Polish-laatua. Olen käyttänyt swatcheissa alus- ja päällyslakkaa.


Foxy oli mun suosikki tästä kokoelmasta. Sävy on murretumpi ja syvempi kuin Autumnissa, joka on niin ikään yksi lempisävyjäni merkiltä.

Riviera näyttää pullossa vain siniseltä, mutta kynsillä siitä on valaistuksesta riippuen erotettavissa mm. vihreän sävyjä. Todella hieno lakka, aivan uniikki <3


Dragon on itselleni ehkä vähän vieraampi sävy, mutta varmaankin siitä syystä tykästyin tähän todella paljon. Ihan täydellinen lakka syksyyn.

Forestin ja Mossan eroja pohdittiin jonkin verran somekanavilla. Sävyt eroavat toisistaan niin paljon, ettei niistä oikein voi puhua edes samalla metsäaukealla. Forest on vaaleampi, kirkkaampi ja siinä on isompia glittereitä joukossa. Ne tekivät sen levittämisestä hieman muita lakkoja haastavampaa ja veikkaan, että lakka kaipaa tulevaisuudessa ohentajaa joukkoonsa.

Pyörittelin Macaronia tovin käsissäni ennen ostopäätöksen tekemistä. Picture Polish on julkaissut punaisia pilvin pimein ja mietin, että onko mulla entuudestaan jotain vastaavaa.  No, ei ollut ja tykkään punaisista ihan älyttömästi, joten mielelläni omistan tämän kaunokaisen. Punaisen sävy on todella hehkuva ja kirkas, jopa hieman metallinen. Upea lakka!

Mythical oli minulle joukon mitäänsanomattomin lakka ja aika nähty sävy muilta merkeiltä. Siis ihan nätti mutta ei herättänyt semmoista wow! -fiilistä.

Picture Polishia myy Suomessa CesarsShop Helsingin Vuorikadulla (ja verkkokaupassa) ja jos merkki ei ole vielä tuttu, käykää ihmeessä tutkimassa ja vaikka testaamassa lakkoja kynsille paikan päällä myymälässä. Varoitan kuitenkin, että näihin voi jäädä koukkuun:) Olen kirjottanut Picture Polishista blogissani todella paljon ja kaikki postaukset löydät täältä.

Mites muut PP-fanit, hankitteko lakkoja?


Yksi lakoista saatu blogiyhteistyön kautta, muut ostettu itse

20 thoughts on “Picture Polish syksy 2017

  1. Mä olen koettanut hillitä lakkojen ostamista, ja mulle riittäisi esim. PP:n vihreistä toinen ja Mossy on mun silmään kauniimpi :) Uusista lakoista Riviera oli alusta alkaen tosi WAU ja nyt toi Dragonkin on alkanut miellyttää silmää, koska sävynä tosi erilainen ja ois kyllä niin syksyyn sopiva! <3

    1. Dragon on kyllä just tän ajan lakka ja vaikka mullakin on paljon lakkoja, niin ei kyllä tällaisia sävyjä. Erinomaiset valinnat:)

  2. Tää on kyllä tosi onnistunut kokoelma – kaikki sävyt tosi kauniita! Omat lempparit Foxy ja Forest odottaa kynsille pääsyä, mut vielä mietin ton Macaronin kanssa et pitäiskö sekin saada :D

  3. Mun lemppari oli heti Foxy, mietin onko OPIn Bronzed to perfection samaa sävyä mutta onhan ne kuitenkin ihan eri juttu! Entä Dragon ja Monroe, Monroe taitaa olla viinimpi. No, ainakin Foxy ja Macaron lähtee mulle :)

    1. Mäkin mietin tota OPIa verrokkina, en kyllä ole vierekkäin niitä laittanut ja on ne ainakin kohtuullisen lähellä toisiaan varmasti. Mutta silti ihan eri juttu:D

  4. Forest sai sydämen läpättämään, mutta kun on jo se Mossy. En kumminkaan ole ihan niin HC-lakkailija, että tarvisin molempia. Ehkä ihastun Mossyyn ikihyviksi, kun saan sen kynsille asti.

    Muutenkin tämä kokoelma on mun mielestä paaaljon parempi kuin se kesällä julkaistu. Mutta minä en niin välitäkään haaleista väreistä.. :)

    1. Uskon, että ihastut Mossyyn, sillä se on kynsillä paljon kauniimpi vielä kuin pullossa. Minäkin tykkäsin tästä kokoelmasta enemmän kuin viimeksi julkaistusta, nämä syyslakat vaan ovat niin kauniita.

  5. Kauniit swatchit! Mä oon tuosta Mythicalista ihan samaa mieltä sun kanssa että se oli tän otoksen heikon lenkki ja vähiten kiinnostava lakka. Dragonin ja Rivieran puolestaan hommasin näistä uutuuksista jo minäkin. Foxyn kanssa oon paininut mielessäni; alkuun mua harmitti se että se on samanlainen kuin Autumn ja nyt kun oon tajunnut että nehän on ihan erisävyisiä harmittelen sitä että se yrittää tulla kilpailemaan Autumnin suosiosta… En kestä tätä ajatuksenjuoksua, pakko sekin on varmaan lopulta hommata! :D

    1. Oranssin ym. ystävä tarvii kyllä sekä Autumnin että Foxyn. Mä olen lakannut Foxylla jo kahdesti ja Autumnilla en vielä tänä syksynä kertaakaan. Foxy kieltämättä horjuttaa Autumnin asemaa täydellisenä syyslakkana:o :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *