Nurmella

Sain pari viikkoa sitten tilaisuuden osallistua NHS Nordic Health Systemsin järjestämälle bloggaajamatkalle Viroon. NHS tuo maahan luontaistuotteita ja luonnonkosmetiikkaa, mm. Laveraa ja Benecosia sekä Nurmea, jonka tehdas oli matkamme päämäärä. Olen kokeillut muutamia merkin tuotteita, joten en ollut aivan ummikkona lähdössä ulkomaille.

Lauantain kello viiden herätys vähän kirveli silmiä, mutta pieni matkajännitys sai kyllä pomppaamaan ripeästi ylös sängystä ja olin hyvissä ajoin Länsisatamassa tapaamassa bloggaajakollegoita, joista osa oli vanhoja tuttuja ja osa uudempia tuttavuuksia. NHS:ltä mukana olivat porukkaamme luotsaamassa Merja, Liisa ja Laura.

Menomatka sujui leppoisasti laivan kokoustilassa, jossa saimme aamiaista, pienen esittelyn NHS:sta ja tietoa päivän kulusta. Tallinnasta olisi kohteeseen n. kolmen vartin ajomatka satamassa meitä odottavalla bussilla.


Perillä meidät otti vastaan Nurmen perustaja Marit Tiits, joka kertoi aluksi yrityksen historiasta. Nurme sai alkunsa Maritin äitiyslomalla vuonna 2006 ystävilleen lahjaksi valmistamista saippuoista. Toiminnan laajennuttua ja käynnistyttyä kunnolla Maritin molemmat vanhemmat ovat tulleet mukaan ja yritys työllistää tällä hetkellä myös perheen ulkopuolisia työntekijöitä. Nurmen valikoimissa on yli 100 erilaista tuotetta soijavahakynttilöistä vartalokuorintoihin, mutta käsintehdyt saippuat lienevät edelleen tunnetuimpia. Tuotteilla ei ole sertifikaattia (sen kalleudesta johtuen), mutta raaka-aineet ja valmistusmenetelmät täyttävät kaikki luonnonkosmetiikan sertifioinnin vaatimukset.


Siistit ja ajanmukaiset tuotantotilat on rakennettu viehättävässä maalaismiljöössä sijaitsevaan vanhaan navettaan, josta ei päälle päin arvaisi, mitä se kätkee sisälleen. Paikan päällä on kuitenkin oivaltaa heti, mistä niittyä tarkoittavan Nurmen tunnuslause Purest beauty tulee.


Tehdastiloissa saimme seurata palasaippuan valmistusprosessia. Alla olevassa kuvassa  Maritin äiti Luule sekoittaa saippuamassaa, joka kaadetaan muotteihin kuivumaan vuorokaudeksi. Kuivahdettuaan saippuat paloitellaan leikkurilla jonka jälkeen ne saavat tekeytyä n. kuukauden ajan, jonka aikana niiden ph-arvo tasaantuu iholle suotuisaksi.





Jostain syystä suojavarustuksessa ottamani ja poikaystävälle lähettämäni selfie sai vastaukseksi  itkunauruhymiön ja ”ehtoisa emäntä” -kommentin. Onpa kumma:D



Tilojen esittelyn jälkeen meille oli varattu välipalaa ja aikaa kuvailla tuotteita pihapiirissä, jossa oli toinen toistaan kauniimpia tuotekuvauspaikkoja.


Alakuvan shampoossa, olkoonkin miehille suunnattu, oli niin ihana tuoksu, että voisin hyvin käyttää sitä itsekin <3


Tauon jälkeen siirryimme jälleen sisälle ja Marit kertoi meille öljyistä ihonhoidossa, eteerisistä öljyistä ja niiden vaikutuksista sekä käyttötarkoituksista. Briiffauksen päätteeksi pääsisimme itse valmistamaan oman kosmetiikkatuotteen. Parasta!

Tein itse reseptin mukaisen aikuisen ihon kasvoöljyn, jossa on puolet hampunsiemenöljyä, 1/4 jojobaöljyä ja 1/4 macadamiapähkinäöljyä. Huumaavan tuoksun öljy sai ylang-ylangin eteerisestä öljystä, jolla on mieltä rauhoittava ja stressiä vähentävä vaikutus. Rakastan lemmenkukkanakin tunnetun ylang-ylangin tuoksua.



Päivän lopuksi saimme vielä mukaamme pienet tuotekassit ja pääsen nyt itsekin testaamaan monien suosittelemaa ruusu-kasvovettä sekä maineikasta jalkojen kuorintasaippuaa.


Matkalla Tallinnaan satoi aivan kaatamalla, mutta perillä sade onneksi lakkasi ja ehdimme suorittaa vielä pikapyrähdyksen Kaubamajan kosmetiikkaosastolle. En ostanut oikein mitään, mutta laivalta sentään tarttui mukaani hiukan kosmetiikkaa. Kotimatka sujui mainion sään vallitessa laivan buffetin herkuista nauttien. Yleensä laivojen buffat ovat vähän njääh, mutta Eckerön oli yllättävän hyvä. Peukku!


Oli ihana päivä. En edes liioittele, kun Instaan kirjoitin syksyn parhaasta päivästä. Matkajärjestelyt olivat ensiluokkaiset, seura erinomaista ja on aina upeaa päästä näkemään, mistä tuotteet tulevat, kuka niitä valmistaa ja millainen tarina niiden takana on. Taatusti tulen vastedes aina muistamaan retken Nurmelle tarttuessani merkin tuotteisiin.

Kiitos NHS ja Nurme <3

10 thoughts on “Nurmella

  1. Olipa kiva lukea näin kompaktia, mutta kuitenkin paljon tietoa antavaa postausta. Kuvat on myös todella kauniita. Ja kukapa ei näyttäisi ehtoisalta emännältä noissa varustuksissa;) En itse laittaisi tuollaista myssyä päähäni suin surminkaan, mutta jos on pakko, niin sitten alistun toki;)

    1. Oli myös yllättävän lämpimät nuo varusteet, vaikka ovatkin tuollaista ohutta materiaalia, mutta tuotantotiloissa oli aika lämmin. Kieltämättä nuo harvaa pukee:D

    1. Viideltä on aika karu herätä, varsinkin, kun takana oli jo valmiiksi aika kiireinen viikko:D Onneksi heräsin, oli kyllä niin kiva päivä!

    1. Oli tosi kiva tutustua:) Musta on hauskaa, että mukaan tulee uusiakin kasvoja ja kiva tutustua persoonaan blogin takana:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *