Loppuun rutistellut – toukokuu

Huhtikuussa loppui sen verran maltillisesti tuotteita, että odottelin toukokuulle isompaa kasaa. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan toukokuunkin roskakasa on maltillisen kokoinen.

Hiukset

Biozell Professional Texturing Spray rakenne- ja volyymisuihke
Mun vakkari, jota olen tyhjentänyt pullokaupalla. Hyvä, halpa, löytyy joka kaupan hyllystä. Tuo hiuksiin nostetta ja käsiteltävyyttä ilman valkoisia jälkiä. Aivan parasta bestiä! 5/5

Biozell Professional INK Neutral Toner
Pastellisävyjen luomiseen tarkoitettu pigmentitön suoraväri. Mä käytän tätä silloin, kun laitan suoravärin kuiviin hiuksiin ja annan vaikuttaa pitempään. Tällä saa siis tehtyä mistä tahansa suoraväristä haluamansa pastellisävyn. 5/5

TRESemmé Oil Elixir hiusöljy*
Hyvä luoja, tämä pullo on ollut mulla lapsuudesta asti. Tai siltä se ainakin tuntuu, koska tää kesti mulla valehtelematta kolme vuotta. Olin muutossa heittämässä tätä jo pois, mutta päätin kuitenkin sinnitellä pullon tyhjäksi. Toki olen rinnalla käyttänyt muita öljyjä, mikä hidasti tyhjenemistä. Kyllä ei pitäisi pakata mitään näin isoon pulloon.
Öljy on silottava perus-hiusöljy, jonka tuoksu alkoi vähän tökkiä loppua kohden ja kun ensimmäinen pruits-ääni kuului pumpusta, linkosin tämän voitontanssin saattelemana loppuneiden koriin. Siis varmaan ihan ok-tuote, mutta mä vaan sain tästä yliannostuksen. 2/5


Kasvojen ihonhoito

Lumene Bright Now Vitamin C Hyaluronic Essence
Lumenen vanha hyaluronitiiviste loppui ja samalla se oli myös yhden aikakauden loppu; tätä näet ei enää saa kuin uudistettuna versiona, jota en raaski ostaa. Nyt siis käytössä toisen merkin vastaava tuote, mutta tätä jään kaipaamaan, enkä vähiten ihanan tuoksun vuoksi. 5/5

Skin Chemists Aqua Repair Facial Serum
LF Beauty Boxista tullut geelimäinen seerumi ei ollut kovin pitkäikäinen, vaikka tuubissa oli 30ml tavaraa. Mä en oikein osaa sanoa tästä kauheasti mitään. Seerumi sopi hyvin yhteen muiden käyttämieni ihonhoitotuotteiden kanssa, imeytyi kivasti ja kyllä mun iho on taas voinut ihan hyvin, lukuunottamatta allergiaoireita *jostakin*.
Mikään ihonhoidollinen asia tai tuote niitä ei kuitenkaan aiheuta.
Mä käytin tätä aamuisin ja iltaisin vähän kosteuttavampaa Mádaran SOS-sarjan seerumia.
3/5

Vitamasques Pomegranate Moisturising + Firming + Lifting
Hoksasin vasta kasattuani loppuneet läjään, etten oo muistanut taas käyttää ainuttakaan sheet maskia, vaikka näitä on varastossa useampia. Joten kirjoitan siis tätä tekstiä parhaillaan naamio kasvoillani, eli saatte testitulokset ihan tuoreeltaan -muutaman kirjoitusvirheen ohella, sillä en voi pitää silmälaseja:D
Mä tykkäsin tästä naamiosta. Iho tuntui napakalta, kostutetulta ja kaikin puolin tosi hyvältä. Oikein kiva! Naamio tuli LF:n boksissa ja tätä näköjään saa myös ainakin Beauty Baylta. 5/5

Lierac Prescription Anti-blemish Dual-phase Concentrate
Lieracin tehokas paikallistuote näppyjen nitistämiseen on nyt uudistunut, joskin mulla pitäisi olla vielä jemmassa yksi pullo tätä vanhaa. En ole juurikaan tätä tarvinnut viime aikoina, mutta koska tuote tuntuu hupenevan, tätä käyttää meillä joku muukin. Jos tuote ei ole tuttu, niin idea on dipata kaksifaasiseen nesteeseen vanupuikko ja laittaa yöksi finnin päälle. Pulloa ei saa ravistaa. Neste kuivattaa todella tehokkaasti myös tuloillaan olevat paukamat. Parasta! Aion kyllä testata myös uuden version. 5/5


Kädet, jalat ja kynnet

X-tra Kynsilakanpoistoaine
Nyt on tyhjentynyt enemmänkin vakkarituotteita. X-tran hyvä, halpa ja tehokas kynsilakanpoistoaine ei lisäesittelyjä kaipaa, vaan menee suoraan jatkoon. 5/5

Dermosil Foot Cream Shea
Dermosilin jalkavoiteet on mun suosikkeja. Tämä ei ole se tavallisesti käyttämäni, vaan tilasin vahingossa väärän, mutta eipä haittaa koska pidin tästäkin. Ihana hedelmäinen tuoksu ja nopea imeytyminen. 4/5

Salvequick Soft Silky Feet Exfoliating Socks
Kuorintasukat, tuo jokakeväinen traditio, jotta jalkoja kehtaa esitellä sandaaleissa. Nyt taisi olla kolmas kerta kun tein kuorinnan, eikä tulos ollut aivan yhtä hyvä kuin aiemmilla kerroilla. Jos sukkien käyttö kiinnostaa, siitä voit lukea aikaisemmista postauksistani täällä ja täällä.
3/5

L’Occitane Intensive Hand Balm Very Dry Skin*
Loksun perus-sheakäsivoiteen rinnalle tullut tuhdimpi versio oli kyllä hyvä. Tästä kirjoittelin postauksen tammikuussa ja loppua kohden aloin vähän säästellä voidetta. Luultavasti joudun ostamaan uuden, tykkäsin tästä kovasti yökäytössä. 5/5

Trind Nail Balsam
Kosteuttava kynsibalsami on niin ikään vakkarituote jo useamman vuoden ajalta. Käytän joka lakkauksen yhteydessä eli pari kertaa viikossa. 5/5


Meikkituotteet

Lumene Invisible Illumination Instant Glow Beauty Serum*
Mua harmitti tän loppuminen ja kyselin jo bloggaajakollegoilta, olisiko jollekin jäänyt tämä tarpeettomaksi, koska moni ei pidä näin ohuesta meikkipohjasta. No, ei ollut. HARMI!
Mun iholle tässä oli aivan täsmälleen sopiva sävy ja pidin tuotteesta tosi paljon. Olen jo alistunut hankkimaan uuden, kunhan tyhjentelen ensin vähän meikkivoidevarastojani…eli ostoksille päässen jo jouluna 2025. 5/5

Lumene Blueberry Eyebrow Fixing Gel*
Lumenen perus-kulmageeli värittömänä on ihan kiva. Tässä ei riitä pito pitämään mun harvoja haituviani ruodussa koko päivää, mutta viimeistelytuotteena tää on mulla edelleen käytössä, eli siis pääsin korkkaamaan hiljattain Bette Boxista saamani geelin. 3/5


Muuta

Nivea Stress Protect antiperspirant
Melkein joka kuukausi multa loppuu tää samainen dödö. Tuoksu on hyvä ja toimii päivädödönä. Mähän hikoilen kuin porsas, eli joudun käyttämään myös yöksi laitettavia vahvempia antiperspirantteja, mutta silti haluan laittaa kainaloihin päiväksi jotain tuoksuvaa. 5/5

Clean Warm Cotton
Voooi, multa loppui tuoksu! Cleanin tuoksut ovat ikisuosikkejani ja pitkän tauon jälkeen Warm Cotton tuoksui niin hyvältä. Tämä pullo taitaa olla ensimmäinen ostamani Clean ja vielä monen vuoden jälkeen tuoksu oli pysynyt kunnossa. Pullossa oli aika pieni tilkka jäljellä, joten tuoksuttelin tämän loppuun. Ei tällekään voi muuta antaa kuin 5/5

Nyt oli paljon vitosen sakkia eli kuukauden keskiarvo nousi tosi korkealle. Moni tuote oli vakiokäytössä olevaa ja hyväksi havaittua eikä joukkoon mahtunut uusia yllättäjiä.
Näillä eväin kohti kesäkuuta –>


Tähdellä merkityt tuotteet saatuja

22 thoughts on “Loppuun rutistellut – toukokuu

  1. Harmi, että Lumenen C-vitamiini hyaluroni essence lopetettiin niin nopsaan. En kerinnyt oikein kunnolla kyytiin mukaan sen kanssa, enkä raaski sitä uutta versiota ostaa.

    1. Mä vähän googlettelin tämän postauksen jälkeen ja eihän se tosiaan ehtinyt pitkään olla myynnissä:/ Minäkään en raaski normaalihinnalla uutta ostaa, joten toiveikkaana odottelen jotain ”kaikki lumene-tuotteet -40%” -tarjousta, joskaan sellaista ei ole ollut pitkään aikaan. Sais tulla!

    1. No niinpä näkyi. Vitsit kun en hoksannut viimeksi tilatessani, nyt ei pysty tilaamaan mitään varmaan tässä kuussakaan.

  2. Hyvä määrä loppuneita. :) Mä tykkään kans tuosta Lumenen meikkivoideseerumista, veikkaan sitä ensi kesän hittiä, tarpeeksi kevyt kesällä, koska silloin en mitään raskasta halua kasvoille.

  3. Biozellin tekstuurisuihke on niin ÄSSÄ! <3

    "kun ensimmäinen pruits-ääni kuului pumpusta, linkosin tämän voitontanssin saattelemana loppuneiden koriin" :,DD

  4. hahah mä TODELLA voin samaistua tuohon yliannostustilanteeseen, nimimerkillä Herbinan misellivesi never forget. And never again.
    Mäkin oon muuten nyt ihan uudestaan ihastunut Warm Cottoniin!! Onneksi en myynyt sitä pois vaikka jossain vaiheessa meinasin.

  5. Oi jestas, hetken pohdin tossa Lieracin kohdalla, että miten se vanupuikko pysyy näpyssä läpi yön…? No, lisää kahvia koneeseen, niin josko sitä tästäki päivä kehkeytyis. :D

  6. Täytyis kyllä ehdottomasti nyt kesäksi ottaa kokeiluun tuo Lumenen seerumimeikkivoide! Iho on tällä hetkellä niin hyvässä kunnossa, ettei juuri peittoa kaipaa, mutta kuulautta senkin edestä. Nyt oon vain kiireaamuina pyöritellyt kabukilla naamalle sitä LF boxissa tullutta Laura Gellerin kiinteää meikkivoidetta. Sekin on kyllä ollut mun naamalle ihan jees :) Samoin oon tykännyt tuosta SkinChemistsin seerumista, vaikka mullakin on vähän sama että kun useamman tuotteen lätkii päällekkäin naamaan (tällä hetkellä aamuisin Lorkun hoitoneste, sitten toi seerumi ja sen päälle vielä samaisesta boksista tullut Caudalien päivävoide), niin paha oikein sanoa juuta tai jaata yksittäisestä tuotteesta. Mutta tykkään tuon seerumin koostumuksesta ja tuntumasta kyllä tosi paljon :)

    1. Ohueen meikkipohjaan voisin vinkata myös L’Orealin Glam Beige-meikkivoiteista, joita on kaksi sävyä. Tuntuma on vähän samanlainen, lähinnä ihon sävyä tasoittava. Mä ostin ensin kahdesta sävystä tummemman, joka sitten olikin aavistuksen liian tumma, mutta onneksi ne oli Citymarketissa -40%, joten raaskin ostaa vielä vaaleamman sävyn, joka onkin passeli. Eiköhän tummempikin mene, kun vähän saa aurinkoa. Meikkipohjasta jää sellainen …ilmava, tai miten sitä nyt kuvaisi. Vähän kuin ei olisi meikkiä ollenkaan. Kuivempi-ihoinen saattaa selvitä ilman puuterointiakin jopa.

      Muistin tästä tuon Gaudalien. Mihinköhän mä olen sen tunkenut…olisi kiva testata:D

  7. Hyvät pyssyt, olen ollut niin kauan poissa blogisfääreistä, että täällä on otsikon ulkoasukin ehtinyt muuttua. Kuinkahan monessa blogissa on muutoksia? Oot eka, johon suunnistin. Vintiöt-sarjaa lainatakseni, Folke-parka on ollut finaalissa, mutta nyt on LOMA. Ehkä herään taas eloon?
    Lumenen seerumi oli mullakin jossain vaiheessa käytössä ja tykkäsin minäkin. Mikään seerumi ei ole mun mielestä ylittänyt Juvenan tuotteita, mutta niiden hintakin on sitten niin suolainen, että vain joskus harvoin jostain tarjouksista raaskin ostaa. (Siltikin maksaa itsensä kipeäksi.) Ihanaa, kun tulee kesäkausi, niin ei sähkölämmitys ja pakkanen (luultavasti… siis toivottavasti…) ole kuivattamassa ihoa korpuksi!

    1. Musta tuntuu, että moni seuraamistani blogeista on hiljentynyt ja jopa lopettanut tämän kuluneen kevään aikana. Mulla sentään ei ole ollut uusi banneri kuin reilun viikon ajan:)
      Mulla on ollut oikeastaan rasvoittuva iho aiemmin, mutta vissiin tässäkin taas ikä vaikuttaa ja etenkin nyt pitkän talvikauden aikana se kuivui ajoittain ihan uudella tavalla. Juvenaa en ole itse testannut kun se on aina ylittänyt budjettini, ilmeisen laadukas sarja on kyseessä.
      Toivottavasti tuleva kesä -JOKA VIIMEIN NÄYTTÄÄ ALKANEEN- on antoisa ja saat levättyä ja ladattua akkuja <3

    1. Suosittelen, jos on kovettumaa ja kuivaa tai jopa halkeilevaa ihoa. Etenkin ekalla käyttökerralla saa ihan todella siloiset jalat:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *