Kuhan lakkasin osa 3

Kuhan lakkasin-postaussarja nytkähtää taas yhden julkaisun verran eteenpäin, sillä tämä on jo kolmas osa!
Olen taas lakkaillut, tai siis ainahan mulla on lakat kynsillä mutta yhä harvempi lakkaus tulee kuvattua ja vielä vähäisempi määrä julkaistua. Instaan laittelen aina välillä kynsikuvia, mutta nyt näitä julkaisemattomia on kertynyt sen verran, että sain taas koosteen aikaiseksi. Suoraan sanottuna en olisi ihmetellyt, vaikka mukaan olisi osunut lumihiutalelakkauksia, sen verran vanhoja kuvia on joukossa.

Picture Polish Cyan on yksi lempisävyjäni merkiltä. Tässä sen kaverina on Ocean ja leimat Über Chicin laatasta 13-03 Essien Bell Bottom Blues-lakalle leimattuna. Muistan tuolloin maaliskuussa ajatelleeni, että sitten kesällä teen tällä leimalla päivänkakkaraleimaukset. Pidetään mielessä!


Muistatteko Essien Rock The Boatin? Muistelen, että tämä olisi ollut aikalailla ensimmäisiä Essien lakkoja, joissa oli tuo kuuluisa shimmer mukana. Kuvissa on kaksi kerrosta lakkaa ja leimaus Creative Shopin laatasta CS23. Käytin leimauslakkoina China Glazen Check Out The Silver Foxia sekä Pueenin White On Whitea. Lehtikuvio on tosi kiva!

Löysin pitkästä aikaa Colour Aliken lakat ja 511 on edelleen todella kaunis holosävy. Myös leimakuviosta tykkään tosi paljon, se on Creative Shopin laatasta CS41 ja lakkana on China Glazen Rendezvous With You. Käytin RWY:a aikanaan tosi paljon leimaamiseen, mutta unohdin sen pitkäksi aikaa. Creative Shopilta on tullut niin paljon uusia laattoja, että mä olen täysin tipahtanut kärryiltä niiden kanssa. Yhtenä päivänä selasin valikoimaa Hypnotic Polishilla ja olisin voinut napsia koriin helposti vaikka kuinka monta laattaa. Samoin Über Chicilta on ilmestynyt suorastaan hengästyttävä määrä uutuuksia. Mulla ei taida olla mitään mahdollisuuksia ainakaan nyt alkukesästä täydentää kokoelmaa, josta uupuu kai neljä settiä uusimpia laattoja. Mä olen kyllä niitäkin klikkaillut ostoskoriini ja sitten tullut järkiini. Mun nykyisellä kynsikoristelumotivaatiollani ei kannata tilata satasella laattoja. HALUAISIN SILTI.

Essencen Beam Me Up on mahdottoman sievä vadelmanpunainen hololakka, jossa on myös erinomaisen hyvä laatu. Kynsillä kaksi kerrosta, en raaskinut edes koristella.

China Glazen kevätkokoelmasta ostin yhden lakan; Kiss My Sherbet Lipsin. Hienoinen shimmer ei erotu kuvassa, mutta lakasta sellainen löytyy. Peitti mukavasti kahdella kerroksella.

Essien Gel Couture-sarjan Hold The Position olisi täydellinen sävy myös kesävarpaille. Lakka peitti kahdella kerroksella ja leimasin päälle graafisia kuvioita Born Pretty Storen laaatasta BPL-L054, jota olen käyttänyt tosi monta kertaa. Nyt itse asiassa tilasin muutamia uusia laattoja BPS:lta, eli joskus jouluna varmaan näette sit niitä kuvia;)
Musta on kiva käyttää pikkuleimoja, koska ne eivät aiheuta kynsinauhojen siistimispainetta ja kirkkaalla leimasimella kuvion asettelu on helppoa.

Lopuksi vielä aluslakka-informaatiota. Mä sain NCLA:n First Base-nimeä tottelevan aluslakan CesarsShopista testattavaksi, ja tästä olen kyllä tykännyt kovasti.


Ikiaikainen suosikkini on niin ikään First Base, mutta Essieltä. Sen asemaa on vaikea horjuttaa, mutta NCLA:n versio on pärjännyt taistossa hienosti. Lakka jättää hieman mattaisen ja nahkean pinnan tarjoten värilakalle oivallisen tarttuma-alustan. Se myös kuivuu nopeasti, mikä on mulle tärkeää. Lakka on 7-free eli sangen myrkytön, vegaaninen ja eläinkokeeton. Se on myös suojannut kynsiä värjäytymiltä hyvin. Toki mulla on aina jossain määrin värjäytyneet kynnet, kuten useimmilla paljon lakkaavilla.
First Base tasoittaa mukavasti kynnen pintaa ja värilakat ovat kestäneet sen kanssa hyvin. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä tuote!

Olipas kiva höpistä taas pitkästä aikaa kynsistä!


NCLA First Base, Colour Alike sekä Essie Hold The Position saatu, muut omia ostoksia

20 thoughts on “Kuhan lakkasin osa 3

  1. Tosi kauniita lakkauksia ja hirmu kiva lukea kynsijuttuja pitkästä aikaa :) Mun lemppari näistä taitaa olla tuo missä on Rock The Boat. Essencen Beam Me Up on mulla vielä testaamatta. Josko siihen piakkoin tarttuisin.

    1. Mä juuri eilen testasin Beam Me Upia leimaamisessa, ja se on niin pigmenttinen että toimi jopa siinä:) Kannattaa siis tarttua!

    1. Mullehan tuli siitä inspis käyttää tuota kukkaleimaa uudelleen ja se on mulla nyt kynsillä. Tosin väriyhdistemä on sen verran outo ja musta leimaus levisi, että näitä ei varmaan blogissa tulla näkemään.

    1. Essencellä on näitä vaihtuvia kausikokoelmia, joista voi löytää erikoisempiakin lakkoja. Sitten on perusvalikoima, jonka lakat ovat hinta-laatusuhteeltaan todella hyviä. Suosittelen tutustumaan:)

  2. Kaikki on kauniita! Mun mielenkiinnon herätti PP Ocean. Miten olen onnistunut olemaan noteeraamatta sitä? Ihana! Samoin olen taistellut itseni kanssa, että ostaisinko Essencen Beam me upin. Tähän asti olen ollut ostamatta, mutta onhan se vaan niin mahdottoman tarpeellinen.. ;D

  3. APUA miten mä oon näin jäljessä sun postauksissa, hiki tulee :D Ajattelin jokaisen lakkauksen kohdalla ”tää on mun suosikki” ”eiku tää!” eli toinen toistaan ihanampia ovat! Oon tosi mieltynyt nyt noihin pieniin graafisiin kuvioihin, tartuin heti Konadin uuteen Square-laattaan jossa niitä oli kun Satu tarjosi blogiin esiteltäväksi sitä. Oon ihan tipahtanut laattauutuuksista mutta MoYoulla tais kans olla pari uutta laattaa joissa em. kuvioita on.

    1. Mulla tulee hiki vastaillessa:D Taisin tilata BPS:lta jotain vastaavia laattoja, tosin kun ne joskus saapuu niin koko hype on varmaan menny ohi:D MoYoulla on tosi kivoja laattoja ja mun tekis mieli niitäkin, mutta järki sanoo ettei ihan jokaista tartte omistaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *