Joulukuun loppuun rutistellut

Sisältää pr-näytteinä saatuja tuotteita, jotka on merkattu tähdellä

Vuoden viimeinen roskakasa olisi nyt syynättävänä. Purkkeja kertyi mojova määrä, sillä yritin vimmalla tyhjentää pullonpohjia, joissa oli vain liru jäljellä. Mulle käy tosi helposti niin, että vanhat, hyvätkin tuotteet jäävät uusien jalkoihin sen sijaan, että käyttäisin kuuliaisesti ensin jo avatut loppuun.

Tälläkin kertaa mukana on useita entuudestaan tuttuja tuotteita, joita ei ole ehkä tarpeen ruotia syvällisemmin, koska postauksesta tulee muutenkin pitkä.



L´Oréal SerieExpert Strengthening Anti-breakage Shampoo* vaahtosi ihanasti ja tuntui pesevän hiukset hyvin. Huomasin kuitenkin, että hiukset eivät pysyneet puhtaan tuntuisena kovin pitkään, josta miinuspisteitä ja kokonaisarvosanaksi 3/5

XZ Omena Hiushuuhde on täyden kympin tuote, tai siis vitosen tässä tapauksessa. Korvaa hyvin shampoopesun, jos hiukset ovat vain hieman likaiset ja kaipaavat eniten raikastusta 5/5

Kérastase Resistance Balm-in-shampoo on muistaakseni elevenin joulukalenterin antia viime vuodelta. Ihan ok-tasoa, tästä ei jäänyt mieleen erityistä mainittavaa. 3/5

Biozell Color Mask sävy mandarin on tuttua kauraa loppuneissa (4/5) samoin KC Professionalin sävy sittemmin uudistunut sävy pinkadelic (3/5)

O’Right Hair Oil* jätti hieman ristiriitaiset fiilikset. Pidin tuntumasta, jonka tuote jätti hiuksiin mutta vahva kahvintuoksu ei ollut erityisen miellyttävä. Bambuinen, kaunis korkki ei toimi, jos tuotetta säilyttää kosteassa kylpyhuoneessa, sillä se ei jossain vaiheessa enää mennyt paikalleen. 3/5

IDHair Mé Fiber Mousse on lempparini lyhyempien hiusten ajalta. Muotovaahto tuuheutti hyvin hiuksia, mutta nyt pitemmällä tukalla pidän enemmän kevyemmistä vaahdoista, eikä tarvetta volyymiin ole samalla tavalla. Lyhyille hiuksille 5/5, pitemmille 3/5


L’Occitane Gentle Toner tuli viime vuoden joulukalenterista ja sain sen käytettyä pois heti näin vuoden jälkeen. Ihan peruskiva kasvovesi, harmi, ettei pullo ole uudelleentäytettävä, koska pienille suihkepulloille olisi aina tarvetta. 4/5

Lumene Valo Glow Boost Vitamin C Hyaluronic Essence on aivan ihastuttava ihon kosteuttaja erityisesti nyt talvisaikaan. Onneksi tuotteen hinta on hivuttautunut hitusen alas siitä mitä se oli uudistuksen jälkeen, koska ostan varmasti taas uuden pullon jossakin vaiheessa. Bonuksena ihana tuoksu. 4/5

Evolve Liquid Crystal Micellic Cleanser* on tehokas luonnonkosmetiikan misellivesi toimivassa pumppupullossa. Evolve on yksi lempimerkkejäni! Meikin rippeet irtosivat hellävaraisesti mutta tehokkaasti hyaluronihapon kosteuttaessa ihoa. 4/5

L´Oréal Smooth Sugars Glow Scrub oli pitkästä aikaa ensimmäinen rakeellinen kuorinta, johon tykästyin ja jota uskalsin herkästi ärtyvällä ihollani käyttää. Kuorinta oli yllättävän hellä iholle ja jätti tosi puhtoisen fiiliksen. Vaikka suosin enemmän rakeettomia kuorintoja, toisinaan tekee mieli käyttää perinteistä, mekaanista kuorintaa ja tätä suosinen jatkossakin. 5/5

Patyka Essential Lifting Lotion* oli aaaivan ihana mm. aloe veraa ja hyaluronihappoa sisältävä hoitava ja kosteuttava kasvovesi. En raaskinut pyyhkiä tuotetta vanulapulla pois, vaan misellipuhdistuksen jälkeen suihkin tätä hoitoveden tapaan kasvoille. Tässä ei kirpaise kuin hinta. 4/5

Patyka Double Action Smoothing Scrub* päätyi jo täysikokoisena kylppärin kaappiini. Kaksitehoinen kuorinta sisältää hellävaraisia jojobarakeita, jauhettua bambua sekä mietoja hedelmähappoja ja on todellinen ihon pikakaunistaja. Yksi vuoden parhaita löytöjä ihonhoidon rintamalla! 5/5

Lierac Foaming Cream-puhdistusvoidetta jäin niin ikään kaipaamaan. Hellä mutta tehokas, ei kirvellyt silmiä eikä kuivata ihoa. 5/5

Masque Bar Pretty Animalz-kangasnaamio istui huonosti kasvoilleni eikä näyttänyt edes yhtään possulta. Aika meh, ei jatkoon. 1/5

Bio2You Anti-ageing Eye Gel Patchit käyttäytyivät kuten abt kaikki sy-alueen naamiot, eli valui paikaltaan. Sinänsä kyllä tykkään siitä hetkellisestä nuorekkuuden fiiliksestä, jonka nämä saavat aikaan, mutta käyttömukavuus voisi olla parempi. 3/5

Masque Bar Gold Foil Sheet Mask* oli epämukava kokemus. Foliomainen materiaali ei mukautunut kasvoille, pysyi huonosti paikoillaan ja tuntui kylmälta ihoa vasten. 1/5


Mossa Multi Moisture Body Lotion* tuoksui kirpsakalta, kosteutti hyvin ja imeytyikin ihan mukavasti. Vaikka pakkauksen ulkoasu ei ole käyttökokemuksen kannalta olennainen, mä tykkään myös tosi paljon näiden tuubien ilmeestä. Mossan hintataso sopii miltei jokaiselle kukkaroille. 4/5

L’Occitane Shea Shower Oil* tuli tässä minikoossa joulukalenterista, mutta mulla on myös täysikokoinen odottamassa vuoroaan. Kunpa tätä saisi vähän edullisemmassa täyttöpussissa, kuten manteli-suihkuöljyä. Fiilis tässä ei ole aivan yhtä ylivoimainen, kuin mantelissa, mutta kyseessä on todella hyvä suihkuöljy. Hinnan vuoksi nipistän yhden pisteen eli 4/5 tälle.

L’Occitane Cherry Blossom Bath & Shower Gel on myöskin mulla täysikokoisena kaapissa. Taidan olla vähän hamsteri:D Ihastun tähän tuoksuun aina uudelleen, mutta jatkuvassa käytössä saattaisin kyllästyä. Miellytti myös poikaystävän kranttua nenää. 4/5

BodyBoom Coffee Scrub Original on erinomainen kahvikuorinta, jos jätetään huomiotta sen mukanaan tuoma sotku ja paperisen pakkauksen epäkäytännöllisyys. Mä olen ratkaissut jälkimmäisen ongelman kaatamalla kuorinnan muovirasiaan. Iho jää todella sileäksi ja kosteutetun tuntuiseksi eikä kahvin tuoksu ei ole liian voimakas. En nyt ota kantaa siihen, kuinka järkevää on ylipäätään ostaa tuotteita, jotka periaatteessa voisi aika helposti valmistaa itsekin, sillä moni kritisoi kahvikuorintoja tästä syystä. 4/5


Essence Longlasting Lipliner sävy girl nex door on täydellinen nudesävyinen rajauskynä. En ole varma, saako tätä sävyä enää. Erinomainen hinta-laatusuhde. 5/5

Maybelline BROWPrecise-kulmakynä on vakkarikamaa loppuneissa ja saa tutut 5/5

Essence Rock’n’Doll mascara ei yltänyt parhaiden Essence-ripsareiden tasolle jotenkin paakkuisen koostumuksen vuoksi. 2/5

The Ordinary High-Adherence Silicone Primeriin ihastuin vasta, kun tuubi oli ollut mulla avattuna jo pitkään ja päätin käyttää sen pois pyörimästä. Sinänsä tämä ei mainittavasti eronnut muista silikonipohjaisista meikinpohustajista, mutta kaikki testaamani meikkivoiteet levittyivät tämän päälle ongelmitta ja pysyivät paikallaan pitkänkin päivän. Voisin ilman muuta hankkia uuden, sillä alle kympin maksavalla tuotteella on lyömätön hinta-laatusuhde. Innoissani kuvasin tuubin väärin päin. 5/5

Maybellinen Vivid Matte Liquid sävy nude thrill oli kovasti mieleeni. Ei kuivata huulia ja  kuluu pois todella tasaisesti. Superkestävää mattapunaa etsivälle tämä ei sovi, mutta toimii huolettomassa arkikäytössä erinomaisesti. 5/5


Natura Siberica Taiga Daily Protection Hand Balm tuli Bette Boxista jokin aika sitten. Erittäin miellyttävä tuoksu ja toimi hyvin päiväkäytössä. NS:n käsivoiteet ovat myös edullisia. 4/5

L’Occitane Intensive Hand Balm on tuhdimpi versio perinteisestä shea-käsivoiteesta ja sisältää peräti neljänneksen sheavoita. Lyömätön kosteuttaja etenkin yökäytössä ja tässä yhteydessä voisin myös mainita, että tätä saa nykyään myös 50ml pikkutuubissa. 5/5

L’Occitane Shea Rose Hand Cream ei ruusuntuoksuisena ole ykkösvalintani merkin käsivoiteista, mutta tuoksuhan on makuasia. Muuten ihan käyttis voide. 2/5

L’Occitane Almond Delicious Hand on tehoiltaan about vastaava kuin ruusu. Jostakin syystä, vaikka mantelintuoksusta tykkäänkin, karsastan sitä hieman käsivoiteessa. Olen saanut tuoksusta myös kommentteja sivullisilta, joten valitsen mieluummin vähemmän tuoksuvia vaihtoehtoja arkikäyttöön. 3/5

Oriflame Caring Hand Cream With Olive Oil* oli nopeasti imeytyvä ja hyvä perus-käsivoide, jossa on mukavan raikas tuoksu. 3/5

Xtra kynsilakanpoistoaine, parasta bestiä 5/5


Nivea Dry Fresh antiperspirantti on ollut pitkään suosikkituotteeni ja toimii edelleen. 5/5


Olipas savotta! Kuka jaksoi lukea loppuun? Näkyikö joukossa teidän suosikkejanne?

10 thoughts on “Joulukuun loppuun rutistellut

  1. Onpa taas ihan jäätävän kokoinen kasa loppuneita, mä en oikeasti saa samaa määrää kasaan edes vuodessa. :D Mulla kuluu tuotteita loppuun ihan älyttömän harvoin, ehkäpä se kertoo siitä, että pitäisi aktivoitua esim. ihonhoidon saralla… ;)

    1. Musta olisi ihanaa päästä joskus siihen tilanteeseen, että mulla on avattuna yksi tai korkeintaan kaksi kutakin tuotetta, sen sijaan, että niitä on viisi tai jotain. Silloin saattaisin saada loppuneetkin jollekin järkevälle ja normaalille tasolle:D

  2. Kannattaa tsekkaa Cittari, toi Lumenen Valo seerumi on 50 millin koossa myynnissä alle kahella kympillä nyt! ;)

    Ah, Xtran lakanpoisto! :D Kaks pulloo täytyy olla aina korkkaamattomana jemmassa, Lahessa harmiksi saa vain yhdestä ässästä tätä, en ymmärrä! :(

    1. Niinpäs muuten olikin ja samoin Lähde-seerumi, joka on todella hyvä. Mulle iski jokin nuukuus enkä ostanut ainakaan vielä kumpaakaan. Olen nimittäin käyttänyt nyt Lorkun Hydra Genius-hoitonestettä, joka toimii samaan tapaan kuin Lumene ja tuntuu ihan pätevältä. Se maksaa normaalihinnalla kympin verran ja pullokoko on 70ml.

  3. Omia suosikkeja ei ollut nyt joukossa, tuota essencen huultenrajauskynää oon sentään joskus kynän verran käyttänyt. Mutta kokeilla haluaisin Mossan vartalovoiteita…oon ollu nuuka ja en oo raskinu ostaa normaalihinnalla ikinä. Samoin tuo maybellinen huulikiilto kuulostaa sopivalta mulle. Laitetaan korvan taa se.

  4. Meidän CM:llä oli tuo kasvokuorinta (Lorkun) poistolaarissa, hetken sitä pyörittelin ja ehkä kotiutan sen ensi viikolla, kun sieltä ei kovin usein tavaraa katoa :’D Nyt oli kyllä muutenkin jostain syystä todella hyvät alelaaritarjoukset; Lorkkua (lähinnä Anti-age ja tuo kuorinta), Nivean Urban Detox -sarjaa, Lumenea..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *