Joulukalenteriyhteenveto: Nivea Winter Wonderland

Postauksen tuotteet saatu  ilmaisnäytteinä (pr-sample)

Joulu on ohi, kaikki kalenteriluukut avattu ja mulla on taas olo, että mitäs nyt. On ollut niin kiva aloittaa joulukuun aamut avaamalla luukut instastoryssa ja seurata, mitä muiden kalentereista paljastuu. Tämä pitkä ja pimeä vuodenaika vaatisi kyllä joka aamuksi jonkun pienen yllärin!

Olen perinteisesti ruotinut joulukalenterien sisällöt täällä blogissa, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta. Pr-kappaleena saamani Nivean lisäksi mulla oli Originsin kalenteri, josta teen oman yhteenvedon. Nivean joulukalenteria ei ollut myynnissä Suomessa ja se sisältää tuotteita, joita ei täältä välttämättä löydä kaupoista.


Huulivoiteet olivat runsaslukuisesti edustettuna. Niitä tuli peräti neljä puikkomallista sekä yksi rasiaan pakattu Lip Butter. Tätä juttua kirjoittaessani aloin pohtia, olisiko niin, että Suomessa Nivean puikkomalliset huulivoiteet myydään Labello-nimellä. Pakkaukset ovat ainakin ihan samanlaisia ja osa tuoksuista myös. Muistaakseni Lip Butter oli varsin kiva sekä tuoksultaan että hoitavuudeltaan.


Kasvonaamioita tuli kalenterista parikin erilaista ja kummassakin on kahdeksi käyttökerraksi. Meikkisieni oli hauska ylläri, sillä vaikka olenkin Real Techniques-meikkisienen vannoutunut käyttäjä, aion tietysti testata tämänkin. Kastellessa sieni turposi miltei kaksinkertaiseksi, mutta tuntui aika tiiviiltä. Nähtäväksi jää!
Puhdistuspyyhkeitä kuluu aina ja matkakokoinen pakkaus on kätevä reissussa.


Nivea Soft-kosteusvoide on tosi hyvä. Mä tykkään tästä vartalovoiteena vikkelän imeytymisen vuoksi, mutta tiedän joidenkin käyttävän voidetta kasvoillekin. Nivea Creme on varmasti kaikille tuttu moneen taipuva yleisvoide. Muistatteko, kun pari vuotta sitten Nivea Cremeä hehkutettiin silmänympärysvoiteena? En silloin testannut, mutta nyt mun aavikoituva sy-alueen ihoni voisi kyllä hyötyä tästä ainakin naamiotyyppisesti käytettynä.
Näiden lisäksi kalenterista tuli kaksi mulle vieraampaa vartalovoidetta, jotka kyllä pääsevät testiin.

Käsivoiteita mulla kuluu tosi paljon ja niinpä olin mielissäni kalenterin kahdesta erilaisesta voiteesta. Protective Care-voide ei taida kuulua valikoimiin Suomessa, mutta sheavoita sisältävä Smooth Hand Cream on tutumpi. Oil Pearls-suihkugeeliä on ainakin joskus kaiketi saanut meiltäkin ja matkakokoinen, hyvältä tuoksuva suihkari on kiva.

24. luukusta tuli puhdistava ja kosteuttava kasvonaamio täysikokoisena.
Silmämeikinpoistoaineen lupasin jo kaverille, sillä käytän itse meikinpoistoon öljyä.
Mun luotto-dödö löytyy Nivealta, tosin se ei ole kuvassa näkyvä, mutta testaan kyllä tämän Sensitive & Purenkin.


Sitten tähän täytekrääsään, jota tuli viidestä luukusta. Näistä hyödyllisin on eittämättä unimaski, sillä en osaa nukkua kesällä ilman. Pesukukka on vähän meh, samoin pyöreä kasvojen puhdistussieni. Eniten kysymyksiä ja keskustelua mun instassa herätti pieni pesukinnas, jota tosin veikattiin myös kestovanulapuksi ja kokonsa puolesta se toimisikin parhaiten siinä virassa. Joulusukan muotoinen kynsiviila on taas turhista turhin, sillä vaikka käytänkin hiekkapaperiviiloja, yleensä tällaiset viilat ovat kertakäyttökamaa.

Nivean joulukalenteri oli kooltaan varsin kompakti ja tuotteet järkevän kokoisia. Sisus on samaa matskua kuin kananmunakennot, oli tästä ei tullut lainkaan muoviroskaa. Hieno juttu! Kaikki kamat olivat pysyneet omilla paikoillaan, toisin kuin esim. Kicksin kalenterissa, jonka availuja seurasin muutamaltakin instatilillä. Pieni miinus tulee peräti viiden luukun turhakkeista.
Kalenterin hinta on ollut n. 40 puntaa, eli jos kalenteria myytäisiin Suomessa, hinta olisi luultavasti viitisenkymppiä. Mitään fancya tai luksusta Nivean kalenteri ei tarjoa, mutta mukavan kattauksen tavallista käyttökosmetiikkaa kylläkin.

14 thoughts on “Joulukalenteriyhteenveto: Nivea Winter Wonderland

  1. Ihan kiva sisältö, monipuolinen ja täynnä käyttökamaa ( paitsi kynsiviila ). Kukaan ei halua noin vaatimatonta luukkua ;DD jos tykkää Niveasta niin miksi ei? Hinta on aika korkea Nivean kalenteriksi kun laittaa vähän lisää niin saa jo luksuskalenterin. En ostaisi siis itse mutta en sano että huonokaan kalenteri :)

    1. Viila tosiaan otti lentoa, mutta muuten tuosta jäi omaan käyttöön kaikki, paitsi silmämeikinpoistoaine ja huulirasvat, jotka annoin tyttärelle, koska merkki on hänen suosikkinsa.
      Joku max. 40€ voisi olla sopiva hinta, en muista mitä essencen tai catricen kalenterit maksavat, mutta mennee sinne samaan hintaluokkaan.

  2. Tää oli ihan mielenkiintoinen kyllä, vaikka luulen, että harvempi tähän itse rahaa laittaisi kiinni :) Tosin mistä mä sen tiedän, kuinka kulttimaineessa Nivea esim. maailmalla on :o Mutta paljon ihan käyttökelpoistakin tavaraa tässä ja hyvä, jos pikku-mittenillekin löytyi joku käyttötarkoitus :D

    1. Ja ihan oikeassa olit tuosta, että Nivean huulivoiteet ovat meillä myynnissä Labello-nimellä, mikäli on Nivean verkkosivuja uskominen :D

    2. Mä testasin pikkuista kinnasta kasvojen puhdistuksessa ja kyllä se nyt siinäkin toimi, saisi vaan olla edes pikkuisen isompi:D
      Luulen kyllä, että jos hinta olisi kohdallaan niin kalenteri voisi hyvinkin tehdä kauppansa, ainakin siitä päätellen, kuinka paljon ns. tavallinen kosmetiikan kuluttaja ostaa Niveaa:)

  3. Kiva kun kävit läpi tämän kalenterin sisällön, kun kiinnosti varsinkin nuo tuotteet joita ei Suomesta saa.
    En mä kuitenkaan tästä viittäkymppiä maksaisi, kun sillä summallahan saa jo vaikka mitä ihanaa :)
    Varsinkaan nuo joutavat oheistuotteet ei innostaisi, eikä huulivoiteet. Itse kun en käytä muuta kuin vaseliinia huulille.

    1. Tässä oli kyllä mielenkiintoinen kattaus Niveaa. Suihkuöljy tosin puuttui joukosta, mutta se taitaa olla sen verran uusi tuote, ettei ole ehtinyt mukaan. Siitä olisin mieluusti ottanut reissukassiin matkakokoisen putelin:)
      Viidenkympin hinta olisi kyllä vähän turhan korkea, ehkä hinnan pitäisi asettua samalle tasolle vaikka Essencen joulukalenterin kanssa.

  4. Siinä mielessä hyvä kalenteri, että kaikki (lähes) tulee käyttöön. Itselle tämä ei toimisi, sillä käytän ihan liian vähän eri voiteita ja moni jäisi varmasti käyttämättä. Mulla oli tänäkin vuonna Lumenen kalenteri ja tykkäsin siitä edelleen, vaikka osa olikin samoja tuotteite, mutta kaikki tulee käytettyä. :)

    1. Lumene oli kyllä ihan huippu! Mua harmittaa, että kalenterit oli ilmeisesti kerätty pois kaupoista kun alennusmyynit alkoivat, olisin hyvin voinut sopivalla ale-prosentilla ostaa kaltsun ihan tuotteiden takia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *