Hehku

Hyvinvointi- ja kosmetiikkamaailman uutisia seuraavat eivät varmastikaan ole välttyneet uutiselta, että Kesko on avannut yhdessä Oriolan kanssa uuden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvän myymäläketjun sekä verkkokaupan. Ensimmäiset Hehku-liikkeet avautuivat eilen pääkaupunkiseudulla (Forum ja Koivukylä) ja tämän vuoden aikana myymälöitä avataan yhteensä 30.

Pääsin ennakkoon tutustumaan Forumin lippulaivamyymälään ja hyvältähän siellä näytti.


Pidin kovasti myymälän valoisasta, raikkaasta ja avarasta miljööstä. Liikkeeseen on palkattu kosmetologeja, estenomeja, farmaseutteja, ravintoterapeutteja ja personal trainereita, eli asiakaspalvelukipuolikin on kunnossa.



Mua tietenkin kiinnostaa eniten kosmetiikka sekä ihonhoito ja niiden merkkitarjonta on ilahduttavan laaja. Myös luonnonkosmetiikkaa löytyy varsin kattava valikoima Mádarasta Patykaan.
Jane Iredalen tuotteitakin on saatavilla, vaikka yleensä niitä myydään vain hoitoloissa. Uudemmista tulokkaista myynnissä on Olivia Klein, joka kiinnostaa mua tosi paljon vaikka en vielä ole testannut yhtään merkin tuotetta.



Korealainenkin kosmetiikka on kivasti edustettuna ja kasvonaamiovalikoima runsaampi kuin muissa liikkeissä. Peukku!



Tutumpia merkkejä ovat mm. NYX, Lumene ja Essie.


Mä olen joskus kirjoittanutkin näistä equan vesipulloista. Omat putelini tilasin netistä, koska en löytänyt yhdestäkään keskustan myymälästä fiksuja ja kauniita vesipulloja. Nyt sekin tilanne korjaantuu:)


Intiimi- ja seksuaaliterveystuotteitakin löytyy hyllyllinen. Musta on kiva, ettei näitä ole piilotettu jonnekin myymälän pimeimpään nurkkaan -tosin Belladot-merkin pakkaukset ovat niin herkullisia, että ne ansaitsevatkin päästä esille.


Ihan tyhjin käsin en ennakkoavajaisista poistunut, sorruin nimittäin yläkuvassa näkyvään seerumitarjoukseen, muutamaan kangasnaamioon ja Natura Siberican käsivoiteeseen, joka on aivan superhyvä ja edullinen.

Helmikuussa avautuvat Hehkut:

  •  Helsinki Easton
  •  Vantaan Tammisto
  •  Tampereen Kuninkaankulma
  •  Raision kauppakeskus Mylly
  •  Oulun kauppakeskukset Pekurinkulma sekä Ideapark

Maaliskuussa avautuvat myymälät:

  •  Helsingin kauppakeskus Ruoholahti
  •  Turun Länsikeskus
  •  Tampereen Turtola
  •  Nokian K-Citymarket
  •  Kuopion kauppakeskus Matkus ja Päiväranta
  •  Jyväskylän kauppakeskuksetForum ja Keljo
  •  Seinäjoen Jouppi

Huhtikuussa kevään viimeisenä avautuu Hehku-myymälä Turun kauppakeskus Skanssissa.

Kaiken kaikkiaan Hehku on piristävä tulokas jo olemassa olevien myymäläketjujen rinnalle. Ai niin, ostoksistahan saa (sekä verkossa että kivijalkamyymälöissä) tietenkin myös Plussa-pisteitä;)

28 thoughts on “Hehku

  1. Minunkin mielestä ihan hienoa, että tulee tällaisia uusia paikkoja. En ole vielä ehtinyt perehtyä tarkemmin esim. hintatasoon, mutta tuotevalikoima vaikuttaa runsaalta ja hoitolapalvelut kivoilta:)

    1. Mitä vilkuilin hintoja hyllynreunassa, niin hintataso vaikutti ihan järkevältä ja varmasti erilaisia alennuksia ja kampanjoita on ketjuvetoisessa myymälässä usein:)

  2. En ymmärrä, että miten multa oli mennyt tämä ohi… Kiitos tosi paljon vinkistä. Tuolla täytyy ehdottomasti pyörähtää ihan lähipäivinä :)

    1. Jonkin verran ketjua on markkinoitu ennakkoon mutta ehkä enemmän vasta nyt avaamisen kynnyksellä. Mä tykkäsin myymälästä, käy ihmeessä tutustumassa:)

  3. Mahtava uutinen! Harmi ettei Vaasaan saada liikettä! Seinäjoki lähin ja sinne tulee harvoin suunnattua;).
    Natura Siberican tyrnikäsivoide on kyllä huippu:)

    1. Vaasasta on kyllä Seinäjoelle matkaa mutta eihän sitä tiedä, vaikka jossain vaiheessa ketju laajenisi. Toivotaan:)

  4. Kuvissa ainakin kaupan ulkoasu näyttää jotenkin ihanan seesteiseltä, hempeältä ja kauniilta. Nettikauppaa selaillessa pakko myös sanoa, että valikoimakin on mukavan monipuolinen ja innolla ootankin, että hehku avaa oman liikkeensä Jyväskylään! :)

    1. Mielestäni myymälän ja myös nettikaupan ilme on onnistunut ja ajanhenkinen. Nettikauppa vaikutti ainakin selailun osalta varsin selkeältä myös:)

    1. Uudet merkit kivijalkakaupoissa on aina iso plussa! Ja kilpailu muutenkin tekee hyvää, joten minäkin olen tästä tosi iloinen:)

  5. Oho, minultakin mennyt kyllä ihan kokonaan ohi tämä. Heti täytyy käydä verkkokauppa tsekkaamassa ja innolla jään odottelemaan Jyväskylän pisteiden avautumista :) Kivasti alkaa täälläkin olemaan vihdoin niitäkin merkkejä saatavilla, joita sai ennen lähteä hakemaan päääkaupunkiseudulta tai nettikaupoista, kun mm. Urban decay ja MAC on nykyään saatavilla täälläkin Sokoksella ja viimeksi kun pitkästä aikaa siellä pyörähdin niin yllätyin nähdessäni Jeffree Starin ja Kocostarin tuotteita! Saakohan noista Hehkuista sitten joskus jotain erikoistarjouksia plussakortilla, kuten cittareissa esim.? :D

    1. On kyllä tosi iso plussa, että tuotteita pääsee hypistelemään livenä, joten siitäkin syystä uusi ketju on erittäin tervetullut. Pikku hiljaa merkkitarjontakin laajenee ja ehkäpä jonakin päivänä juuri mitään ei tarvitse tilata ulkomailta. Mä luulen, että kanta-asiakkaat eli Plussakorttilaiset kyllä otetaan markkinoinnissa huomioon:)

  6. Siis miksei tää voi tulla Lappeenrantaan :( Mua niin korpeaa kun muutettiin tänne susirajan taakse, eikä täältä saa yhtään mitään kivaa! Okei okei, käyn vähintään 2 kertaa kuussa pk-seudulla, mutta sekin aika menee aikalailla koulussa ja harvemmin ehtiää kaupoille pyörimään :(

    Muttasiis joo anyways, ihanan oloinen liike ja oli jo aikakin että Keskolle tulee jotain tällaista. Ehdottomasti käväisen heti, kun tosiaan kerkeän siellä päin pyöriä!

    1. Lappeenranta on kyllä vähän väliinputoaja, samoin kuin moni muu pienempi kaupunki. Onneksi on Hki-reissut ja nettikaupat mutta eihän nettishoppailu ihan sama asia ole kuin se, että pääsee näkemään tuotteet ja sävyt livenä. Mullekin tuli nyt marraskuussa tilatut Colourpopit ja tilasin muka neljä persikan sävyistä luomiväriä, mutta todellisuudessa yksikään ei ole oikein sinne päinkään:D Vähän arpomista se aina on kun netistä jotain tilaa:)

  7. Kiva kun tää aukes nyt! Oon just tulossa ma-to Hesaan niin meen kyllä ehdottomasti tsekkaamaan Forumin liikkeen, kun muutenkin oon koko ajan keskustassa :)))

  8. Olisi ollut kiva saada plussaa kerryttävä liike lisää, YA kun kerryttää vaan omiaan :D Joensuukin jää välistä, ymmärrettävää sinänsä, kun Kuopioon tulee. Harmi, tuotevalikoima olisi ollut kiva hypistellä livenä.

    1. Forumissa on nyt sekä Ego, Hehku että Kicks, plus muutama muukin esim. kampaamotuotteita myyvä liike, joten aika hyvä keskittymä alkaa olla keskustassa. Mä kyllä ymmärsin, että noiden tänä vuonna avattavien lisäksi tulee vielä myöhemmin uusia liikkeitä, joten eihän sitä tiedä vaikka Joensuukin saisi joskus omansa:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *