Elämää maine coonin kanssa

Meillä on eletty nyt vuoden verran maine coon-elämää. Kassu tuli taloon 27.7.2019 12 viikon ikäisenä (sittemmin kissanpennun luovutusikä on noussut 14 viikkoon) eikä ole liioiteltua sanoa, että sen jälkeen ei olekaan ollut yhtään tylsää päivää. Kissat tuovat elämään aina vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja maine coonin, ”maikkarin”, kanssa tämä kaikki tapahtuu potenssiin 10.

Postauksen kuvat ovat vähän suttuisia, sillä kissakuvat otetaan puhelimella aina kun sattuu sopiva tilanne kohdalle:)


Haaveilin maine coonista 10 vuotta ennen kuin viimein oli tilaisuus ja mahdollisuus ottaa pentu. Mua viehätti rodussa sen tietynlainen alkukantaisuus, sillä se on saanut alkunsa luonnollisesti ja itsestään ilman ihmisen aikaansaamia risteytyksiä. Tietenkin ulkonäkö on hieman muuttunut jalostuksen myötä, mutta loppujen lopuksi kyseessä on aika tavallisen näköinen kissa. Kaikki värit ja kuviot (naamiovärejä lukuunottamatta) ovat sallittuja kuten kotikissoillakin. Myös meille tulevan pennun väri, ruskeatiikeri, oli mulle itsestäänselvä valinta, sillä kissan alkuperäinen väri on ollut juuri tämä vähän arkinenkin raidallinen.


Parhaiten maine coonin erottaa kotikissasta kasvonpiirteiden, korvan muodon, koon ja  korvatupsujen ansiosta sekä ilmeestä ja isoista, pyöreistä tassuista. Häntä on pitempi kuin kotikissalla. Rotumääritelmässä myös mainitaan ”pöllönkatse”, josta esimerkki alemmassa kuvassa:D

Yksi selkeä ero on myös äänen käyttö, eli maine coon paitsi näkyy, myös kuuluu. Skaala on laaja, ääniä löytyy eri tilanteisiin ja kissa on kova juttelemaan. Jos ovi ei aukea sillä sekunnilla kun pitäisi, vimmaista raapimista säestää vaativa ja äänekäs komentaminen.


Maine coonit ovat todella leikkisiä ja sosiaalisia kissoja. Kassu ei tee poikkeusta, sillä joka päivä meillä nähdään lennokkaita leikkejä ja parhaat lelut ovat yksinkertaisia nippusiteitä tai mehupillejä. Mitä hienompi ja kalliimpi eläinkaupan lelu, sitä varmemmin se jää laatikkoon pölyttymään.

Kassu leikkii mieluiten yksin, mutta Vappu kelpaa sentään painikaveriksi. Kissoista tuli parissa päivässä parhaat kaverukset ja mielestäni maine coon ei rotuna edes sovi yksin pidettäväksi, tai sitten ihmisen on tarjottava sille todella paljon aikaa ja seuraa. Kassusta ei ole koskaan tullut sylikissaa, mutta muuten se uteliaana tyyppinä viihtyy aina siellä missä on ihmisiä tai tapahtuu jotain. Tapahtumaksi luonnollisesti riittää ihan vaikka ostosten purkaminen kauppakassista jääkaappiin.


Yleensä, kun käy ilmi, että meillä on maine coon, ihmiset haluavat ensimmäisenä tietää kuinka iso se on. Kassua ei ole ihan lähiaikoina punnittu, mutta veikkaisin sen painavan 7kg paikkeilla. Kassu on hyvin hoikka poika, mikä on ihan hyvä kasvavalle kissalle. Maine coon on kehittyy hitaasti ja on täysikasvuinen vasta n. 3-vuotiaana. Ihan muutama päivä sitten tajusin, että jossain vaiheessa Kassu on humpsahtanut useamman sentin Vapusta ohi korkeudessa ja Vappu ei 8kg painoisena (joskin lihavana) kissana ole mikään pieni poika.

Kassu on onneksi ollut terve kissa. Rokotusta ja kastrointia lukuunottamatta ainoa eläinlääkärireissu on tehty silmätulehduksen takia. Rodulla esiintyy jonkin verran perinnöllisiä sydän- ja munuaissairauksia sekä lonkkavikoja. Vastuullinen kasvattaja tietenkin testaa ja kuvauttaa jalostukseen käytettävät kissat mahdollisimman laajasti.
Otin varmuuden vuoksi Kassulle vakuutuksen, sillä koskaan ei voi tietää saako terveen kissan vai laulaako eläinlääkärin ovipumppu vähän väliä.


Vaikka kissa on vilkas ja isokokoinen, varsinaisia tihutöitä ei juurikaan ole tehty. Tai sitten mä olen autuaasti unohtanut ne, koska kaikenhan saa anteeksi kun on söpö ja pörröinen:D
Mulla ei ole aiemmin ollut tavaranpudottelijakissaa, mutta Kassun toimesta pöydiltä lähtee kaikki ihan vaan siksi, että on kiva nähdä miten kamat putoaa lattialle, sen jälkeen käydä haistamassa niitä ja jatkaa matkaa muihin hommiin. Jos jätän vaikka avokadon pöydälle kypsymään, se on aamulla hävinnyt ja saan konttailla etsimässä sitä milloin minkäkin sohvan tai hyllyn alta, jonne se on leikeissä vierinyt. Olen oppinut nopeasti olemaan jättämättä vaikka silmälaseja tai puhelinta mihinkään pöydänreunalle.


Facebookissa toimii aktiivinen maine coon-ryhmä ja sielläkin on tullut esille monen rodun edustajan mieltymys muovin pureskeluun. Erityisen suosittuja ovat leipäpussit ja kaupan yrttiruukkujen suojapussit, näin myös meillä. Varsinaisesti kissa ei syö muovia, mutta natustelee ja rapistelee sitä innoissaan. Tietenkään en voi jättää mitään muoveja saataville, koska en voi olla varma etteikö sitä sittenkin syötäisi, ja pienikin muovinpala kissan elimistössä voi tarkoittaa kallista eläinlääkärikeikkaa.


Maine coonin omistajan täytyy asennoitua siihen, että kissaa pestään säännöllisesti. Jotkut kissat kaipaavat pesua kerran kuukaudessakin, Kassulle onneksi riittää harvemmat pesuvälit. Mua harmittaa, että meidän kasvattaja ei ilmeisesti ollut totuttanut kissaa pesuihin ja niinpä peseminen on Kassulle aika epämieluisaa. Sentään se ei rimpuile tai yritä raapia, mutta haluaa pois ja näyttää surkealta.

Maine coonin turkki rasvoittuu yleensä jonkin verran erityisesti hännästä ja alaselästä. Ostin kaikki kasvattajan suosittelemat kalliit pesu- ja rasvanpoistoaineet, mutta lopulta niistä ei ole tarvittu kuin shampoota ja hoitoainetta. Turkki takkuuntuu hieman kainaloista ja pepusta, eikä Kassu oikein pidä harjaamisestakaan, joten pesun yhteydessä joudun aina napsimaan kissasta saksilla pieniä takkupalloja.


Muuten rotu on varsin mutkaton ja helppohoitoinen. Suosittelen itse maine coonia huumorintajuiseen kotiin, jossa ollaan valmiita tinkimään hieman siisteystasosta ja pikkuesineiden paikoista sisustuksessa.
Karvaa näyttää irtoavan ympäri vuoden ja kissojen keskinäiset painileikit pölläyttävät aina ilmoille sakeat karvapilvet.

Kissa ei varmasti olisi onnellinen, jos se viettäisi pitkät päivät yksin kotona muun perheen ollessa töissä, koulussa tai harrastuksissa, eli sohvankoristeeksi maikkarista ei ole. Rotu on siinäkin mielessä koiramainen, että se kaipaa keskimääräistä enemmän huomiota ja seuraa. Se myös kiintyy vahvasti omiin ihmisiinsä ja juoksee aina iloisena vastaan kotiintullessa.

Lopuksi muistutus, että rotukissalla on aina rekisterikirja, eli kaikenlaiset selitykset siitä, ettei kissaa rekisteröidä, koska se vaikkapa myydään lemmikiksi, kannattaa unohtaa jos on pentua ottamassa. Maine coon on tällä hetkellä suosituin kissarotu, mikä lisää myös pentujen kysyntää ja sitä kautta myös pentutehtailua. Lisätietoa rodusta löytyy Suomen Maine Coon -kissat ry:n sivuilta.

Sattuuko teissä lukijoissa olemaan ketään muuta maine coonin palvelijaa?

10 thoughts on “Elämää maine coonin kanssa

  1. <333 Meillähän on kaksi maatuiskaista, mutta moni asia tässä postauksessa kuulosti liiankin tutulta :’D Mielenkiinnosta kysyisin, että mitä ja mistä olet kissalle sopivaa hoitoainetta ostanut? Meillä on tuo toinen kunnon takkuturkki, niin oon joskus koettanut etsiä kissalle sopivaa hoitsikkaa (kun kuitenkin vetää sen naamaan pesuillaan), mutta ei ole oikein sattunut vielä sopivaa. En tiedä tykkäisikö se pesusta enempää kun harjauksestakaan, mutta ainahan sitä voi yrittää :’D

    1. Meillä on käytössä Chris Christensenin tuotteet ja Tame It-shampoo ja hoitsikka tuntuu musta parhaimmilta. Siis toki en ole itse kokeillut, mutta kieltämättä käväisi mielessä, että vois sopia omallekin tukalle, kun hoitoaine on niin silottava ja tuoksuu ihanalle:D Tilasin Findogsilta, mutta näköjään Peten koiratarvikkeeltakin saa nykyään. Merkillä näkyy olevan kaikenlaisia turkinselvityssuihkeitakin!

  2. On kyllä jättiläinen meidän Pipsaan verrattuna ;) sullahan on joskus ollut koira, oletko ikinä miettinyt koiran ottamista enää? Minä en ole päättänyt vielä olenko kissa- vai koiraihminen. Molemmat kivoja ja molemmissa hyvät puolet. Kissassa ehkä se vähän hankalaa ettei sitä voi ottaa mukaan ja tämä kun pelkää matkustamista. Toisaalta hyvä puoli että sen voi jättää kotiin kunhan on hoitaja. Kissakin kyllä ikävöi kuten koirakin ja meidän katti on todellinen sylivauva ja huomionkipeä vielä 11 vuoden iässäkin. Kissaa ei tarvii kyllä ulkoiluttaa vesisateessa eikä kiirehtiä töistä kotiin sen takia. Molemmat kivoja ja varmaan mullakin aina kissa ja koira <3

    1. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut ns. koiraihminen ja myös aktiivinen koiraharrastaja ja mulla on krooninen koirakuume. En osaa sanoa, olenko koira- vai kissaihminen, ehkä hieman enemmän kallistun kissojen puolelle niiden helppouden takia. Kissan voi jättää vähän pitemmäksi aikaa yksin kotiin eikä sitä tarvi ulkoiluttaa räntäsateessa.
      Silti käyn aika ajoin vilkuilemassa sileäkarvaisten noutajien pentuvälitystä vaikka fakta on, että mulla ei olisi nykyisessä elämäntilanteessa edes varaa ottaa koiraa. Rotukissa ei ole toki sen halvempi hankkia, mutta koiran ruokakulut sun muut on paljon korkeammat. Autottomalle koiran elämä kävisi myös vähän tylsäksi, kun ei ikinä pääsisi mihinkään ihaniin puistoihin tai koirarannoille.

      Ehkä vielä joskus, jos elämäntilanne sallii:)

  3. Kassu on komea poika, vaikka vielä nuori. Mä rakastan kissoja joiden kanssa voi ”jutella”. Syy miksi hankin aikoinaan abessinialaisen ja muutaman pitkäkarvaisen itämaisen. Yllättäen aby oli näistä kuitenkin kovin juttelemaan. Lisäksi siitä tuli ehkä lopulta sellainen once in the lifetime -kissa itselle. En usko, että sen kaltaista vaan voi koskaan enää tulla. Oli täysin sylikissa ja kaikessa mukana koko ajan. Pomotti muut kissa fiksuudellaan, mutta rakasti kaikki ihmisiä. En muista, että olisin istunut edes vessanpöntöllä moneen vuoteen yksin, ettei kissa olisi istunut harteilla tai sylissä. :D Eli vielä 20-vuotiaaksi, mutta abyt ovatkin perinnöllistä silmäsairautta lukuunottamatta todella terveitä ja pitkäikäisiä.

    Abessiinialainen mulla on edelleen haaveissa, ja sellainen varmaan vielä joku päivä otetaan (ehkä kaksi, että on seuraa toisistaan), pitää vaan miettiä, kun ne yleensä elää vanhoiksi (monilla kasvattajilla noita lähes 20v kisuja), etten voi sitä lopulta enää hirveän pitkälle eteenpäin siirtää, kun ei tässä enää itsekään niin nuoria olla.

    1. Kassu tulee kans aina vessaan mukaan ja suihkuun mennessäkin sen pitää olla mukana tarkkailemassa tilannetta:D Ei käy tylsäksi ja yksinäiseksi sosiaalisen kissan kanssa!

      Sulla on ollut tosi pitkäikäinen kissa! En tiennytkään, että elävät noin vanhoiksi, vaikka munkin yhdellä tutulla on abyja. Rotukissa on kyllä siinä mielessä maatiaista varmempi valinta, että luonne on paremmin ennustettavissa kuin maatiaisella. Ja siis meillähän on maailman ihanin maatiainen, Vappu, joten tarkoitus ei ole dissata ”roduttomia”:D Mutta ihan samoin kuin rotukoirissa, hankkimalla tietyn rotuisen saa todennäköisesti tietyn luonteisen ja käytöksisen koiran.

  4. Mä ottaisin varmasti myös kissan (tai kissoja) ja ehdottomasti maine coonin, jos mies ei olisi pahasti allerginen. Koira menee jotenkin, vaikka selvästi sitäkin allergisoi, mutta pärjää sen kanssa. Ihana! ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *