Jäätelökesä

Selasin postausaiheita miettiessäni kuvakirjastoa, ja ihmettelin, missä mun kaikki kynsikuvat oikein on. No kamerastahan ne sitten löytyi purkamattomina, siellä oli kuvat viidestä lakkauksesta. Ilmeni myös, että jotain vanhoja on jäänyt julkaisematta, ja niinpä tässä tulee lakkaus niinkin kaukaa kuin maaliskuulta *köh*

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä on pohjana OPIn valloittava Gelato On My Mind, jota olen käyttänyt aiemmin vain osana liukuvärjäystä. Kirjanpitoni (onneksi mulla on se!) mukaan lakkaa on kaksi kerrosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lakan päällä on tuplaleimaus Pueenin laatasta 59 ja olen käyttänyt leimaukseen Dashican valkoista sekä turkoosia MoYou Dream Holidayta. Jotenkin loogisempi järjestys olisi ollut leimata ensin turkoosilla ja sen päälle valkoisella, mutta päätin tällä kertaa toimia toisin ja se näyttääkin kivasti erilaiselta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mun piti jossain vaiheessa ottaa tavaksi merkata joku ruksi muistivihkooni aina, kun olen postannut lakkauksen, mutta sitä en ole saanut tehdyksi. Mietinpä vain, koska koittaa se päivä, että postaan onnessani jotkut jo nähdyt kynnet. Se on tää varhaiskeski-iän dementia vähän sellainen, että joutuu googlettelemaan asioita omasta blogistaan eikä sittenkään voi olla täysin varma.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vähän hassu syyskokoelman lakaksi tämä Gelato. Jätskihommat kuuluu mun mielestä ennemmin kesään, kunhan se taas tulee:)


MoYou Londonin leimauslakka saatu blogiyhteistyön kautta. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.