Tomppa

Kirjoitan tätä kotona karsean flunssan kourissa. Ajattelin, että kun kuitenkin alan märistä juttua kirjoittaessani, niin se ei tunnu enää missään kun muutenkin joudun niistämään koko ajan. Jutun raakile on roikkunut luonnoksissa jo tovin, mutta en ole vaan pystynyt kirjoittamaan tätä loppuun saati julkaisemaan.

Tomppa saapui meille toukokuussa 2008. Muistan vieläkin keväisen illan, kun ajelin Sastamalasta kotiin kuljetuskoppa vieressäni etupenkillä uuden perheenjäsenen kanssa. Aurinko paistoi matalalta ja Tomppa työnsi pienen tassunsa kopan oviritilän läpi vaihdekeppiä pitelevän käteni päälle. Kotona odotti Lenni, perheemme ensimmäinen pyhä birma.
Kissoista tuli heti parhaat ystävät.


Tompan luonne oli mitä lempein ja rauhallisin, se oli äärimmäisen suvaitsevainen ja ystävällinen niin ihmisiä kuin muita eläimiäkin kohtaan. Erityisen lahjakas se oli nukkumisessa ja etenkin iän karttuessa se viihtyi parhaiten raapimapuun ylimmässä pesässä torkkumassa. Etsiessäni kuvia tähän postaukseen huomasin niiden toistavan samaa kaavaa, eli yhdeksässä kuvassa kymmenestä Tomppa oli nukkumassa<3

Nekin ihmiset, jotka eivät yleensä välittäneet kissoista tai pelkäsivät niitä, ihastuivat Tomppaan.


Tomppa oli aina terve kissa. Muistan ainoastaan yhden suolistotukoksen, josta onneksi selvittiin ilman leikkausta, muuten sillä ei ollut koskaan mitään.



Elokuun alussa huomasin myöhään perjantai-iltana, että kissalla ei ollut kaikki kunnossa. Se yritti oksentaa ja jokusen kerran siinä onnistuikin. Vatsa oli sekaisin ja kun huomasin, että uloste oli oudon näköistä ja siinä oli myös hieman verta, huolestuin todella. Tomppa oli myös apaattinen ja vetäytyi nukkumaan tavallisesta poikkeaviin paikkoihin. Se ei syönyt tai juonut ja paastoaminen on kissalle aina vaarallista.


Maanantaina vein Tompan eläinlääkäriin ja verikokeissa selvisi, että amylaasi ja lipaasi olivat koholla. Se viittasi mahdolliseen haimatulehdukseen. Tarvittiin vielä uusi verinäyte diagnoosin varmistamiseksi. Ikävä kyllä haimatulehduksen pikatesti oli positiivinen ja tulehdukseen viittavat globuliinit koholla. Tomppa jäi klinikalle nesteytettäväksi iltaan asti ja sai pahoinvoinnin estolääkkeitä sekä antibioottia. Koska paikalla ei ollut ultrausta hallitsevaa eläinlääkäriä, sovimme, että Tomppa tuodaan heti seuraavana aamuna uudelleen klinikalle.

Yö kotona meni hieman paremmin, lääkitys oli parantanut vähän Tompan vointia. Huoli oli silti kova, tilanne ei näyttänyt lupaavalta.


Vein Tompan klinikalle heti seuraavana aamuna. Meillä oli varattuna samana päivänä aika myös Kassulle, koska sitä vaivasi sitkeä nuha. Kun odottelimme Kassun kanssa vuoroa, Tomppaa hoitava lääkäri pyysi meidät vastaanottohuoneeseen ja näin jo hänen ilmeestään, että nyt ei ole tiedossa hyviä uutisia.

Tomppa oli ultrattu, ja haimatulehduksen lisäksi sillä oli muutoksia maksassa, munuaisissa ja sappirakossa. Lisäksi virtsarakossa oli jokin polyyppi. Paitsi että näiden hoitaminen olisi epävarmaa, se veisi aikaa ainakin viikkoja ellei kuukausia. Jouduin ottamaan pöydästä tukea kuunnellessani lääkärin korutonta kertomaa: antibioottihoito klinikalla päivittäin, ja viikonlopuiksi kissa olisi vietävä Viikkiin eläinsairaalaan hoidettavaksi, koska omalla eläinlääkäriasemallamme ei ole päivystystä. Maksa-arvoja pitäisi seurata säännöllisesti, sillä vaikka ne vielä eivät olleet nousseet, ei tiedetty, johtuivatko muutokset maksassa haimatulehduksesta vai jostakin muusta. Jos/kun tilanne olisi stabiili, antibioottihoitoa voitaisiin jatkaa kotona. Joitakin kissoja oli hoidettu puolikin vuotta, ja silti heti antibioottikuurin loputtua niiden kunto oli romahtanut.

Tomppa oli lähes 12-vuotias. Haluaisinko pitkittää itsekkäästi vanhan kissan elämää epävarmoilla hoidoilla ilman mitään takeita paranemisesta? Se joutuisi viettämään kenties viikkoja vieraassa paikassa vieraiden ihmisten kanssa. Olisiko sillä kipuja?
Lisäksi hoito tulisi maksamaan useita tuhansia euroja, sitäkin puolta oli pakko miettiä. Jo nyt kertynyt lasku oli melkein nelinumeroinen. Keskustelin lääkärin kanssa lähes tunnin ajan ja jotenkin siinä sivussa hoidettiin Kassukin, mutta en oikeastaan muista siitä juuri mitään.

Sovimme, että tulemme illalla klinikalle hyvästelemään Tompan, kun koko perhe pääsee mukaan. Olo oli järkyttynyt ja epäuskoinen: ei voi olla totta, että tämä tapahtuu taas. Vasta puoli vuotta sitten menetimme Kyllin.


Illalla meitä tervehti vähän tokkurainen, mutta muuten hyväntuulinen kissa. Tuntui kauhealta, kun se ilahtui nähdessään meidät eikä ressukka tiennyt, että tämä olisi viimeinen kerta yhdessä. Tunsin itseni murhaajaksi, vaikka eutanasiaan päädyttiinkin eläimen parasta ajatellen.

Vielä viimeiset rapsutukset ja halaukset, sitten Tomppa nukahti rauhallisesti ikiuneen. Jälleen kävelimme klinikalta kotiin tyhjän kantokopan kanssa.

Valitsimme Tompalle samanlaisen, yksinkertaisen puisen uurnan kuin Kyllille keväällä. Suru ja ikävä ovat suunnattomia. En vieläkään pysty puhumaan tai kirjoittamaan tästä ilman, että alan itkeä.

Hyvää taivasmatkaa, sinisilmä ❤️

Nurmen peittoon pehmeään,
peitelkää mut lepäämään.
Uinun siellä unta syvää,
kesää ikuista ja hyvää.
Siellä kukkii kissankellot,
siniset on niityt, pellot.

FI*Zhamanen Tomtom ”Tomppa” 24.1.2008 – 6.8.2019

Tassunjälkiä sydämessä

Lemmikit ovat ihania. Jokainen lemmikinomistaja joutuu kuitenkin jossakin vaiheessa tekemään sen raskaimman päätöksen, sillä eläin ei osaa kertoa, miltä siitä tuntuu ja vastuu sen hyvinvoinnista on ihmisellä. Niin paljon kuin lemmikistä onkin iloa, koittaa väistämättä se päivä, jolloin siitä on pakko luopua. Koska mulla on aina ollut eläimiä, näitä päätöksiä on joutunut tekemään useita, mutta koskaan niihin ei totu.


Kylli tuli meille joulun alla 2009 pikkuisena karvapallona. Luulin ottaneeni poikakissan, mutta yllätykseksemme se olikin tyttö. Sinänsä se ei haitannut, sillä meillä oli kaksi leikattua poikaa.
Teetimme Kyllillä yhdet pennut ennen sterilointia vuonna 2011. Mitään erityistä syytä tähän ei ollut, halusin vain kasvattaa kissapoikueen. Pentuja syntyi neljä ja niistä kotiin jäi Vappu, joka viettää 1.5. 8-vuotissynttäreitään.


Kylli oli terve kissa koko elämänsä ajan, kunnes viime syksynä alkoivat pissavaivat. Silloin epäiltiin idiopaattista kystiittiä ja tilanne rauhoittuikin kipulääkityksellä melko pian ja kissa oli taas oma itsensä.


Viikko sitten lauantai-iltana tajusin yhtäkkiä, että vaikka muut kissat ovat pyörineet normaaliin tapaan jaloissa ja sylissä telkkaria katsoessamme, Kylli on nukkunut koko päivän ruokapöydän alla tuolilla. Ajattelin, että viimeistään ruoka saa sen liikkeelle, ja se lähtikin piilopaikastaan mutta sen sijaan, että se olisi häärinyt keittiössä naukumassa, se juoksi suoraan kylpyhuoneeseen, jossa meillä tarjotaan kissojen märkäruoka. Se söi vähän ja ajattelin, että varmaan kaikki on ihan kunnossa kun se kuitenkin syö ja liikkuu.


Sunnuntaiaamuna koetin houkutella sitä sen lempiherkulla, palvikinkulla, mutta kinkku ei kissaa kiinnostanut ja aloin huolestua. Ajattelin, että jospa sillä on taas pissavaivoja ja päätin antaa sille kipulääkettä, mutta sepä ei antanutkaan koskea enkä uskaltanut yksin alkaa lääkitsemään vihaista kissaa. Kun lapset tulivat kotiin, saimme yhdessä annettua sille lääkkeen. Päätin varata seuraavaksi päiväksi eläinlääkärin, sillä kaikki ei nyt ollut kunnossa. Kissa ei mielestäni ollut käynyt laatikollakaan, joten ehkäpä kyse oli taas pissavaivasta.

Sain ajan klo 15.30 ja Kyllistä otettiin verinäytteet sekä tehtiin ultra- ja röntgentutkimukset. Aivan täysin varmaa diagnoosia ei saatu, mutta klinikalla annettu nesteytys ja kipulääkitys piristivät kissaa, joka voi illalla ja vielä seuraavana aamuna vähän paremmin. Päätimme seurata tilannetta ja lupasin soittaa loppuviikosta eläinlääkärille. Ohutsuolen seinämissä oli näkynyt jonkinlaista paksuuntumaa, joka voisi viitata kasvaimeen, vaikka varsinaista kasvainmassaa suolistossa ei ollut. Tunnustellessa koko vatsan alue oli pinkeä ja epänormaalin tuntuinen ja kissa myös aristi vatsaansa.


Torstaiaamuun mennessä tilanne oli merkittävästi huonompi. Kylli nukkui käytännössä koko ajan jossakin syrjäisessä paikassa eikä antanut lainkaan koskea itseensä, vaan sähisi vihaisena jos sitä yritti silittää. Soitin eläinlääkäriin joka arveli, että kissalla todennäköisesti on lymfooma löydösten perusteella ja sen hoitaminen on paitsi raskasta, myös epävarmaa ja kallista eikä parantavaa hoitoa ole. Diagnoosin varmistaminen edellyttäisi koepalan ottamista ja odottelua.
Tuntuu ikävältä miettiä rahaa kun kyse on perheenjäsenestä, mutta olemme yhden koiran kohdalla tehneet sen virheen, että kustannuksista välittämättä yritimme hoitaa sitä kuntoon ja vasta jälkikäteen tajusimme pitkittäneemme sen elämää itsekkäistä syistä ja oikeasti aiheutimme sille vain turhaa kärsimystä.

Vielä matkalla klinikalle mietin, että pitäisikö sittenkin koettaa vielä. Mitä jos kaikki ovat väärässä? Kissa oli vajaa 10-vuotias, toki siis seniori-ikäinen, mutta ei kuitenkaan ikäloppu ja perusterve. Tämä tuli liian äkkiä, viikko sitten kaikki oli vielä hyvin. Tai ei ollut, mutta emme vain tienneet sitä.
Tällaisia mietin, vaikka ymmärsin toki järjellä, että parantavaa hoitoa ei ole ja jossain vaiheessa olemme kuitenkin tekemässä tätä viimeistä matkaa.


Kylli nukahti rauhallisesti ikiuneen.
Otin muutaman kuvan muistoksi ja jälkikäteen niitä katsoessani huomioni kiinnittyi kissan ilmeeseen, kun se katsoi eläinlääkäriä saatuaan esilääkityksen. Ilme oli luottavainen ja tyyni, aivan kuin se olisi halunnut sanoa tiedän, että autat minua, pian minulla ei ole enää tätä kipua.

Jokainen lemmikkinsä viimeiselle matkalle saattanut tietää, miten raskas tyhjä kuljetuskoppa tai tarpeettomaksi jäänyt talutushihna on palatessa.

Kotona tuntuu tyhjältä ja hiljaiselta, yksi on joukosta poissa.

Asioita, joita ilman en osaisi enää tulla toimeen

Tänään puhutaan materiasta. Nykyään, kun elämme yltäkylläisyyden keskuudessa meille tarjotaan jatkuvasti uusia hilavitkuttimia, joista osa on täysin turhia, osa jopa tarpeellisia ja osa siitä väliltä. Mä en ole mitenkään perso uuden tekniikan perään, eikä mulla tarvitse olla esim. viimeisintä mallia olevaa elektroniikkaa, mutta kieltämättä aika moni nykyaikainen vempele tai asia helpottaa elämää. Tulipa sitten mieleen listata kaikenlaista, joita ilman olisi mahdollista elää, mutta jotka tuovat siinä määrin iloa tai helpotusta, että en niistä ihan hevin enää luopuisi.

Kuivausrumpu
Aivan must eläintaloudessa! Suurin osa kissankarvoista jää edes vaatteiden ja lakanoiden ym. osalta kuivurin suodattimiin. Nyt jännitän, milloin tuo kymmenkunta vuotta sitten ostettu hajoaa, koska uusi on pakko saada.

Urheilurintsikat
Kun aloitin liikunnan harrastamisen, ne eivät olleet aivan ensimmäisenä hankintalistalla, mutta varsin pian totesin, että tavalliset liivit eivät ole kauhean mukavat edes verkkaisemmin liikkuessa. Hyviä urheluliivejä ei juuri edes huomaa päällä, ne ovat mukavat ja tukevat.

Äly/urheilukello 
Olen vähän koukussa unen ja palautumisen seuraamiseen ja toki mua kiinnostaa myös esim. lenkin tai salitreenin sykkeet ja kalorinkulutus. Silti ylivoimaisesti eniten arvostan sitä, että voin pitää puhelinta jatkuvasti äänettömällä ja tarpeellisiksi katsomani viestit tulevat ranteeseen. Ominaisuus on kätevä myös silloin, kun puhelin täytyy oikeasti pitää äänettömällä tai kun odottaa tärkeää puhelua. Eipä tarvi roudata puhelinta mukaan vessaan ja suihkuun, kun tieto  puhelusta ei pääse menemään ohitse. Kelloon voi myös asettaa uniajan, eli esim. mulla klo 22-07 välillä mitkään ilmoitukset tai puhelut eivät häiritse nukkumista.

Langattomat kuulokkeet
Huhhei, miten paljon kätevämpää, kun ei ole sotkeutuvaa ja kaikkialle tarttuvaa johtoa riesana.

 

Munankeitin
Oikeasti, munankeitin. Mä pidin koko vekotinta maailman typerimpänä keksintönä ennen kuin hankin sellaisen itselleni. Kyllä kananmunat saa keitettyä perinteisesti vedessäkin, mutta munankeitintä ei tarvi valvoa eivätkä munat hajoile. Mä laitan aamulla kaksi munaa keittymään, menen suihkuun ja siinä vaiheessa kun tulen takaisin keittiöön, munat ovat valmiita. Superkätevää ja huoletonta!

iTunes Store ja Spotify (ja vastaavat palvelut)
Muistatteko, kun leffoja piti käydä hakemassa vuokraamoista tai ärrältä? Aika usein suosituimmat uutuusleffat oli loppu ja muutenkin se niiden edestakaisin roudaaminen oli todella ärsyttävää. Sakkoa rapsahti heti, kun palautit leffan myöhässä tai olit unohtanut VHS-aikana kelata nauhan alkuun. Lisäksi, koska olen viettänyt nuoruuteni pimeällä keskiajalla, tavallisissa kotitalouksissa ei ollut edes videonauhuria, vaan koko boksi piti vuokrata kotiin elokuvan katsoakseen. Se oli sellainen pienen kassakaapin kokoinen ja painoinen laitos. Meidän yhdellä naapurilla oli videot, mutta he olivatkin huomattavasti paremmin toimeentuleva perhe.
Nykyään leffoja voi vuokrata tai ostaa muutaman napin painalluksella kotisohvalta, mikä on kätevää. Kätevää on sekin, että jos menee elokuviin, voi liput saada suoraan puhelimeen eikä tarvi jonotella tai kaivella paperisia lippuja.
Spotifyta tuskin tarvii kauheasti perustella. On huimaa, että maailman kaikki musiikki on saatavilla ilman fyysisiä tallenteita. Maksan mielelläni siitä ilosta kympin kuukaudessa.
Suoratoistopalvelut lisään listaan varauksella, sillä ilman Netflixiä tekisin todennäköisesti enemmän hyödyllisiä asioita elämässäni.

 

Varsi-imuri
Mä koin suorastaan valaistumisen hankittuani viime syksynä kotiin varsi-imurin. En tajua, miksi hankin sen vasta nyt, koska sehän on hullun kätevä pieneen ylläpitosiivoukseen, jota etenkin eläintaloudessa pitää tehdä päivittäin. Imuroin n. kerran viikossa tavallisella imurilla ja muuten taistelen karvoja ja kissanhiekkaa vastaan varsi-imurilla. Miinuksena ehkä pieni säiliö, sillä se täyttyy hetkessä, ja se, että imurilla ei pääse mataliin tai kovin ahtaisiin paikkoihin. Mutta näyttääpähän siistimmältä.

Mitä maailmasta vielä puuttuu
-applikaatio, joka seuraisi reaaliajassa laboratorion tai terveyskeskuspäivystyksen jonotilannetta, jolloin voisi käydä odotellessa vaikka kahvilla tai missä tahansa.

Varmaan olisi paljon muutakin, mutta osa jutuista on niin itsestäänselvyyksiä, ettei niitä osaa edes listata. Tässä oli nyt muutamia, jotka tulivat äkkiseltään mieleen.

Kertokaas teidän must-juttuja ja arjen helpottajia!


Kuvat freepik.com