Mitä mulle kuuluu?

Kevät on mennyt ihan hullun nopeasti ja nythän oikeasti ollaan jo kesässä. Mä ajattelin päivitellä vähän kuulumisia kuluneiden parin kuukauden osalta, koska vaikka mitään kauhean mullistavaa ei ole tapahtunutkaan, niin jotain pientä kuitenkin.


Kuten olen kertonut ainakin ohimennen, aloitin huhtikuussa kokoaikaisen opiskelun. Se on ollut tosi kiinnostavaa ja motivoivaa, mutta välillä myös aika vaativaa. Uuden oppiminen käy ihan työstä ja jos en saa kahdeksan tunnin kauneusunia nukutuksi, mulla ei tunnu menevän asiat päähän sitäkään vähää. Jännästi entisestä iltakukkujasta on tullut mummo, jonka pitää olla viimeistään klo 22 pää tyynyssä tai kaikki menee päin helvettiä:D
Opintojen parissa menee ainakin seuraavat pari vuotta. Nyt menossa on viimeinen viikko ja kohta saan kirmata kesälaitumille, jei.


Toiseksi suurin muutos mun elämässä on liikunta. Nyt siitä uskaltaa jo puhua, kun lenkillä käymisestä on tullut melkeinpä rutiinia. Kaikki juontaa juurensa reilun seitsemän vuoden taakse, kun lopetin tupakoinnin. Kiloja alkoi pikkuhiljaa kertyä, mutta mulla ei ollut minkäänlaista motivaatiota niiden karistamiseen, vaikka asia vaivasikin tosi paljon. Viime kesänä olin painavimmillani ikinä ja siitä päivästä, kun poltin viimeisen savukkeen, olin kerännyt varteeni 30kg ylimääräistä kannettavaa. Jokunen kilo lähti jotenkin talven aikana ja nyt keväällä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Salille mua ei saa ähkimään, mutta reipas kävely sujuu autottomalta kaupunkilaiselta melkein itsestään.

Olen käynyt lenkillä yleensä kolme kertaa viikossa, matkat ovat vähitellen pidentyneet ja motivaatio on edelleen korkealla. Konkreettisena tavoitteena on karistaa kesän aikana 10kg, mikä on aivan realistinen saavutettava, sillä pari kiloa on jo lähtenyt pelkästään liikuntaa lisäämällä. Mä syön edelleen kuin porsas, eli en ole tehnyt ruokavaliolle mitään ja pulla maistuu. Nyt kun koulu loppuu ja pystyn paremmin vaikuttamaan syömisiini, yritän vähän keventää silläkin saralla. En tavoittele seitsemän vuoden takaista painoa, sillä olin mielestäni silloin liiankin laiha, vaan ennen kaikkea parempaa oloa ja jaksamista.

En olisi uskonut, että kaltaiseni liikunnanvihaaja löytää itsestään vielä vanhoilla päivillään tällaisenkin puolen:)
Kiinnostaako teitä kuulla jatkossa, miten homma etenee?


Koulujen päättyminen oli meilläkin juhlan paikka, kun kuopus valmistui ammattiin. Ihan äskettäin vanhoja kuvia selatessani tuli vastaan ensimmäisen koulupäivän kuvat ekaluokkalaisesta, joka aloitteli koulutaivaltaan vähän liian iso reppu selässä. Aika rientää…mun on vaikea ajatella sitä ilman, että pikkuisen menee roska silmään.


Viime viikolla Vappu sairastui ekaa kertaa elämässään. Kissa muuttui nopeasti apaattiseksi, nukkui tavallista enemmän, roikotti häntää oudosti ja kun se ei torstai-iltana tullut keittiöön valvomaan ruoanlaittoa, huolestuin oikeasti. Yleensä se istuu aina passipaikalla tilannetta seuraamassa ja toivoen, että jotain putoaisi lattialle, ahne kun on.
Perjantaina Vappu kuskattiin eläinlääkärille ja röntgenissä syyksi paljastui suolistotukos. Tai ummetus, tarkalleen ottaen, sillä mitään vierasesineitä siellä ei ollut.  Mä luulin, että sillä on anaalirauhasissa ongelmaa, enkä osannut epäillä ummetusta, kun se oli kuitenkin kakannut normaalisti.
Vappu sai nesteytystä ja alkuillasta haimme tokkuraisen kissan klinikalta kotiin. Kuvassa se on heräilemässä rauhoituksesta. Onneksi syy selvisi ja lauantaina Vappu oli jo oma iloinen itsensä <3


Ei kesää ilman kesätukkaa, tietenkään. Hetken mielijohteesta tartuin eräänä iltana vaalennustarpeisiin ja tein hiuksille vaalennuspesun. Edelleen toivon, ettei kukaan kampaajatuttavistani lue tätä, koska eihän näin rajuja käsittelyjä pitäisi alkaa itse tekemään -olkoonkin, että en ollut ensimmäistä kertaa asialla eikä aineetkaan olleet niitä kaikkein tujuimpia.
Seuraavana päivänä tein toisen käsittelyn ja totesin, että punainen suoraväri istuu muuten pirun tiukassa! Sehän vain kirkastui eikä vaalentunut kovinkaan paljon.
Projekti siis jatkuu. Mutta koska joudun liikkumaan ihmisten ilmoilla, laitoin hiuksiin suunnilleen latvaosan värisen suoravärin saadakseni väristä mahdollisimman tasaisen (tyvi oli vaaleampi, koska sitä olin värjännyt hapeteväreillä) ja mun mielestä tää on nyt varsin kiva, eli pärjään kyllä jonkin aikaa ja annan hiusten levähtää.

Siinä kai ne ekana mieleen tulleet uutiset. Varmasti unohdin jotain, koska mulla oli olevinaan kauheasti asiaa, mutta ehkä se on sitten toisen postauksen paikka:) Mitäs teille kuuluu?

20 kysymystä

Bongasin Salkan blogista kivan haasteen ja päätin tarttua tähän. Välillä on hauska höpötellä muustakin kuin kosmetiikasta.

1. Mitkä kirjat hyllyssäsi huutavat luetuksi tulemista?
Mä olen nykyään ihan älyttömän huono lukemaan mitään, en meinaa saada ainuttakaan aloittamaani kirjaa loppuun. Jotenkin on vaikea keskittyä ja unohdan saman tien, mitä edellisellä aukeamalla luki. Niinpä mulla on lukuisia kirjoja kesken ja viimeisimpänä yritin lukea Anna Perhon Antisäätäjää eli fiksun ajankäyttäjän opasta (tähän silmienpyörittelyhymiö)

2. Oletko tapojesi orja?
Ihan varmasti jossakin määrin, mutta otan mielelläni vastaan myös vinkkejä siitä, miten asiat voisi tehdä paremmin. Tämä ei tietenkään koske omia tottumuksiani, eli en osaa vaikkapa nukkua ilman korvatulppia edes hiirenhiljaisessa huoneessa.

3. Pidätkö siitä, että ihmiset puhuvat suoraan tai kaunistellen?
Tavallaan arvostan suorapuheisuutta, mutta en silti pidä töksäyttelijöistä tai siitä, että loukataan tahallisesti toista ja vedotaan siihen, että mä nyt vaan oon tällainen suora ihminen. Ennen kaikkea peräänkuulutan rehellisyyttä, tilannetajua ja sitä, että ikävistäkin asioista voi puhua ilman, että toinen heti suuttuu tai ottaa itseensä. Joskus pieni, harmiton valkoinen valhekin on ihan hyväksyttävä, mutta sitä ei pidä sekoittaa valehteluun tai epärehellisyyteen.

4. Missä asennossa nukut?
Nukahdan aina kyljelleni toinen käsi tyynyn alla ja toinen suorana mutta useimmiten herään selälläni. Aika usein mulla on myös käsi pään takana, jolloin saatan herätä siihen, ettei sitä kykene liikuttamaan ja pitää ottaa toinen käsi avuksi. Olen joskus miettinyt, mitä tapahtuisi, jos nukkuisi molemmat kädet sillä tavoin eikä herätessään kykenisi liikuttamaan kumpaakaan:D Aika pelottava ajatus!

5. Onko sinulla tunnuslausetta?
No ei kyllä, vaikka olenkin joskus tallettanut fb-profiiliini tämän sinänsä ihan fiksun ajatuksen:
“Success consists of getting up just one more time than you fall”
(Oliver Goldsmith)

6. Nimeä asia, joka ärsyttää eniten?
Yleensä mua ärsyttävät pienet ja arkipäiväiset asiat ja niistä useimmiten valitankin. Se ei tarkoita, etteikö mulla olisi elämässä ihan oikeasti isoja suruja tai huolia, mutta niistä en kovin helposti puhu tai korkeintaan jaan niitä muutaman läheisen kanssa. Olen joskus huomannut, että se voi aiheuttaa hyvin virheellisen käsityksen elämästäni ja joku ajattelee, että eikö tolla nyt ole mitään oikeita murheita. Jos alkaisin velloa niissä ”oikeissa”, multa lähtisi varmasti järki tai ainakin yöunet. Pikkuasioista ärsyyntyminen on siis jonkinlaista itsesuojelua. On muuten hiton ärsyttävää, kun jengi tunkee junaan ennen kuin sieltä on päässyt ulos >:( Ootteko koskaan nähneet kenenkään jäävän junasta siksi, että on odottanut matkustajien tulevan ensin ulos?? Sama pätee hisseihin jne. Argh.

7. Onko sinulla tallessa vanhoja kortteja ja kirjeitä?
Voi kyllä! Mulla on jossain mappi, jossa on tallella kirjeitä kymmenien vuosien takaa. Niitä ei voi lukea ilman myötähäpeää mutta en raaski heittää poiskaan. Lisäksi mä olen säilyttänyt esim. kirjeitä, joita äiti on lähettänyt ulkomailla asuessaan ja niitä taas ei voi lukea ilman, että silmänurkka kostuu.

8. Pahe, josta nautit liikaa luopuaksesi siitä?
Mä olen toivoton pullahiiri, joten tää laskiaispulla-aika on mulle tosi turmiollista ja kestää harmillisen pitkään. Laskiaispullassa pitää olla kunnolla kermaa ja ehdottomasti hilloa eikä mitään ällöä mantelimassaa. Ruoka ja juoma ovat kieltämättä mulle muutenkin akilleen kantapää, vaikka tiedän, että pitäisi syödä kevyemmin ja terveellisemmin.

9. Mitä sinun pitäisi tehdä enemmän?
Liikkua! Vaikka autosta luovuttuani hyötyliikunnan määrä elämässäni on varmaan 200-kertaistunut, olisi hyvä lähteä ihan lenkillekin joskus. Toisaalta, käsi pystyyn kaikki, jotka mielestään liikkuvat tarpeeksi…? Eiköhän tämä ole aika tavallinen ongelma.

10. Mikä on paras uutinen, jonka olet saanut?
En mä osaa nimetä mitään yksittäistä.

11. Luotatko ihmisiin?
En kovin helposti. Olen aika hitaasti lämpiävä ja mulla menee aikaa ennen kuin osaan rentoutua ja olla oma itseni uusien ihmisten seurassa. Se ei suinkaan johdu aina vastapuolesta vaan lähinnä minusta itsestäni. Lähtökohtaisesti haluan ajatella aina ihmisistä hyvää, mutta ikävä kyllä olen saanut myös kynsilleni aika monta kertaa sen vuoksi.

12. Mitkä ovat lempielokuviasi?
Tykkään mm. Coenin veljesten, Tarantinon ja Kubrickin ohjauksista. Suomalaisista Dome Karukoski, Kaurismäet ja Veikko Aaltonen ovat ohjanneet lukemattomia uusintakatseluita kestäviä elokuvia. Listasta tulisi tosi pitkä, joten en edes mene yksittäisiin elokuviin.

13. Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?
Mä olisin halunnut poliisikouluun, mutta en päässyt sinne näköni vuoksi.

14. Asuisitko mieluummin maalla vai maaseudulla?
Mitä eroa on maalla ja maaseudulla? Mulle taitaa sopia parhaiten lähiöasuminen, sillä nautin siitä, että kaikki kiva on lähellä ja helposti saavutettavissa. Maalla toki arvostan rauhaa ja hiljaisuutta, mutta maaseutuasumisen kääntöpuolena on pitkät välimatkat, lumi- ja pihatyöt ja sekin, että myös muiden on ehkä hankala tulla kylään. Luulen, että mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän kaipaan ympärilleni urbaania pöhinää.

15. Kuka elämässäsi on vaikuttanut sinuun eniten?
Varmasti äitini. Edelleen olen sitä mieltä, että äiti oli ikäänkuin parempi versio minusta ja haluaisin olla enemmän hänen kaltaisensa. Äidin kuolemasta tulee kesällä kuluneeksi 17 vuotta, mutta mulla on vieläkin ikävä.

16. Mikä on lempivitsisi?
Vitsit on aika väsähtäneitä ja olen tosi huono kertomaan niitä, joten en edes yritä.

17. Mikä eläin olisit?
Ihailen kissojen itsenäisyyttä, itsepäisyyttä ja elämänasennetta muutenkin.

18. Jos saisit kokeilla mitä tahansa ammattia päivän, mitä kokeilisit?
Nyt on vaikea! Olisi mahtavaa päästä kurkistamaan esim. hautaustoimiston arkeen, olla kärpäsenä psykiatrin vastaanoton katossa tai nähdä oikeuslääkäri työssään. Olisi siistiä myös ohjata junaa, isoa laivaa tai lentokonetta. En tietenkään osaisi tehdä mitään näistä, mutta sitä ei kai kysytty.
Totta puhuen mun olisi hyvä mennä päiväksi ravintolan keittiöön, jotta ymmärtäisin hieman paremmin, miksi poikaystävä on yleensä työviikon jälkeen aika puhki.

19. Mitä huomaat ensimmäiseksi ihmisessä?
Ehkä mun huomio kiinnittyy ensimmäisenä silmiin ja hymyyn. Ryhti on myös tärkeä ja se, miten ihminen kantaa itsensä. Riippuu tietenkin tosi paljon, missä kontekstissa kohtaaminen tapahtuu.

20. Millaisista lomista pidät?
Sellaisista, joita ei ole minuutilleen aikataulutettu tai suunniteltu. On kivempi mennä fiiliksen mukaan ja loma ei tunnu lomalta, jos koko ajan on kiire.

En haasta ketään, mutta kopin saa ottaa jos siltä tuntuu:)


Kuvat vanhoista paperikuvista skannattuja perhealbumin helmiä

Mitäpä jos

Kirjoitin helmikuussa ajatuksiani sinkkuelämästä. Siitä on kymmenen kuukautta ja nyt tarina jatkuu.

Talvi taittui, tuli kevät ja lopulta kesäkin. Olin ajatellut, että voisin ehkäpä kesän aikana käydä edes yksillä treffeillä, etten vallan sammaloidu, mutta aika meni niin nopeasti etten ”ehtinyt”. Kukaan ei hakenut kotoa enkä tehnyt itsekään mitään edistääkseni asiaa, joten se vaan jäi eikä edes harmittanut.
Kesän kääntyessä taas kohti syksyä löysin itseni naputtelemasta profiilia deittipalveluun ajatuksena, että eipä tuo ota jos ei annakaan ja eihän mulla ole mitään menetettävääkään. Mähän en oikeastaan edes usko koko nettideittailuun saati siihen, että etenkään etsimällä voisi löytää ketään, mutta päätin testata.

Oletteko koskaan kokeilleet deittipalveluja? Jos ette, voi olla vaikea uskoa, millaista porukkaa niissä liikkuu. Mulle tuli kaikenlaisia tarjouksia varpaiden nuolemisesta itseäni 25v nuorempien -siis tyttäreni ikäisten- poikien kiihkeisiin ehdotuksiin. Ihan uskomatonta settiä. Läppärini delete-näppäimestä kului teksti pois vastauksia peratessa ja olin jo aika lähellä tilaamassa Crazy Cat Lady-starttipakkausta ja alistumassa kohtalooni kuolla yksin 72 kissan kanssa.

Kunnes sitten sain viestin ihan mukavan oloiselta mieheltä, joka ehdotti treffejä aika extempore. Ja miksipä ei, pari tuntia elämästä sinne tai tänne ja tyyppi vaikutti ihan normaalilta, joten ehkä mun ei tarvisi esitellä varpaitani.

Mä olen kompuroinut ihmissuhteissa sen verran monta kertaa, että se on tehnyt musta varautuneen ja kasvattanut ympärilleni metrin paksuisen muurin, jonka läpi en ole päästänyt ketään. Olen vuosien varrella tapaillut ihan kivojakin ihmisiä, mutta kukaan tai mikään ei ole tuntunut oikein miltään. Kelasin, että ehkä se vaan menee niin, että realiteetit jyrää ja aikuisena ja elämää nähneenä nyt vaan on tällaista. Joko olet yksin tai tyydyt johonkin väsähtäneeseen urkkaruudun töllöttäjään. Ja kuten silloin helmikuussa kirjoitin, se yksinolokin on ollut useimmiten ihan jees ja välillä tosi jees.

Jossain takaraivossa on kaikesta huolimatta kolkutellut ajatus, että oishan se mahtavaa vielä kerran elämässään tavata joku, joka saa sukat makkaralle. Joku, jonka kanssa jakaa sohvannurkka ja lasi/pullo/gallona viiniä. Käydä leffassa, tapahtumissa ja sunnuntaikävelyllä. Ja joka myös tuntuisi joltain.

Noh, varmaan arvaatte miten kävi, koska en kirjoittaisi tätä ellei mulla olisi jotain kerrottavaa.

Rakastuin järjettömästi.

Ei se nyt tietenkään niillä ekoilla treffeillä tapahtunut, mutta hyvin pian. Ottaen huomioon, kuinka harkitseva ja verkkainen yleensä olen, aivan hullun nopeasti.

Silti mua ei yhtään ahdista kylppärini kaappiin ilmestynyt hammasharja. Miten voikin olla, että joku kävelee tuosta vaan elämääni ja sydämeeni ja kaikki tuntuu hyvältä ja oikealta. Mies, joka puhuu ja pussaa, on hauska ja hyväntuulinen, saa mut nauramaan ja tekee taivaallisen hyvää ruokaa. Tykkää kissoista ja inhoaa Vihreitä kuulia, kuten minäkin. Sopiva sekoitus aikuista miestä ja poikamaisuutta, arvot ja elämä järjestyksessä eikä yritä tunkea mua johonkin muottiin vaan saan olla oma itseni; vähän konstikas ja kompleksinen, mutta hyvin pidettynä kuitenkin aika helppo kumppani.

Eikä sillä ole varvasfetissiä.

Tietenkin mua pelottaa vähän. Jos tipahdan täältä, putoan tosi korkealta ja se sattuu. Eihän tässä nyt kirkkoa olla varaamassa, mutta mun mittapuulla parisuhdestatuksen muuttaminen facebookiin tarkoittaa melkein samaa: nyt ollaan isojen asioiden äärellä. Olen päättäväisesti työntänyt pelkojani ja epävarmuuttani sivuun, sillä jos ei koskaan ota riskejä, ei myöskään voi ikinä saavuttaa mitään ja elämä menee ohi. En vielä tiedä, mihin tämä johtaa, mutta aikahan sen näyttää.

Ehkä tärkeintä on, ettei mua ahdista ollenkaan. Mä olen mestariahdistuja eikä siihen oikeastaan tarvita edes mitään erityistä syytä, mulla on vaan ollut jotenkin epämukava olo, joka on johtunut joko siitä toisesta ihmisestä tai -varmaan useimmiten- minusta itsestäni. En kaipaa elämääni lisä-ahdistusta joten olen aika nopeasti todennut, että tämä ei ole mua varten. Yksin ollessa ei ole ahdistanut, siksi kai olenkin ollut niin paljon itsekseni.


Blogin kannalta vilkastunut seuraelämäni voi tarkoittaa epäsäännöllisempää postausrytmiä, eli tulen varmasti lipsumaan totutusta ma-ke-pe -aikataulusta. Mulla on muutenkin syksyn aikana ollut lievää blogi- ja kosmetiikkauupumusta ja tekisi mieli ottaa hieman etäisyyttä purkkisekoiluun tai ainakin vähän rennompi asenne siihen, joten mitään vahinkoa tuskin tapahtuu vaikka joku postaus jäisikin väliin. En halua, että kirjoittamisesta tulee pakkopullaa vaan siinä säilyy kepeys ja hauskuus. Kuten elämässä yleensäkin.

Taustalla soi Samuli Putro: Mitäpä jos