Porvoon mitalla

Tulipas tehtyä retki Porvooseen. Meillä on ollut viikon ajan ensimmäistä kertaa Suomessa oleva vieras ja halusimme tietenkin hänen näkevän lentoaseman ja kehäradan lisäksi jotain muutakin, ja niinpä varasin meille yhtenä aktiviteettina päiväristeilyn Helsingistä Porvooseen.


Kesäaikaan idylliseen Porvooseen pääsee J.L. Runeberg-laivalla Kauppatorilta. Matka kestää n. 3,5 tuntia suuntaansa ja perillä pitäisi olla reilu pari tuntia aikaa tutustua kaupunkiin.
No. Meidän reissu ei mennyt ihan kuten esitteessä ja suurimpana hitotuksen aiheena oli vallitseva säätila. Jos siis mietitte tällaista matkaa, tehkää se hyvän sään aikana. Tosin silloin menijöitä on varmasti muitakin, nyt paatilla oli suhteellisen väljää.


Alkumatkasta oli ajoittain jopa kohtuullisen hyvä ilma, mutta aika pian alkoi sataa. Meille selvisi vasta matkan alettua, että laivan vähäisistä sisätiloista leijonanosa oli varattu myöhemmin kyytiin nousevalle seurueelle ja niinpä meidän piti siirtyä ravintolatilaan, joka sijaitsi kannen alla eikä sieltä nähnyt ulos. Lisäksi siellä(kin) oli todella kylmä.


Kahden ylimääräisen pysähdyksen vuoksi matka kesti neljä tuntia ja perillä satoikin jo ihan kunnolla. Olin kysellyt etukäteen ravintolasuosituksia ja pienen harhailun jälkeen löysimme hyvät arvostelut saaneen paikan vanhasta kaupungista. Paikka oli tupaten täynnä ja nyt on kyllä sanottava, että tällä kertaa suosituksille ei löytynyt katetta. Kun erinäisten sähläilyjen jälkeen viimein saimme annokset eteemme, ne olivat paitsi melko pieniä, myös laadullisesti huoltoasematasoa. Ainoa vapaa pöytä oli avoimen oven edessä ja kun kysyin, voisiko oven sulkea, niin se ei ollut mahdollista. No, olimme palelleet jo koko päivän joten eipä tuntunut enää missään.


Matkan ja ruokailun vietyä odotettua pitempään meille ei jäänyt aikaa kuin käydä ostamassa pikaisesti pakolliset karkit ja paluumatkan eväät. Eipä sillä, että vaakasuoraan vihmova sade olisi varsinaisesti houkutellut tutustumaan kaupunkiin.


Paluumatkalla sentään saimme pitää valtaamamme paikat eikä tarvinnut palella, mutta matkalla oli jälleen kaksi ylimääräistä stoppia ja niinpä se kesti rattoisat 4h.


Sentään aurinkokin näyttäytyi Helsinkiä lähestyttäessä, mutta lämpölukemilla ei päästy brassailemaan. Tuuli puolestaan yltyi siinä määrin, että matkapahoinvointiin taipuvaisella paskahko lounas olisi päätynyt yli laidan.

Vallitseva säätila ei tietenkään ole varustamon/matkanjärjestäjän vika. Voi olla, että jos matkaseurue ei olisi koostunut murjottavista teineistä, mullakin olisi ollut kivempaa.  ja ellen olisi varannut lippuja etukäteen, matkan olisi voinut perua tai siirtää. Jälkikäteen on hyvä jossitella mutta olin päättänyt kirjoittaa reissusta ja meillä oli nyt tällaista.


En ehkä koskaan ole ollut niin helpottunut nähdessäni Kauppatorin. Oikeasti olisin halunnut otsikoida postauksen ”Vitutusta Porvoon mitalla”.
Matkailu avartaa. Sitä osaa taas arvostaa omaa kotia ihan uudella tavalla.

Miinukset
-ylimääräisten ja ennalta ilmoittamattomien pysähdysten vuoksi matka kesti 4h/suunta arvioidun 3,5h sijasta
-laivan sisätilat ovat ahtaat jos kannella ei voi oleskella
-laivassa ei ole merkittyjä tupakkapaikkoja: kannella kuka tahansa voi tulla viereen röökille ja tiputella tuhkaa päällesi. Ei ihan tätä päivää. 
-jyrkät portaat ja liikkuminen muutenkin, alus ei sovi kovin hyvin lapsille eikä lainkaan liikuntarajoitteisille
-kaupunkiin tutustumiseen varattu aika on liian lyhyt

Plussat
+hyvällä ilmalla rannikkoreitti on todella kaunis

 


Porvoon mitta on ilmaisu, jolla ilmaistaan runsautta tai reilua määrää. Jos jotain tehdään tai annetaan ”Porvoon mitalla”, tehdään se reilusti, hiukan ylimääräistä antaen.

Nimitys juontuu Ruotsin vallan ajalta, jolloin kerrotaan Porvoon kruununvoudin keränneen veroja välipohjallisella mitalla. Verot maksettiin noihin aikoihin viljalla tai paloviinalla. Vouti keräsi verot suuremmalla mitalla, mutta tilitti ne edelleen pienemmällä osalla, jolloin pystyi pitämään erotuksen itsellään. (Wikipedia)


Hevii settii salmiakkifaneille

Voi pojat, olen taas koukussa.

Onneksi tässä ei ole kyse ei ole mistään laittomasta päihteestä vaan salmiakista. Sain taannoin Karkkikauppa Sweetheartissa poiketessani maistaa tätä islantilaista Lakkris-djöflar –salmiakkia, joka ei ole mitään pikkulasten lauantaimässyä. Tarkkasilmäinen liikkeenharjoittaja varmasti näki mussa potentiaalisen koukuttujan, ja kertoi, että meitä on kuulemma muitakin. Olisipa mahtavaa joskus tavata joku muukin kohtalotoveri samaa laaria kaivelemassa. Nahkean pinnan vuoksi näiden pussittamiseen näet kuluu jonkin verran aikaa, mutta liikkeessä asiointiin kuuluu rupattelu, ja mikäpä ihmisiä yhdistäisi paremmin kuin karkki. Puhuttavaa siis riittää.

Postattuani kuvan suolaisista pökäleistä Facebookiin eräs kaveri totesi, että kitalaki menee karrelle pelkästä kattomisesta. Oli oikeassa. Namujen päällä on todella kirpeänvoimakas suolakerros, jonka alla on suolainen lakritsi ja lakun sisällä miedompi ja makeampi täyte. Alku on tässä se tajunnanräjäyttävä osuus, sitten helpottaa. Jos tiedätte apinanraivot (Djungelvrål), niin tässä ollaan saman asian äärellä potenssiin 10.

Mä olen ihan penskasta asti ollut salmiakin ja ylipäätään suolaisten karkkien ystävä. Olisi mun elämäni onnellisin päivä, jos alkuperäiset isot merkkarit tuotaisiin takaisin – eli juuri ne sinkkulevyn kokoiset lämiskät, jotka aikanaan juuttuivat pikkulasten nieluun. Kävin ostamassa niitä Virvoke-Grillistä, joka oli kotikylän juottola ja jonka sisällä oli niin läpitunkematon tupakansavu, ettei eteensä nähnyt. Onneksi opin nopeasti reitin ovelta tiskille henkeä pidätellen ja veikkaan, että noiden kymmenen pennin namien namien nikotiinipitoisuus oli kevytsavukkeiden luokkaa. Myöhemmin kirkolle avattiin R-kioski ja herkkuja sai valita kappalehinnoin nenä kiinni lasissa raikkaasta ulkoilmasta käsin. Lapsuusmuistot <3

Siinä määrin stydiä tavaraa nämä namuset ovat, että olen päätynyt paloittelemaan yhden lakun aina neljään osaan, sillä kokonainen on kerralla liikaa. Pieninä paloina nautiskellen voi ajelehtia eestaas suolaisen ja makeankirpeän makumaailman välillä.
Ja vaikka ei haluaisikaan kiduttaa itseään ihanasti salmiakilla, Helsingin Uudenmaankadulla sijaitseva liike on vierailun arvoinen kohde ja hivelee makuhermojen lisäksi visuaalistakin silmää. Lisään vielä, että vaikka verkkokauppaa ei ole, liikkeestä voi tilata sähköpostin tai fb-viestin välityksellä tuotteita.

Mites teidän karkkimieltymykset? Uppoaisko tämmönen supervahva salmiakki?

Itseruskettavat: tämä arpa ei voita

Okei, luovutan. Tätä hommaa ei ole tarkoitettu mun kohdalla onnistumaan vaikka tekisin mitä.

On kosteutettu, kuorittu ja käytetty levityskinnasta ja tiettävästi laadukkainta saatavilla olevaa tuotetta. Seuraavana iltana laitoin toisen kierroksen, mutta se ei tuonut apua eli kintut oli vain tummemmat ja kirjavat.

Ei vaan perkele toimi.


Plussat:
+ ei perinteistä itseruskettavan tuoksua
+ imeytyy nopeasti
+ ei tahmaa
+ ei sotke vaatteita tai petivaatteita

Miinukset:
– kts. kuvat
– korkeahko hinta (n. 30€)

Dear Eki, mitä teen väärin? T: seeprasääri -72