Color Club Coated-leimaustesti

Color Clubilta tuli pitkästä aikaa kiinnostava kokoelma: Coated One Coat Nail Lacquer koostuu merkin suosituimmista sävyistä uudella, pigmenttisellä koostumuksella, jonka pitäisi peittää yhdellä kerroksella. Aika paljon luvattu, joten totta kai mua kiinnosti, miten tuotelupaus toteutuu.

Sain valita pari lakkaa kokoelmasta ja valkoinen One Step French Tip oli itsestäänselvä valinta, kun taas toista jouduin vähän miettimään. Mainittakoon, että en ole kokeillut tavallista French Tip-lakkaa, kuten en myöskään One Step Diggin’ The Dancing Queenia normaaliversioina, joten niihin en osaa näitä verrata. Ajattelin kuitenkin, että jälkimmäinen voisi olla lähellä Essien kesäkokoelman Baguette Me Notia, jota en koskaan saanut postin hukattua kokoelman sisältäneen paketin, ja niinpä otin lakan paikkaamaan harmitusta. East Austin olisi ollut muussa tapauksessa valintani.

Mua kiinnosti ennen kaikkea lakkojen leimausominaisuudet ja samalla tarjoutui erinomainen tilaisuus testata Konadin päällyslakkaa. Viime aikoina leimailuintoni jarruna on ollut suttaavat päällyslakat, joten oli kiva kokeilla vuosien tauon jälkeen varsinaisesti leimojen päälle tarkoitettua top coatia. Myös käyttämäni leimauslaatta tulee Konadilta. Tykkään näistä uusista tai uudehkoista Square-laatoista, jotka ovat pyöreisiin pikkulaattoihin verrattuna myös tosi edullisia. Kuvassa oleva laatta on numero 32 ja lehtikuvio löytyy sen toiseksi alimmalta riviltä oikealla.

Leimauksessa lakat toimivat yllättävän hyvin, leimasin siis samoilla lakoilla toistensa päälle. Varsinkin vaaleampien lakkojen kohdalla valkoisen peittävyys on täysin riittävä.

Tässä lakkauksessa löin siis monta kärpästä yhdellä iskulla. Coated-lakat eivät aivan ykkösellä peittäneet, mutta kahdella ohuella kyllä. Koostumus on paksuhko, kuten olettaa saattaa ja jos ei olisi niin neuroottinen peittävyyden suhteen, voi olla, että yksi kerros Diggin’ The Dancing Queenia olisi riittänyt. Joka tapauksessa lakat ovat tavislakkoja peittävämpi ja myös kivempia lakata, sillä sivellin on tavallista leveämpi.


Kuvia käsitellessäni suurensin ne maksimikokoon löytääkseni päällyslakan jättämää suttua, mutta turhaan. Konadin päällyslakka ei levittänyt leimoja, mutta lakkaus kestää hieman kauemmin kuivua sitä käytettäessä (vrt. pikakuivattava päällyslakka). Mielestäni se on kuitenkin pienempi harmi kuin se, että lakkaus menee pilalle. Tulen varmasti käyttämään sitä jatkossakin etenkin mustan ja valkoisen leimauslakan päällä, ne kun tuntuvat olevan pahimpia leviämään.

Mulla on ollut nyt tavallista enemmän aikaa puuhastella kynsien kanssa ja julkaisua odottaa kynsipostausten ystävien iloksi useampikin lakkaus:)



Postauksen tuotteet saatu blogiyhteistyön kautta

Lucy, I’m Home!

Kierrätyslakkateemalla jatketaan, tämäkin yksilö on peräisin Kitty HC:n jäämistöstä. Jos jossain on kaupan punainen hololakka, en näköjään pysty hillitsemään itseäni…joten tässä sitä taas ollaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Päättelin ostotilanteessa swatch-kuvista, että Lucy, I’m Home on hieman eri sävyinen kuin muut 9834759384 omistamaani punaista hololakkaa ja kyllähän se onneksi onkin. Lakka on mansikanpunainen ja samassa kevään 2014-kokoelmassa ilmestyi toinenkin, selvästi erisävyinen punainen holo. Vertailua voi suorittaa esim. täällä niin eron näkee selvästi. Kukaan tuskin yllättyy jos kerron omistavani sen toisenkin punaisen….ja itse asiassa molemmat sinisetkin:)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sain mukavasti peittävää jälkeä kahdella helpolla kerroksella ja kun lakkaushetkellä sattui vielä ulkona paistamaan aurinko, sain napattua ikkunan edessä kuvan, jossa näkyy vähän holoisuuttakin. Lakkaus on parin viikon takaa, silloin kun näytti että kevät tulee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Musta kukkaleimaus on Konadin laatasta 101 ja käytin leimaamiseen joko Essien Licoricea tai Rican Blackoutia. Luultavasti olen käyttänyt Essietä koska Rican kanssa olisi taas mennyt hermot ja muistaisin sen taatusti:D

Olettehan panneet merkille, että uudemmissa Konadin laatoissa on aiempaa isommat kuviot? Siksi niitä on minullekin muutama päätynyt vaikka kaikki vanhat ovat lähteneet pienikyntisempien iloksi.

lucy_im_home
Tätä postausta kirjoittaessani ulkona sataa sakeanaan lunta. On huijattu olo, vaikka maaliskuu toki onkin vielä talvikuukausi. Jospa postauksen julkaisuajankohtana kaikki lumi olisi hävinnyt ja koko juttu ollut vain aprillia?

Liukukukkia

Otetaan pari kivaa toisiinsa hyvin mätsäävää lakkaa, tehdään liukuvärjäys, leimataan päälle söpöjä kukkia ja siinäpä se, oikein kiva tuli. Helppoa? No ei nyt vaikeaakaan mutta aikaa sain käytettyä….mm. 45min pelkkään siistimiseen:D
Mitä tapahtui?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaus on jälleen kerran peel off tai oikeammin sen puute. Myös vaikkapa teippiä olisi voinut käyttää. En siis suojannut kynsinauhoja tai sormia mitenkään ja kumpikin lakka hituloineen oli hermojaraastavan työläs putsata.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitetaan kuitenkin alusta. Lakkasin ensin kaksi helppoa kerrosta ILNP:n Charmingly Purplea kaikille kynsille, sen jälkeen töpöttelin kostutetulla meikkisienellä liu’un käyttäen CP:a ja FUN Lacquerin Starry Night Of The Summeria -jolla btw pitää ehdottomasti lakata vielä yksinäänkin, niin upea lakka on kyseessä. En oikein tiennyt, olisiko se pitänyt sijoittaa sinisten vai violettien laatikkoon, valaistuksesta riippuen lakka näyttää vuorotellen olevan sekä että. Päädyin lopulta sinisiin, etenkin, kun pääsin vertaamaan CesarsShopissa tätä ja Evening Gownia vierekkäin. Jestas, miten hieno sekin oli.

fun_lacquer_starry_night_of_the_summer_2

Leimaa valitsin kynsille pitkään ja hartaasti, mielessä käväisi myös ajatus siirtokuvien (valkoisia kukkia) käyttämisestä mutta päädyin leimaamaan ne valkoiset kukat Konadin laatasta m100. Valintani oli vähän tarpeettoman peittävä ja käytännössä holoefekti katosi miltei kokonaan leimauksen alle vaikka kynnet muuten ovatkin nätit. Aina ei voi voittaa. Jyräsin voimalla kuten laatasta näkyy ja sainkin aika reiätöntä jälkeä aikaiseksi Rican Whiteoutilla. Ihan kaikkein ohuimmat viivat eivät taaskaan leimautuneet. Voihan tietysti olla, että kuun asento oli epäsuotuisa ja huonekasvi väärässä kulmassa aurinkoon nähden, mistäpä näitä aina tietää.

fun_lacquer_starry_night_of_the_summer_3

Kuvia ottaessani ikkunasta pyrki sisään luonnonvaloa (!! siellä oikeasti paistoi aurinko) ja huomasin jälkikäteen, että se taikoi minulle vähän hummerisormet kuviin mutta ei edesauttanut holoefektin erottumista. Aika kurja diili. No, nyt sitä ei ole näkynyt taas päiväkausiin ja sen sijaan räntää on tarjoiltu taivaan täydeltä. Viime perjantaina blogissa toivottamani ”aurinkoista viikonloppua” kuulosti lähinnä huonolta vitsiltä lauantaina kaupungilla, kun puuskainen tuuli paiskoi jalkarättejä naamalle. Voisiko kesä jo tulla?