Elämäntaparemontin edistyminen

Hupsista, edellisestä elämäntaparemonttipäivityksestä on melkein 3kk aikaa. Toisaalta projekti on edennyt sen verran verkkaisesti, ettei kuukauden aikana tapahdu kauheasti mitään ja vaikka mieli halajaa tuloksia NYT ja mieluiten HETI, niin yritän muistuttaa itselleni, etten ole millään ihmedieetillä vaan kyse on elämäntapamuutoksesta.

Takapakkia, jos sellaiseksi lasketaan vaa’an junnaaminen paikallaan tai jopa hetkellinen painonnousu, on tullut kesän aikana. Olen tarkoituksella vältellyt vaakaa kun tiedän syöneeni päin helvettiä ja käynyt siellä vain silloin, kun olen taas pysytellyt ruodussa. Vaikka tiedän, että erilaiset vaiheet kuuluvat painonpudotukseen ja ihan vapaaehtoisesti mä olen sitä pitsaa pupeltanut, en oikein kestä vaa’an ”huonoja uutisia” ja ne saavat mut helposti mässyttämään entistä innokkaammin kaikenlaista lihottavaa. Syön edelleen pullaa liki päivittäin ja vaikka en erityisesti ole ollut suuri suklaan ystävä, sitäkin menee nykyään yllättävän paljon. Näköjään yksi addiktio vaan korvautuu toisella, koska sipseistä olen pysytellyt miltei kokonaan erossa.


Synkkinä hetkinä mua on auttanut vuoden takaisten kuvien katsominen ja itseni muistuttaminen siitä, että olen kuitenkin saanut pudotettua silloisista lukemista yli 16kg. Se on paljon! Olen vältellyt tuolloin aktiivisesti kameraa, joten mulla ei kovin paljon ole vertailukuvia enkä myöskään mielelläni julkaise niitä, mutta menköön nyt. Alla oleva kuva on otettu 23.9.2017 eli aika tarkkaan vuosi sitten.


Tällä hetkellä painoindeksini on 25,06. Normaalipainon ylärajalle on matkaa vain 700g ja mun ensimmäiseen välitavoitteeseen 1,7kg. Osa rasvasta on varmasti korvautunut lihaksilla eikä painoindeksiä kannattaisi muutenkaan kauheasti tuijottaa. Etenkin pitkiä ihmisiä perinteinen painoindeksi kohtelee kaltoin ja uuden laskentakaavan mukaan olen hyvinkin normaalipainoinen.

Vaikka heinä-elokuun helteet vaikuttivat aika paljon mahdollisuuksiin liikkua, sain silti heinäkuussa kasaan 144,7 lenkkeiltyä kilometriä ja elokuussakin 118,4. Nyt syyskuussa ehdin lenkkipoluille 84,4km verran. Arki on totisesti alkanut! Kaksi lenkkiä viikossa tuntuu olevan aika maksimi ja kolme jo todella hyvä saavutus, mikä ei yleensä toteudu. Haluan välillä myös ihan vaan maata sohvalla ja tuijottaa sarjoja sen sijaan, että koko ajan suorittaisin jotain. Sitäpaitsi palautuminen on tärkeää.

Olen muuten edelleen kuunnellut lenkeillä äänikirjoja ja suosittelen niitä lämpimästi kaikille, jotka kokevat lenkillä käymisen vähän tylsäksi puuhaksi.

Mä ostin palkkioksi ja myös kannustukseksi itselleni elokuun alussa uuden älykellon, Suunto 3 Fitnessin. Kello on mielestäni tosi kaunis urheilukelloksi ja olen ollut siihen enimmäkseen tyytyväinen. 230€ hintaisessa kellossa on melko hyvin toimiva rannesykemittaus ja puhelimen ilmoitukset saa fiksusti näytölle, näitä olen arvostanut eniten. Miinuspuolena pidän askelmittausta, joka ei toimi luotettavasti vaan laskee harha-askelia käsien liikkeistä. Lenkkikaverina kello toimii hyvin ja voin luottaa sen gps:stä laskemaan matkaan.

Kello seuraa myös mm. unta ja sen mukaan nukun keskimäärin aika huonosti, vaikka vietän sängyssä 8-8,5 tuntia vuorokaudesta. Mulla on puhelimen Sleep Cycle-sovelluksessa unidataa yli 1300 yöltä ja sen tieto on aika ristiriitaista Suunnon kanssa.
Nyt mua oikeastaan alkaa naurattaa. Miten sitä onkin osattu nukkua ennen ilman näitä kaikkia mittareita:D Tai käydä lenkillä? Mä olen kieltämättä vähän koukussa oman elämäni analysointiin ja rakastan excel-taulukoita, joten mun on helppo addiktoitua sovelluksiin ja niiden tarjoamaan dataan.

Ostin myös laadukkaat langattomat nappikuulokkeet, jotka ovat olleet erinomaisen kätevät liikkuessa.

Koulun alkaminen on lisännyt arkiaktiivisuutta, eli askeleita kertyy ilman, että käyn erikseen lenkillä. Se ei kuitenkaan ole aivan sama asia ja lomalla oli myös paljon helpompi syödä fiksusti, kun ruoan kanssa näpertelyyn oli enemmän aikaan ja söin suurimman osan aterioista kotona. Olen pyrkinyt nyt noudattamaan periaatetta, että syön arkipäivisin suht järkevästi ja viikonloppuisin otan rennommin. Syön arkisin 4-5 kertaa päivässä ja Sulamo sallii mulle tällä hetkellä 1644kcal niinä päivinä, joina en käy lenkillä.


Mä olen täydentänyt vaatekaappiani uusilla treenivaatteilla, eli tarkoitus ei ole lopettaa ulkoliikuntaa, vaikka talvi onkin tulossa. Ostin nyt aluksi goretex-lenkkarit ja lämminvuoriset trikoot, mutta en edes kuvittele liikkuvani kovilla pakkasilla jo astmankaan takia, sillä hengittäminen on silloin vaikeampaa ja elimistö kuormittuu turhaan. Toivon leutoa ja vähälumista talvea -ja sitä, että oma motivaatio pysyy yllä sohvannurkan houkuttelevuudesta huolimatta.

Täällä taisi olla muutamia muitakin elämäntaparemppalaisia. Mites teillä menee?

Meikit, filtterit ja blurrit -miksi meikittömänä on niin epävarma olo?

Tapahtui viime lauantaina.
Mä olin juuri tullut suihkusta, hiukset märkänä, kasvot kasvonaamion jäljiltä hieman punottaen kun poikaystävä ilmoitti olevansa ihan kohta luonani. Tarkoitus oli käydä yhdessä käydä ostamassa viikonlopun ruokatarpeet, viinit sun muut. Tajusin, että en mitenkään ehdi meikata tai ylipäätään tehdä habitukselleni mitään, vaan mun pitäisi joko antaa odotuttaa itseäni tai lähteä niine hyvineni kaupoille.

Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja viestitin poikaystävälle tulevani naturelli-ellinä, vaikka se tuntuu epämukavalta. Hänelle se oli tietenkin herttaisen yhdentekevää, eikä hän ole koskaan tuonut esiin, että olisin ilman meikkiä hänen silmissään vähemmän viehättävä.

Nyt olikin kyse MINUSTA.


Erityisen huvittavaksi tuon lauantaisen aamupäivän tilanteen teki se, että olin hetkeä aiemmin postannut instagram-tililleni ja henkilökohtaiseen facebookiini kuvan itsestäni juuri sillä hetkellä, suihkunraikkaana, kasvot punottaen ja hiukset märkänä. Olin kuvassa tosi kaukana omalta mukavuusalueeltani, koska yleensä olen melko tarkka julkaisemistani kuvista ja juuri koskaan yksikään kuva ei päädy julkaisuun ilman jonkinlaista kuvankäsittelyä.

Olen 45-vuotias ja en edelleenkään mene mielelläni edes lähikauppaan, saati yhtään pitemmälle, täysin ilman meikkiä.


Noh, lenkille en sentään meikkaa, mutta useimmiten kasvoillani on meikkiä, koska lenkkeilen iltaisin enkä ala vasiten pesemään niitä poiskaan kun kuitenkin käyn suihkussa palattuani kotiin.

Mun puhelimen etukameran kuvanlaatu on aika surkea eikä kamerassa ole mitään automaattisia kauneusfilttereitä, jotka korjaisivat esimerkiksi ihon sävyä ja tasaisuutta. Olen joskus vertaillut kaverin kanssa samassa tilanteessa otettuja kuvia keskenään ja hänen eri merkkisellä puhelimellaan otetuissa kuvissa näytin ihan todella paljon siloisemmalta ja hehkeämmältä.
Olisiko tässä riittävän painava syy vaihtaa puhelimen merkkiä? Paremmat selfiet vähemmällä vaivalla:D Mikä meitä -tai ainakin minua vaivaa? Miksi ilman meikkiä on niin epämukava olo ja miksi kuvia pitää kaunistella ennen kuin ne voi julkaista?


Olen meikannut ihan varhaisteini-ikäisestä asti. On ollut aikoja, jolloin olen tarvinnut pari tuntia itseni laittamiseen ennen kuin olen voinut poistua kotoa. Nykyään arkimeikki syntyy 20-30 minuutissa ja hiusten laittamiseen käytän 5-10 minuuttia. En ole erityisen nopea meikkaaja tai pyri selviytymään meikistä ennätysvauhtia, vaan selailen samalla nettiä ja arkiaamuisin kuuntelen Radio Aallon Dynastiaa (koska Kimmo <3).
Luultavasti pystyisin nipistämään käyttämästäni ajasta minuutteja keskittymällä olennaiseen, mutta meikkaaminen on tavallaan omaa aikaani ja pidän siitä, että se on mahdollisimman kiireetöntä valmistautumista päivään. Tämä aika on pois yöunistani, samoin kuin aamiaisen syömiseen ja Hesarin lukemiseen käytetty aika, mutta mielestäni se on sen arvoista.


Ilman meikkiä olo on alaston, epämukava ja suojaton, ikään kuin olisi unohtanut pukea jonkin olennaisen vaatekappaleen, jättänyt puhelimen ja avaimet kotiin ja olisi vielä kaiken lisäksi myöhässä. Koen, etten näytä meikittömänä ”itseltäni” vaan homssuiselta ja jotenkin….vastaheränneeltä. Iltaisin meikkien peseminen pois ärsyttää aina hitusen, mutta en pysty palauttamaan mieleeni kovinkaan montaa kertaa, jolloin olisin mennyt meikit kasvoilla nukkumaan ja nekin kerrat ovat liittyneet aina juhlimiseen ja siihen, että päädyn yöpymään jossakin muualla kuin omassa kodissani.


En ole oikeastaan koskaan ajatellut, voisiko meikittömyyteen tottua tai haluaisinko edes yrittää tottua siihen. Kadehdin pienesti ihmisiä, joilla on niin kauniit ja voimakkaat kasvonpiirteet, etteivät ne edes kaipaa ehostusta. Esim. Demi Lovato on hyvä esimerkki. Aivan erityisesti kadehdin kaunista, tasaista ja kuulasta ihoa, koska itse olen tapellut koko ikäni epäpuhtaan aknetaipuvaisen ihon kanssa.

Koen olevani meikittä ripsetön, kulmaton ja väritön. Kasvojen arvet, juonteet, näpyt ja ihon epätasainen väri häiritsevät vielä tätäkin enemmän. En halua kuitenkaan meikata kovin paljon, sillä paksu meikkikerros tuntuu iholla epämukavalta ja viihdyn parhaiten kevyehkössä ja luonnollisessa meikissä. Enkä halua myöskään ottaa kestoväriä enkä varsinkaan ripsipidennyksiä, koska niiden huoltamisessa on tolkuton homma (enkä usko liimojen olevan kovin turvallisia varsinkaan pitempiaikaisessa käytössä) ja olisin edelleen muilta kasvojen osilta huolittelematon.
Niinpä minun vaihtoehtoni ovat aika vähissä ja olen kai niin tottunut aamuisiin rutiineihini, etten pidä nähtyä vaivaa ja käytettyä aikaa kohtuuttomana.


Miltei kaikki silottelevat somekuviaan ja uskoisin jokaisen myös erottavan kuvista, onko niitä käsitelty. Ketään ei siis pysty huijaamaan, mutta yritän pitää kuvien käsittelyn jotenkin kohtuudessa ja näyttää itseltäni. Moni julkaisee kuvia, jotka on niin puhkifiltteröity, että kasvonpiirteitä tuskin enää erottaa ja iho näyttää suorastaan muoviselta. Niinpä on ihan virkistävää vähän ravistella vallitsevia kauneuskäsityksiä meikittömällä kuvalla -eikä mitään kamalaa tapahtunut, vaikka kävin marketissakin meikittä. Itse asiassa unohdin koko asian jo matkalla.

Saatanpa tehdä sen toistekin. Ehkä:)

Millainen suhde teillä on meikkaamiseen? Kuinka tärkeää on meikata töihin/kouluun vai nukutteko mieluummin vähän pitempään?

Mitä mulle kuuluu?

Kevät on mennyt ihan hullun nopeasti ja nythän oikeasti ollaan jo kesässä. Mä ajattelin päivitellä vähän kuulumisia kuluneiden parin kuukauden osalta, koska vaikka mitään kauhean mullistavaa ei ole tapahtunutkaan, niin jotain pientä kuitenkin.


Kuten olen kertonut ainakin ohimennen, aloitin huhtikuussa kokoaikaisen opiskelun. Se on ollut tosi kiinnostavaa ja motivoivaa, mutta välillä myös aika vaativaa. Uuden oppiminen käy ihan työstä ja jos en saa kahdeksan tunnin kauneusunia nukutuksi, mulla ei tunnu menevän asiat päähän sitäkään vähää. Jännästi entisestä iltakukkujasta on tullut mummo, jonka pitää olla viimeistään klo 22 pää tyynyssä tai kaikki menee päin helvettiä:D
Opintojen parissa menee ainakin seuraavat pari vuotta. Nyt menossa on viimeinen viikko ja kohta saan kirmata kesälaitumille, jei.


Toiseksi suurin muutos mun elämässä on liikunta. Nyt siitä uskaltaa jo puhua, kun lenkillä käymisestä on tullut melkeinpä rutiinia. Kaikki juontaa juurensa reilun seitsemän vuoden taakse, kun lopetin tupakoinnin. Kiloja alkoi pikkuhiljaa kertyä, mutta mulla ei ollut minkäänlaista motivaatiota niiden karistamiseen, vaikka asia vaivasikin tosi paljon. Viime kesänä olin painavimmillani ikinä ja siitä päivästä, kun poltin viimeisen savukkeen, olin kerännyt varteeni 30kg ylimääräistä kannettavaa. Jokunen kilo lähti jotenkin talven aikana ja nyt keväällä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Salille mua ei saa ähkimään, mutta reipas kävely sujuu autottomalta kaupunkilaiselta melkein itsestään.

Olen käynyt lenkillä yleensä kolme kertaa viikossa, matkat ovat vähitellen pidentyneet ja motivaatio on edelleen korkealla. Konkreettisena tavoitteena on karistaa kesän aikana 10kg, mikä on aivan realistinen saavutettava, sillä pari kiloa on jo lähtenyt pelkästään liikuntaa lisäämällä. Mä syön edelleen kuin porsas, eli en ole tehnyt ruokavaliolle mitään ja pulla maistuu. Nyt kun koulu loppuu ja pystyn paremmin vaikuttamaan syömisiini, yritän vähän keventää silläkin saralla. En tavoittele seitsemän vuoden takaista painoa, sillä olin mielestäni silloin liiankin laiha, vaan ennen kaikkea parempaa oloa ja jaksamista.

En olisi uskonut, että kaltaiseni liikunnanvihaaja löytää itsestään vielä vanhoilla päivillään tällaisenkin puolen:)
Kiinnostaako teitä kuulla jatkossa, miten homma etenee?


Koulujen päättyminen oli meilläkin juhlan paikka, kun kuopus valmistui ammattiin. Ihan äskettäin vanhoja kuvia selatessani tuli vastaan ensimmäisen koulupäivän kuvat ekaluokkalaisesta, joka aloitteli koulutaivaltaan vähän liian iso reppu selässä. Aika rientää…mun on vaikea ajatella sitä ilman, että pikkuisen menee roska silmään.


Viime viikolla Vappu sairastui ekaa kertaa elämässään. Kissa muuttui nopeasti apaattiseksi, nukkui tavallista enemmän, roikotti häntää oudosti ja kun se ei torstai-iltana tullut keittiöön valvomaan ruoanlaittoa, huolestuin oikeasti. Yleensä se istuu aina passipaikalla tilannetta seuraamassa ja toivoen, että jotain putoaisi lattialle, ahne kun on.
Perjantaina Vappu kuskattiin eläinlääkärille ja röntgenissä syyksi paljastui suolistotukos. Tai ummetus, tarkalleen ottaen, sillä mitään vierasesineitä siellä ei ollut.  Mä luulin, että sillä on anaalirauhasissa ongelmaa, enkä osannut epäillä ummetusta, kun se oli kuitenkin kakannut normaalisti.
Vappu sai nesteytystä ja alkuillasta haimme tokkuraisen kissan klinikalta kotiin. Kuvassa se on heräilemässä rauhoituksesta. Onneksi syy selvisi ja lauantaina Vappu oli jo oma iloinen itsensä <3


Ei kesää ilman kesätukkaa, tietenkään. Hetken mielijohteesta tartuin eräänä iltana vaalennustarpeisiin ja tein hiuksille vaalennuspesun. Edelleen toivon, ettei kukaan kampaajatuttavistani lue tätä, koska eihän näin rajuja käsittelyjä pitäisi alkaa itse tekemään -olkoonkin, että en ollut ensimmäistä kertaa asialla eikä aineetkaan olleet niitä kaikkein tujuimpia.
Seuraavana päivänä tein toisen käsittelyn ja totesin, että punainen suoraväri istuu muuten pirun tiukassa! Sehän vain kirkastui eikä vaalentunut kovinkaan paljon.
Projekti siis jatkuu. Mutta koska joudun liikkumaan ihmisten ilmoilla, laitoin hiuksiin suunnilleen latvaosan värisen suoravärin saadakseni väristä mahdollisimman tasaisen (tyvi oli vaaleampi, koska sitä olin värjännyt hapeteväreillä) ja mun mielestä tää on nyt varsin kiva, eli pärjään kyllä jonkin aikaa ja annan hiusten levähtää.

Siinä kai ne ekana mieleen tulleet uutiset. Varmasti unohdin jotain, koska mulla oli olevinaan kauheasti asiaa, mutta ehkä se on sitten toisen postauksen paikka:) Mitäs teille kuuluu?