ColourPop ja Kicks-ostokset

Postaus sisältää (*) tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä

Mä lopetin jossain vaiheessa ostospostausten kirjoittamisen, koska se alkoi tuntua vähän tyhmältä ja samalla loppui myös ostosten kirjaaminen ylös. En siis tarkalleen tiedä, kuinka paljon mulla menee nykyään rahaa kosmetiikkaan, mutta ostotottumukseni siltä osin eivät ole oikeastaan muuttuneet. Myönnän olevani kosmetiikkatuotteiden suurkuluttaja. Mä olen myös tunneshoppailija (ja -syöppö) eli ollessani alakuloinen tai huonotuulinen haen lohtua ostamalla jotakin kivaa ja melkeinpä poikkeuksetta kyse on kosmetiikkatuotteista.

Nyt kesällä olen ostanutkin aika paljonkin kaikenlaisia juttuja, mm. uuden, kalliin muotoiluraudan. Se ei toki tarkoita, että olisin ollut alakuloinen tai huonotuulinen koko ajan:D Vanha rautani oli aika p*ska, joten siinä mielessä hankinta oli aivan perusteltu. Sitten lopetin Goodiebox-tilaukseni ja tilasin Ipsy Plussan, jonka ensimmäinen boksi on matkalla. Jenkkiboksien tilaaminen tulee aika paljon kalliimmaksi kuin suoraan tänne tilattavien kauneusboksien, mutta mä nyt haluan kokeilla tätäkin kun olen pitkään asiaa miettinyt.

Jospa sitten aiheeseen. Tilasin heinäkuun puolivälissä vähän juttuja ColourPopilta ja paketin matka Suomeen kesti pienen ikuisuuden, eli mä sain vasta nyt nämä tuotteet käsiini.


En tietenkään olisi tarvinnut yhtään uutta nudepalettia, mutta pieni ja söpö Going Coconuts nyt vaan piti saada. Yllätyin, kun paletti olikin muovinen tavallisten pahvikuoristen sijasta. Laadultaan tämä vastaa tuttua CP-laatua eli ei moitittavaa. Ylärivin keskimmäinen sävy oli aika nihkeä, mutta se ei muutenkaan ole sellainen jota käyttäisin. Mattasävyt ovat parasta A-ryhmää ja enpä muista, milloin edes olisin meikatessani tarttunut jonkun muun merkin luomiväripalettiin.


Yksittäisiä luomivärinappeja tilasin kolme. Sävyt ovat vasemmalta Ringer, ylhäällä Lay Low ja oikealla Top Notch. Ringer on lempparini, jota olen pannuttanut ainakin yhden ja toinen on loppusuoralla. Top Notch löytyi harmillisesti multa jo entuudestaan, koska enpä tullut tilausvaiheessa sitä tarkistaneeksi.

Luomivärien lisäksi tilasin kuvissa vilahtelevan häivytyssiveltimen, joka taisi maksaa vain $5. Vaikuttaa ihan ok-tasoiselta ainakin näin yhden kokeilun perusteella.



Ilmojen pian viiletessä tulen taas tarvitsemaan kaiken mahdollisen kosteutuksen ja sitä silmällä pitäen tilasin Fourth Rayn hyaluroniseerumin.


Viimeisenä tuote, jota olisin ehkä kaivannut jo aiemmin kesällä: pisamakynä:D Tässä on hyvä harmaanruskea sävy ja jälki on myös tosi kestävä. Mä hinkkasin swatchaamisen jälkeen kämmenselkää misellivedellä oikein tunteella ja silti joissakin myöhemmissä kuvissa erottuu vielä häivähdys tussista. Yleensä aurinko hoitaa mulle pisamat, mutta nyt olen vältellyt aurinkoa ja muutenkin suojautunut siltä niin tehokkaasti, ettei niitä ole juurikaan tullut.


Samaan aikaan ColourPopin paketin kanssa tuli myös tilaukseni Kicksin verkkokaupasta, josta tein muutamia hankintoja viimeviikkoisen alekampanjan innottamana.


*Originsin Drink Up 10 Minute Hydrating Mask tulee tarpeeseen, sillä mulla ei yönaamioita lukuunottamatta oikein ole mitään kosteuttavia kasvonaamioita, enkä aina haluaisi käyttää kangasnaamioitakaan.

Ostin kesäkuiselta laivareissulta minikoot Benefitin The POREfessional-meikinpohjustajista ja niitä testailtuani päädyin hankkimaan täysikokoisena Pearl Primerin. Blurraa hyvin huokosia ja tuo iholle vähän kuulautta. Mitään discopalloefektiä tällä ei tosiaan saa aikaiseksi. Benefitiä tosiaan saa nykyään *Kicksin verkkokaupasta sekä Helsingin Triplan myymälästä.


Näitä on aika toivoton kuvata mutta yritin sentään.


Sain *Smashboxin 24 Hour Photo Finish Shadow Primer -silmämeikinpohjustajan joskus varmaan pari vuotta sitten pr-näytteenä. Käytin sitä muutaman kerran enkä oikein vakuuttunut, kunnes otin sen uudelleen esille joitakin kuukausia sitten. Takkuisesta alusta huolimatta tiemme kohtasivat uudelleen ja olenkin siitä saakka käyttänyt tätä. Mielestäni tämä on huomattavasti kosteuttavampi kuin monesti suosittelemani Wettiksen pohjustaja ja siksi olenkin nyt suosinut tätä.

Sellaisia hankintoja tuli tehtyä. Oletteko te ostaneet mitään kivaa viimeaikoina tai odotatteko jotain syksyn uutuustuotteita?


Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista kertynyt komissio käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen