Beauty Bloggers made me do it: Olaplex Bond Maintenance

Postaus sisältää mainoslinkin

Viime aikoina KAIKKI ovat puhuneet niistä. Ensimmäiset shampoo ja hoitoaine, joiden vaikutuksen oikeasti tuntee ja huomaa hiuksissa. Minua niissä houkutti lupaus luonnonkiharan söheröhiuksen silottumisesta ja jo muutaman käyttökerran perusteella uskallan yhtyä tuotteita ylistävien kanssabloggaajien kuoroon.

Olaplex-tekniikka tuli tunnetuksi hiustenvärjäyksen yhteydessä sen etenkin vaalennettavaa hiusta suojaavan vaikutuksen vuoksi. Kampaajan tekemän Olaplex-hoidon vaikutusta saattoi ylläpitää kotikäyttöön myytävällä tehohoitoaineella. Myöhemmin sarja laajeni shampoolla ja hoitoaineella, joiden käyttö ei ole sidoksissa kampaamon Olaplex-käsittelyyn ja jotka sopivat kaikille hiustyypistä riippumatta.


Olaplex-pullot eivät ulkoasullaan koreile. Tuotteissa on mieto, miellyttävä tuoksu ja aivan ensimmäiseksi vaikutuin niiden uskomattomasta riittävyydestä. Shampoota riittää kolmasosa normaalisti käyttämästäni määrästä ja sen vaahto on kermaista ja täyteläistä. Vaahtoavuudella ei sinänsä ole mitään tekemistä shampoon puhdistustehoa ajatellen, mutta käyttökokemuksen kannalta se on plussaa. Shampoo levittyy helposti hiuksiin ja huuhtoutuu myös vaivatta. Kerrassaan taivaallinen pesukokemus!

Myös hoitoaine on hyvin riittoisaa, pärjään helposti puolella tavallisesta määrästä. Koostumus on paksua ja pullon säilyttäminen ylösalaisin tulee varmasti ajankohtaiseksi sisällön vajuttua. Vaikutusaika on kolme minuuttia. Sinänsä en ole huomannut hoitoaineen tekevän hiuksilleni mitään erityisen mullistavaa, mutta jokin taika näissä tuotteissa tai niiden yhteispelissä on, sillä hiukseni ovat kiiltävämmät, vähemmän sähköiset ja yksinkertaisesti vain tuntuvat todella paljon paremmilta. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni innostunut suoristamaan hiuksia muotoiluraudalla, vaikka tähän saakka olen ajatellut, etten voi luonnonkiharuuden tuoman pörröisyyden vuoksi ikinä saada suoraa, sileää tukkaa. Silti hiukset eivät tunnu lättänöiltä vaan kuohkeilta ja runsailta. Ja huom. en ole käynyt neljään(!!) kuukauteen kampaajalla, eli mulla on kyllä latvoissa huonokuntoisempaa hiusta. Ensi viikolla menen:)


Olaplex-tuotesarja on täydentymässä hiuksiin jätettävällä No. 6 Bond Smoother-monitoimituotteella ja saatanpa hyvinkin näin positiivisen kokemuksen perusteella hankkia senkin.
Sarja on hinnaltaan samaa luokkaa muiden kampaamoshampoiden ja -hoitsikoiden kanssa, eli n. 30 euron paikkeilla, mutta riittoisuutensa vuoksi pullot kestävät taatusti muita pitempään.

Mä olen aivan myyty ja hyvilläni siitä, että hankin nämä tuotteet. Oikein odotan, että pääsen aamuisin pesemään hiukset:)
Olaplex-tuotteita myy mm. Eleven.


Postauksessa mainoslinkki, jonka kautta tehdyistä ostoista kertyvä komissio käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.