Bette Box – Think a little less. Live a little more

Postaus sisältää mainoslinkin

Ensimmäinen Kesäbette saapui kuun puolivälissä ja sen verran myöhään, että jouduin välttelemään blogeja ja sometilejä, sillä en halunnut spoilaantua sisällöstä etukäteen. Olen tilannut boksia nyt Schenkerin kautta, sillä mua lähinnä oleva pakettiautomaatti on maan alla parkkihallin aulassa, eikä sinne voi toimittaa lähetystä, jossa on ”vaarallisten aineiden” symboli, eli se mustavalkoinen neliö laatikon päällä. Jostakin syystä tuo symboli on nykyään Bette Boxissa aina, vaikka sisällä ei olisikaan mm. kynsilakkaa tai aerosolipulloja. Schenkerin toimitukset, vaikka Bettellä niitä suositellaankin, näyttävät kestävän pari päivää postia kauemmin.


No, enivei, boksi on täällä ja sisältö on mulla osittain jo käytössä.


Lumene Luminous Shine-huulikiillon nappasin käyttöön saman tien. Kiilto on juuri sellainen ihanan tahmea, johon hiukset tarttuvat tuulisella säällä kiinni, mutta pysyvyys huulilla on yllättävän hyvä, jopa tunteja. Saamani Fresh Peach-sävy on se, jonka olisin itsekin kaupan hyllystä poiminut mukaani, eli aivan nappiin mulle. Vaikka rakastan edelleen mattapunia, näin kesällä kevyemmän meikin kanssa on kiva käyttää myös huulikiiltoja. Täysikokoinen tuote, ovh. 9,90€.

Bronx Colors Boosting Hydrating Concealer taitaa olla ihka ensimmäinen Bronx-tuote, jota testaan. En käytä peitevoidetta juuri muuten kuin peittämässä tummia silmänalusia, joten mulla kestää tällainen tuubi varmasti ikuisuuden. Sain sävyn light beige, on talvella todennäköisesti liian tumma ja mun täytynee ottaa tää käyttöön saman tien. Täysikokoinen 10ml tuote, ovh. 7,90€.


Avène Cleanance Micellar Water-puhdistusvesi oli myös mieleinen yllätys, sillä käytän misellivesiä päivittäin. Boksissa 100ml matkakoko, täysikokoisen (400ml) ovh. 23,60€.


Ziaja Ravitseva Jalkavoidekin on arkisuudestaan huolimatta mieleeni, koska käytän kuitenkin jalkavoiteita joka päivä. Tai oikeammin joka ilta, sillä rasvaan jalat aina yötä vasten. Testiin siis tämäkin! Täysikokoinen 50ml, arvo 4,90€.


AfterSpa Mini Makeup Remover varmasti ilahdutti monia kesäreissaajia ja aion itsekin tätä kokeilla, joskin hyvin varovasti, sillä vastaavat liinat ovat poikkeuksetta olleet liian hankaavia helposti ärtyvälle iholleni. Ja putsarin kera, sillä en vaan usko pelkän veden tehoon ihonpuhdistuksessa, vaan mieluiten sen käyttöä. Liinan arvo 5,95€.


Kosmetiikkatuotteiden lisäksi boksista löytyi Hollisterin tuoksunäyte (joka muuten oli varsin kiva tuoksu) sekä NIJE-proteiinipatukka, josta mun pitäisi kiinnostua enemmän kuin pystyin kiinnostumaan:D Yritän näet lomalla päästä takaisin lenkkeily- ja kalorienlaskentamoodiin ja tällaset terveellisemmät patukat olisivat suklaata tai muuta mässyä järkevämpi vaihtoehto. Nähtäväksi jää.

Sellainen oli kesäkuun Bette Box. Ei ehkä mitään wow-efektiä, mutta käyttöön tulevia ja ihan kiinnostavia tuotteita.
Bokseissa on ollut aika paljon vaihtelua. Jos tilaat Betteä, mitä sun boksista tuli?

Oman Kesäbettesi voit tilata tämän mainoslinkin kautta. Saan linkin kautta tehdyistä ostoista pienen komission, jolla katan blogin palvelinkuluja.

14 thoughts on “Bette Box – Think a little less. Live a little more

  1. Mulla odottaa kans korkkaamista tollainen meikinpoistoliina. Olen liian utelias enkä voi laittaa sitä kiertoon, mutten oikein uskalla sitä omalle iholle testatakaan. :D Voisikohan sillä opettaa lapsen poistamaan aurinkovoiteen suihkussa? Tästä on tullut yllättävän iso probleemi, sillä en haluaisi pesettää seiskaveen kasvoja ihan perinteisellä suihkugeelilläkään, mutta jollain se aukkarasva pitäisi saada pestyä pois. Puhdistusöljy toimisi varmaan muuten, mutta pelkään että on liian hätäinen hieromaan sen kanssa riittävästi.

    1. Voisi hyvinkin toimia, samoin kuin musliiniliinakin. Puhdistusöljy ja 7v ei välttämättä ole se kaikkein hedelmällisin ja toimivin vaihtoehto…

  2. Mun boxi oli identtinen sun boxis kanssa, paitsi omastani löytyi vielä easy sweet -vartalosokerointi tuote joita oli satunnaisesti boxeihin laitettu.
    Aika laimea esitys oli muuten koko laatikko. Avenen misellivesi olisi pelastanut paljon, mutta en voi tuota kuivaihoisena käyttää edes näin kesällä.

    1. Onpa harmi, että sulla jää tuo miselli käyttämättä:( Itse olisin toivonut sitä vartalosokeria, mutta tällä kertaa arpaonni ei ollut suosiollinen. Heinäkuun boksia odotellessa!

  3. Multa puuttui avenen ja bronxyn tuote verrattuna sun boxiin. Niiden tilalle oli laitettu vaselinen perinteinen huulirasva ja glitternistin glitteriä. :) Lumenen huulikiilto tuli räikeän punaisena; sävy bright coral. Ei aivan mun sävy mutta onneks huulikiilto niin sävyä ei niin näe.

    1. Tuo glitteri olisi ollut aika kiva, vaikka harvemmin mulla on sellaisia tilaisuuksia että sille olisi käyttöä. Tuosta mun saamasta kiillosta tulee hyvin maltillisesti sävyä, joten toivottavasti säkin voit käyttää omaasi:)

  4. Kiva boksi! Tämä sulle sattunut versio oli kyllä mun mielestä paljon kivempi ja käyttökelpoisempi kuin se versio, jossa oli misellin ja peitevoiteen sijaan glitteriä ja vaselinen voide niiden kiinnittämiseen.

    1. Glitteriä olis ollut tavallaan ihan hauska testata, mutta mulla on ehkä kerran kymmenessä vuodessa sellainen tilaisuus jossa sitä voisi käyttää…

  5. Oho että oli vissiin paljon eri bokseja liikenteessä :D Mulle tuli Gliternistin glitteriä ja vaseliinihuulirasva. :D Ihan ok boksi kyllä mun mielestä. :D

    1. Tuo sun saama oli se toinen versio. Lisäksi osaan bokseja oli arvottu vielä vartalosokeria ja sitä mäkin olisin halunnut kokeilla. Aina ei voi voittaa:)

  6. Mulla on ollu Bette Box nyt n. vuoden tauolla kosmetiikka ähkyn takia. Nyt oon kovasti yrittänyt käyttää varastoja tyhjemmäksi mutta aina näitä postauksia lukiessa tekee mieli taas tilata tuo boxi :D

    1. Noin käy varmaan mullekin kun aion pitää taukoa boksista elokuun jälkeen:D Yritän nauttia niistä purnukoista mitä mulla jo on:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *