Uusia lakkoja ja gerbiilejä

Tilasin hiljattain pitkästä aikaa vähän indielakkoja amerikkalasta kimpassa Pauliinan kanssa. KBShimmerin talvikokoelmasta hankin peräti neljä lakkaa, joista ekana lakkasin minttuisalla I’v Seen Sweater Daylla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yksistään lakka olisi peittänyt kolmella kerroksella, luulen ma, mutta en halunnut niin paljon glitteriä kynsille, joten laitoin alle kerroksen Ella+Milan Beach Resort Blueta. Sen päälle sudin sitten kaksi ohutta kerrosta ISSD:ta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lopuksi leimaus Über Chicin laatasta 3-02, leimauslakkana hieman utuisen jäljen jättänyt Essien Bell-bottom Blues.

Arvatkaapa muuten, pystyinkö lopulta välttelemään kuudennen setin tilaamista? Kyllä en pystynyt. Mutta tällä kertaa hankin setin briteistä joten säästyn tullaamisen vaivalta ja rahanmenolta. Win!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
En tainnut täällä kertoakaan, että meidän Lassi-gerbiili löytyi yllättäen eräänä päivänä puruista vainaana:( En yhtään tiedä mikä sille tuli, koska mitään sairauden merkkejä ei ollut nähtävissä ja se oli alle vuoden ikäinen.
Kallelle piti tietysti hankkia kaveri, koska gerbiilit ovat laumaeläimiä, ja niin meille tuli Eino. Ikävä kyllä en ole saanut totutettua poikia vielä toisiinsa ja ne elelevät verkolla eristettynä terraariossaan. Tuntuu olevan nyt tavallista hankalampaa vaikka yleensä urokset tottuvat toisiinsa naaraita helpommin.

Olen totuttanut Einoa käsittelyyn ja se on kesyyntynyt kivasti. Eino pääsi poseeraamaan näissä kynsissä:

IMG_4481

Ps. huomenna tiistaina ja vielä ylihuomenna keskiviikkona on Helsingissä Bernerin ystävämyynti, jossa ajattelin poiketa vaikka oikeasti en tarvitse yhtään kosmetiikkatuotetta n. 700 vuoteen mutta eihän siellä ole ostopakkoa.

Tervetuloa Bernerin ystävämyyntiin tekemään edullisia löytöjä itselle ja lahjaksi! Ystävämyynti järjestetään tiistaina ja keskiviikkona 24.–25.11.2015 Patrician tiloissa (Unioninkatu 18, Helsinki). Ovet ovat avoinna klo 10–18.

Tuoksuja, ihonhoitotuotteita ja kosmetiikkaa jopa -50–70 %, ja Patrician alusasut -20 %. Mukana ystävämyynneissä on esimerkiksi Clarinsin, Gatineaun ja Sensain ihonhoitotuotteita sekä Calvin Kleinin, Chloén, Marc Jacobsin ja David Beckhamin tuoksuja edullisin ystävämyyntihinnoin. Lisäksi mukana on tuotteita Mavalalta, Sally Hansenilta, LV:ltä, Herbinalta ja Adidakselta.

Lämpimästi tervetuloa tekemään laadukkaita ja edullisia joululahjaostoksia!

Sopimaton Zoya Rory

Esittelyssä erään arki-illan pikaiset luomukset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Zoya Rory on ihan tosi nätti ja hyvälaatuinen, kahdella kerroksella peittävä lakka, jossa oli vain yksi vika: sävy ei oikein ollut minulle paras mahdollinen. Vaaleanpunaiset ovat usein hankalia ja niinpä tämäkin päätyi käytön jälkeen kirppislootaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sen sijaan nimettömässä on kovasti ihastusta herättänyt OPIn giganttisen Starlight-kokoelman tekstuurikaunotar Ce-less-tial is More. Tämä on nätti! Shampanjansävyisessä lakassa on mukana kimaltavia holopartikkeleita ja lakka on ihan sellaisenaankin oivallinen valinta juhlakauteen. Päälle voi laittaa päällyslakan tai sitten ei, Ce-less-tial toimii kummin vaan. Se toimi tämän lakkauksen pelastajana, muutoin olisin antanut poistoaineen virrata ja lakannut äkkiä jollain muulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mulla ei ollut aikaa leimailuunkaan ja oikein mikään leimauslakka ei mätsännyt kivasti ”väärän” väriseen Roryyn, joten laitoin pari simppeliä siirtokuvaa etu- ja keskisormeen ja töpöttelin vähän Ce-less-tialia niiden kaveriksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Viime viikonlopun hypetyksen jälkeen tulossa oleva Ihan Tavallinen Perusviikkis tuntuu vähän tylsältä. Toivottavasti teillä on tiedossa jotain kivoja juttuja viikonlopuksi -tai sitten vaan rentoilua ja lepoa jos sitä kaipaa. Joka tapauksessa mukavaa viikonloppua jokaiselle:)

Pienissä jouluissa

Maanantain postauksessa vihjaisin, että viikonloppuni oli supermahtava. Mulla oli vahva luotto siihen, että näin käy, koska olin kirjoittanut sen postaukseen etukäteen ja tarkoitus oli tietenkin viimeistellä se ennen julkaisua mutta UNOHDIN ja se putkahti eetteriin sellaisenaan. No, kaikeksi onneksi oli supermahtavaa:) Olisinhan voinut joutua esim. sairaalaan tai jotain muuta kauheaa. Ainakin teoriassa.

Postauksen kuvat on tuttua puhelinlaatua ja määrä korvaa taas laadun.

IMG_4445
Meitä kokoontui parikymmenpäinen naisjoukko kera todella kärsivällisen ja toimeliaan apumiehen (kiitos vaan IT-tuelle) Emman luo viettämään kosmebloggaajien pikkujouluja ja yhdistettyjä tupaantuliaisia.

Ennen vieraiden saapumista koko shown haltuunsa ottanut ja siitä täysillä nauttinut Rieha oli vielä näin rauhallinen.

IMG_4411
Menimme Petran (kiitos kyydistä:)), Minnan ja Sallan kanssa etukäteen auttamaan keittiöhommissa, mikä osoittautui tosi hyväksi ideaksi, sillä isäntäväki oli pääasiassa valmistellut turnauskaaviota ja keittiössä hommat oli ns. vaiheessa.

Mulle selvisi myös, että joudun pelaamaan ensimmäistä kertaa elämässäni änäriä ja ehkä arvaatte, että mun eka kysymys oli ”mikä on änäri?” (Muille tiedottomille kerrottakoon, että se on NHL-lätkä(peli))
Menipä siinä sitten myös pleikkarineitsyys. En jäänyt koukkuun.

Tarjolla oli talon puolesta monipuolinen salaattipöytä, juotavaa, naposteltavaa ja jälkkäriä. En ehtinyt napata kuvaa ihan valmiista pöydästä.

IMG_4412
Holillisen juomatarjoilun mahdollisti Fresita, joten eipä ole vaikea arvata, mitä itse lipitin koko illan *hik*

IMG_4418
Cloettalta saimme suklaata ja napostelupähkinöitä, erityisesti tykästyin noihin chilimaustettuihin.

IMG_4417
Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja juomaa riitti jopa puhelimeni päälle kaadettavaksi asti. Ihan vinkkinä teille, jotka Emman lähistöllä oleilette, että kannattaa katsoa, mihin luurinsa laskee.
(ainakin toistaiseksi omani sentään toimii, eli jotain käsittämätöntä tuuriakin näissä tuhoamisyrityksissä on mukana)

IMG_4442
Petran tekemä suklaakakku oli todella hyvää. Itsehän en yleensä erityisemmin edes välitä suklaasta tai suklaakakuista, eli kun sanon että se oli hyvää niin se todella oli sitä.

IMG_4439
Heini oli tehnyt juustokakkua, joka myös taisi kadota viimeistä palaa myöten parempiin suihin. Namia oli sekin!

IMG_4440
Kun pahin nälänhätä oli taltutettu, oli ylläritontun vuoro astua estradille. Virve, jonka Ostolakossa-blogi lienee kaikille tuttu, toi meille tervehdyksen pian Suomeenkin avattavasta Eleven-verkkokaupasta.

IMG_4421 (1)
Kaikille oli nimikoidut lahjat, huudahduksista päätellen niistä paljastui todella mieluisia tuotteita. Pidän teitä jännityksessä enkä paljasta omani sisältöä ainakaan vielä:)

IMG_4423
Ja kun lahjomisen vauhtiin oli päästy, jaettiin myös kaikkea ihanaa pursuilevat goodie bagit.

Rieha tarkastaa Sallan bagin sisältöä:

IMG_4449
Meitä oli muistettu todella runsaskätisesti usean tahon toimesta ja kassi(en) sisällöstä riittää testattavaa ja postattavaa pitkäksi aikaa.

IMG_4438
Meillä oli myös varattuna Emmalle lahja, kaikesta päätellen hyvin mieluisa sellainen. Myönnän, että omakin silmänurkka vähän kostui, yllätys oli niin täydellinen ja ystävän aito ilo lämmitti mieltä <3

IMG_4433

En nyt spoilaa enempää, vilautan vain ihan vähän:

IMG_4456
Loppuilta meni pelaillessa, jutellessa, syödessä vähän lisää, Riehaa rapsutellessa ja ihan vaan vapaamuotoisen hengailun merkeissä. Änäri ei tosiaankaan ollut mun laji ja putosin kisasta heti ekalla kierroksella. Salla vei voiton kotiin ja pääsi ensimmäisenä valitsemaan arvonta/kilpailupalkinnoista itselleen jotain kivaa.

Meillä oli myös perinteinen vaihtarikasa, josta yli jääneet käyttämättömät tuotteet koppasin matkaan ja ne on jo toimitettu edelleen Arkiapuri ry:lle.
Kävin aiemmin viikolla omat kosmejemmat läpi ja sain haalittua kasaan pari kassillista itselleni tarpeettomia tuotteita keräykseen. Varaston siivouksen yhteydessä perkasin myös lasten vaatteita ja tavaroita ja samaiseen paikkaan lähti kassikaupalla hyväkuntoista vaatetta ym.

IMG_4443
Kaikissa miiteissä eteisiin muodostuu aina tällaisia kasoja. Tmi Kassialmat kokoontuu.

IMG_4451
Sitkeimmät vieraat viihtyivät bilepaikalla miltei puolilleöin ja itsekin poistuin vasta viimeisten joukossa. Mulla oli naamalla taas se typertyneen onnellinen hymy, jota on vaikea peittää kun on niin mielissään kaikesta. Ja miksi pitäisikään? On niin suuri onni, että olen saanut tutustua tähän porukkaan. Mikään ei yhdistä ihmisiä tehokkaammin kuin yhteinen intohimo.

IMG_4450
Sunnuntaina lähdettiin Kesähessun kanssa viettämään vielä kivaa Helsinki-päivää. Kävimme katsomassa Ateneumin Henri Cartier-Bressonin näyttelyn ja sen jälkeen syömässä. Treffattiin myös pikaisesti Pauliina, jolta sain Harlow’lta kimppatilaamani lakat. Ei muuten ole ikiaikoihin tullut tilailtuakaan indieaarteita maailmalta, joten oli aikakin korjata tilanne.

12227681_10154591270843306_8152873076397816963_n
VALTAISA KIITOS kotinsa ovet avanneille ja meitä kestinneille Emmalle ja IT-tuelle, kaikille illan vieraille, tapahtumaa tukeneille sponsoreille, järjestelytoimikunnan tehonaisille, juhlaväkeä viihdyttäneelle Riehalle, porsaan kotiin ajaneelle Kesähessulle ja kaikille teille, jotka jaksoitte lukea tänne saakka.