Color Clubin uudet vaatteet

Tilasin mieltä piristämään muutamia kevään uutuuskokoelmien lakkoja ja ujutin tähän skittletteen niistä kaksi; Essien Fashion Playgroundin ja Color Clubin Look, Don’t Tuskin. 
Color Clubin pullojen ulkoasu on uudistumassa ja LDT on ensimmäinen omistamani valkokorkkinen versio. Pullon malli ja koko on ennallaan mutta logo sekä kyljessä että päällä on uusi. Näyttää oudolta näin alkuun mutta kaipa tuohonkin silmä tottuu. 
Look, Don’t Tusk on viehkon epävalkoinen sävy. Istuin kahvipöydässä ystäväni kanssa ja ahdoimme kitoihimme nautiskelimme sivistyneesti mutakakkua kera vanhanajan vaniljajäätelön ja huomasin, että jätski on täsmälleen saman väristä kuin lakka:) Minulta ei ainakaan löydy tälle dupeja entuudestaan. 
LDT peitti kahdella reippaalla kerroksella ja oli kohtalaisen hyvä lakattava, eli huonompiakin saman sävyperheen lakkoja olen käyttänyt. 
Color Club on kyllä petrannut cremelakkojensa kanssa, joskaan Wicker Parkille tämä ei pärjää laadullisesti mutta saanee sen anteeksi, koska väri. 

Essien Fashion Playgroundin otin oikeastaan uteliaisuudesta. Minun kokoelmassani lähinnä sävyä on Rimmelin Peppermint, joka on dupe Essien Mint Candy Applelle, mutta pesee MCA:n laadussa. Fashion Playgroundissa on mukana Essien kuuluisa shimmer, joka näkyy kynsilläkin jotenkuten.

Osaa kokoelman lakoista oli moitittu jonkin verran laadusta ja odotukset eivät olleet kauhean korkealla. En halunnut lähteä soitellen sotaan ja vaihdoinkin omaani leveän sudin ja hyvä niin, sillä kapeasutisena olisin luultavasti heittänyt tämän seinään. Leveällä sudilla lakka oli käyttökelpoinen ja peitti kolmella kerroksella. Vertaisin tätä esim. Full Steam Aheadiin, jonka kanssa ei pärjännyt kapealla siveltimellä.

Pikkurilliin ja etusormeen laitoin kullanväriset niitit, peukalon jätin koristelematta.

Look, Don’t Tuskin päälle leimasin ihanalla nudehololla vähän huonosti havaittavan lehtikuvion mutta
tykkään tällaisistakin leimoista, jotka ei heti pomppaa silmille. Luonnossa leimaus erottuu kyllä paremmin kuin keinovalossa otetuissa kuvissa, joissa holoisuus ei juuri tule esiin.

Head To The Bahamas tulee pääsemään koko kynnelle kunhan aurinko taas joskus paistaa, eli kevättä odotellessa.

Sain kivasti kolme lakkaa pois syntipurkistani, jonka tilanne on hieman päässyt karkaamaan käsistä. Lisää skittlettejä on siis tulossa – lakkoja sen sijaan ei taida juurikaan olla matkalla joten toivoa on:)

Vesivärjäilyä

Kun näin ensimmäiset pullokuvat OPIn Sheer Tints-päällyslakoista, tuhahdin niille ja klikkasin esiin seuraavan sivun internetin ihmemaassa. Kokoelma vaikutti tosi epäkiinnostavalta kunnes näin tämän postauksen. Marta oli tehnyt ihan älyttömän kivat kynnet ja lakat alkoivat kuumottaa siihen malliin, että poimin oitis ostoskoriini minisetin näitä ihanuuksia. Arvelin, että pärjään pienilläkin koska isoja en saisi kulutettua ikinä loppuun. 
Lakkasin pohjiksi kaksi kerrosta valkoista; nyt jälkiviisaana voin todeta, että yksi olisi riittänyt. Päälle tuli kuitenkin sen verran kaikkea, että pienet läpikuultavuudet eivät olisi näkyneet. Kaksi oli sikäli huono juttu, että lakkakerroksia tuli lopulta aika monta ja en saanut siistittyä paksua kertymää ihan niin moitteettomaksi kuin olisin halunnut. No, oppia ikä kaikki. 
Valkoisen päälle vetelin sattumanvaraisesti viivoja lakkojen omilla, nukkekodin mittakaavassa olevilla siveltimillä. Sheer Tints-lakkojen koostumus on hyvin erikoinen, mieleen tuli lähinnä juokseva hunaja. Jos sivellintä innostui putsaamaan liikaa pullonsuulle, siihen muodostui lenteleviä rihmoja jotka takertuivat kaikkialle. Jos olette koskaan kasanneet piparkakkutaloa sulatetulla sokerilla, tiedätte, mitä tarkoitan. 
Paras menettelytapa oli levittää lakka kynnelle turhia aikailematta. Pidin pienen tauon kunkin värin välissä etteivät sävyt olisi kovin paljon sekoittuneet. 
Päälle pikakuivattaja ja vielä leimat MoYoun laatasta Konadin valkoisella, joka on muuten todella viheliäinen siistiä kynsinauhoilta ja sormilta! Ihan kuin jotain seinämaalia, huhhuh. Olisikohan siinä syy, etten ole ikiaikoihin leimannut valkoisella mitään? 
Vaikka kompuroin hieman toteutuksessa, tykkään ihan possuna näistä kynsistä. Jotain erilaista ja uutta, vähemmästäkin mieli piristyy:) Ja seuraavalla kerralla tiedän jo paremmin, miten toimia.

Tätä blogimerkintää kirjoittaessani tajusin, että noissa minipulloissa ei ole lakkojen nimiä lainkaan. Onneksi Google on ystävä. Setissä on mukana myös keltainen I’m Never Amberrassed  mutta sitä ei huolittu tällä kertaa mukaan.

Lopuksi kaupallinen tiedote:
Näitäkin Sheer Tints-lakkoja löytyy normaalikokoisina CesarsShopista, jossa on sunnuntaihin saakka 
erittäin hyvä OPI-tarjous: osta 3 maksa 2
Toimin ainoastaan ilosanoman viestintuojana, en siis hyödy tämän jakamisesta. 
Tarjous on kuitenkin niin hyvä, että jopa tällainen pinttynyt ebay-shoppailija innostuu.

Leppoisaa ja lakkailuntäyteistä viikonloppua itse kullekin:)

Delush Polish Downtown A-List Collection

CesarsShop avasi rohkeasti pelin ottamalla ensimmäisenä nettikauppana Suomessa myyntiin indielakkoja. Tähän asti lakkoja on tilailtu ulkomailta milloin mistäkin ja kyttäilty yötä myöten restockeja ja kokoelmien julkaisuja joten meille indie-faneille tämä oli ilouutinen. Merkkejä on tulossa lisää mutta ensimmäisenä rantautui Delush Polish, josta sain swatchattavaksi Downtown A-List -kokoelmaan kuuluvat 9 lakkaa. 
Kaikissa lakoissa on päällyslakkana Glisten&Glow HK Girl Top Coat, johon palaan tarkemmin lakkaesittelyjen jälkeen.
Forever Young on cremepohjainen, punaisia sydänglittereitä sekä mintunväristä ja iridescent-glitteriä sisältävä lakka. Lakkasin yhden kerroksen valkoisen lakan päälle saadakseni huolitellumman lopputuloksen. Glitteriä tuli sopivasti kynsille eikä niitä tarvinut kalastella pullosta. 
Päällyslakkaa kaksi kerrosta. 

Free Mr. Bates, sininen shimmer, jossa on erivärisiä neliö- ja salmiakkiglittereitä. 
Lakka on paksua ja peittää kahdella kerroksella tasottuen hyvin, joten yksi kerros päällyslakkaa riittää. 
Lisäsin lakan joukkoon hieman ohentajaa, sillä glitterit pyrkivät paakkuuntumaan.
Lady Sybling on vihreä shimmer, joka peittää myös kahdella kerroksella. Tämä, kuten Free Mr. Bateskin, kuivuu nopeasti ja koostumus on paksua. Kaksi kerrosta päällyslakkaa.
Ohensin tätäkin hieman, sillä muuten glitterit pyrkivät kasautumaan.

Lord Earl Grey, armyvihreä shimmer, peittää kahdella kerroksella ja kuivuu nopeasti. 
Koostumus on paksua mutta lakka levittyy kuitenkin hyvin kuivuen satiinipintaiseksi. 
Kuvassa on yksi kerros päällyslakkaa.
Mary Quite Contrary on sievä vaaleanharmaa creme/crelly, jossa on erimuotoisia sinisiä ja vaaleankeltaisia glittereitä. Tässä on muihin kokoelman glitterlakkoihin verrattuna ohuempi ja vähäglitterisempi koostumus. 
Lakka peitti kahdella kerroksella ja kaksi päällyslakkakerrosta tasoitti pinnan. 
O’Brien’s Revenge, kuparinpunainen shimmer, peittää kahdella kerroksella ja kuivuu satiinipintaiseksi. 
Siveltimen jäljet tasottuvat kivasti mutta lisäsin tähänkin kerroksen päällyslakkaa.

The Loyal Mrs. Bates on henkilökohtainen suosikkini kokoelmasta ja lakkasin sen Lord Earl Greyn päälle. Kuvassa lakkaa on vain yksi kerros, eli se on todella tiheää eikä glittereitä tarvitse kalastella pullosta. Tällä saisi yksistään peittävän tuloksen 3-4 kerroksella. Mukana on vaikka mitä; sydämiä, hexejä, microglitteriä ja vaikka mitä hololla ja ilman. Glitterharakan päiväuni:)

Treacherous Thomas peitti myös kahdella kerroksella. Lakassa on kultaista ja punaista hex-glitteriä eri kokoisena, kultaisia neliöitä ja vielä vihreää salmiakkiglitteriä. 
Kahdesta päällyslakkakerroksesta huolimatta lakka jäi hieman mattaisen oloiseksi. 

Unlucky Edith on kaunis, taivaansininen creme/crelly, jossa on Mary Quite Contraryn kanssa samanlainen koostumus. Lakka peitti kahdella kerroksella. 
Keltaista ja sinistä hex-glitteriä on sen verran harvemmassa, että päällyslakkaa riitti yksi kerros.
Niin ikään indiepuolelta on kotoisin kuvissa käytetty päällyslakka, G&G HK Girl Top Coat. Itselleni lakka ei ollut uusi tuttavuus vaan olen ehtinyt testaamaan tuotetta yhden kokonaisen pullon verran. 

Sen Oikean (päällyslakan) löytäminen on oikeasti vaikeaa. Olen testannut lähestulkoon kaikki saatavilla olevat vaihtoehdot ja tämä on kyllä paras niistä. Ei täydellinen, sillä lakka paksuuntuu hieman mutta lisäämällä (tolueenitonta) ohentajaa on käyttökelpoista loppuun asti. Sitä Oikeaa etsiessäni olen tosin käyttänyt ohessa montaa muutakin joten omani ehti olla avattuna useita kuukausia ja voi olla, että pidättäytymällä tässä yhdessä tuotteessa ja käyttämällä sen kiltisti loppuun lakka ei ehtisi jankkiintua.

Missään tapauksessa HK Girl ei paksuunnu läheskään samassa mittakaavassa kuin esim. Seche Vite.
Tämä ei myöskään kutista lakkausta, kuivuu nopeasti, jättää kauniin ja kiiltävän pinnan. Pikkulinnut laulelivat, että HK Girl ei levitä leimauksia, mutta sitä en pysty omasta puolestani varmuudella vakuuttamaan, koska en laita enää leimausten päälle pikakuivattajaa.

Delush Polishin lakkojen sekä G&G HK Girl Top Coatin hinnat 14,80€/kpl
Tuotteet on saatu blogiyhteistyön kautta. Tämä postaus ei sisällä mainoslinkkejä.