Mielikuvia, purkkijupinaa ja muuta höpinää

Mielikuvia eli lempikuvia.
Meillä jokaisella lienee omat lempilakkamme ja lempilakkaustyylimme. Aloin pohtia omiani, tai oikeastaan niissä ei ole edes pohtimista, sillä aktiivisesti blogiani seuraavat osaisivat vastata silmää räpäyttämättä, mitkä ovat minun lempparini:) Pohdin myös vähän bloggausta, kuvausta ja höpisen niitä näitä joten tästä postauksesta tulee pitkä.

Ottakaa mukava asento, hakekaa popparit kaveriksi tai skipatkaa suosiolla, jos aika ei riitä.

Koska en omaa taiteellista lahjakkuutta, joudun turvautumaan aika simppeleihin ratkaisuihin koristelurintamalla. Toisekseen, vaikka ehkä saisinkin väsättyä jotain luovaa ja erilaista, en kokisi sitä omakseni ja minulla olisi jatkuvasti epämukava olo kynsissäni.

Blogini ei ole koskaan pyrkinyt olemaan mikään nail artin edelläkävijä tai tarjoamaan uusia koristeluideoita, jätän suosiolla sellaiset muille. BND ei myöskään ole swatch-blogi, sillä en välttämättä hanki uusia kokoelmia heti tuoreeltaan ja koska olen hivenen värirajoittunut, pyrin ostamaan vain lakkoja joiden väristä pidän kovasti. Ostan myös lakkani itse eli harvoja poikkeuksia lukuunottamatta minulle ei tupsahtale uutuuksia esiteltäväksi mistään.

Kukkadecalein ja niitein somistettuna on näkynyt blogissani usein. Näillä samoilla kuvilla, ihan hiljattain täällä ja aiemmin myös hopeisena täällä.
Eikä siinä kaikki, tilasin Mimaxilta lisää näitä pahuksen kukkia koska minä nyt vaan tykkään niistä niin kovasti:)

Taidan olla aika kaavoihini kangistunut.

Nyt nähtävät kynnet edustavat tätä kaavaa kaikilta osin. Nätti vadelmanpunainen hololakka, lempidecalit ja niittisomisteet.

Kuvien kanssa olen noudatellut aika perinteistä linjaa. Rekvisiittana on lakkapullo, harvemmin enää kuvaan käytettyjä lakkoja ja tarvikkeita erikseen. Käytän lähes poikkeuksetta samoja alus- ja päällyslakkoja joten pullokuvien ottaminen tuntuu vähän turhalta. 

Joskus kokeilen jotain uusia tapoja tehdä asioita saadakseni vaihelua
I Love Nail Polish – A Few Shah

Nyt kesällä kuvaan ulkona aina jos mahdollista. Näille kynsille sattui pilvinen ja sateinen päivä joten kuvat on otettu lightboxissa.

Olen usein kertonut olevani anti-photoshop -ihminen. Pyrin saamaan kamerasta ulos mahdollisimman valmiin kuvan jossa korjattavaa ei olisi. Joskus saatan retusoida pois esim. lakkatiplun kämmeneltä tai häiritsevän karvan. Valotusta ja värilämpötilaa saatan säätää, samoin suoristaa ja rajata kuvaa. Näitä pidän normaaleina kuvan käsittelytoimenpiteinä sillä ne eivät varsinaisesti manipuloi kuvaa.

Tämän postauksen kuvia olen rajannut ja suoristanut, muuten ne on tuotu kamerasta suoraan.

Vertailun vuoksi sama kuva ennen ja jälkeen:

Sitä kuvat eivät kerro, että olen ottanut tavoistani poiketen ne oikeasta kädestä sillä vasemmassa on akryylipaikka tukemassa murtunutta kynttä ja onnistuin liottelemaan siitä osan pois asetonilla koska en muistanut, että se oli siinä ja siitä tuli hieman epämääräisen näköinen enkä ehtinyt korjata sitä:D

Se kynsistä, lupasin jupista myös purkista.

Minullahan on ollut käytössä purkki, johon olen laittanut testaamattomien lakkojen swatch-tikut. Tänään (ja joskus aiemminkin) tämä purkki alkoi ottaa päähän, sillä tuntuu, että se sitoo. Tarkoitan, että minulla olisi tosi paljon kivoja, vanhoja lakkoja mutta en saa lakata niillä koska purkki painostaa. Pitää käyttää testaamattomia, soosoo.
Vaikka miten lakkailen niillä, tikkujen määrä tuntuu olevan vakiitunut. Minulla se on viitisenkymmentä, riippumatta tosiaan lakkailusta, lakkojen myymisestä tai ostamisesta. Purkissa on aina vaan sitkeästi jotakuinkin sama määrä tikkuja. Siellä on myös lakkoja, jotka odottavat selvästi talvea eikä niitä ole tarkoitettukaan käytettäväksi kesällä, mutta esim. hyvän tarjouksen tai vaihtokauppojen vuoksi ne ovat päätyneet minulle ja tuijottavat syyttävästi purkistaan aina kun lakkailen pöytäni ääressä.

Toisaalta, purkki on ainoa tapa pysyä jotenkin kärryillä siitä mitä on käytetty. Mutta se sitoo.
Jonkin verran olen lipsunut ja lakannut varpaankynsiä vanhoilla lakoillani, se on tuntunut mukavalta ja jotenkin normaalilta. Normaalistihan ihmiset lakkailevat niillä lempilakoillaan, minä en saa koska purkki.

Harkitsin siis hetken purkista luopumista mutta kyllä se nyt ainakin toistaiseksi saa jäädä. Harmituksen ja postauksen kirjoittamisen välissä tähän saakka oli lähes 12 tunnin breikki, jona aikana kokoelmastani karsiutui viitisenkymmentä lakkaa. Siitä iso kiitos kuuluu ihanalle blogisystikselleni, en olisi omin avuin ikinä saanut tehtyä moista karsintaoperaatioita.
Tuntien työmme tulokset näkyvät kk-kirpparilla toivottavasti sunnuntaina.

Tämä saa katsomaan purkkiakin uusin, suvaitsevaisemmin silmin eikä se ahdista ja harmita enää niin paljon. Todennäköisesti taivas ei putoa vaikka lakkaisin joskus jollakin vanhalla lakallani ja jopa postaisin sen blogiin kukkadecalein koristeltuna.

Vai putoaakohan se? Kokeilen ehkä jonakin päivänä:)

Tästä postauksesta tuli pitkä ja sisältö on oikolukematonta tajunnanvirtaa kuten aika usein käy kun alan tarinoimaan. Etenkin kellon ollessa sen verran, että ulkona alkaa tulla taas valoisaa ja mustarastas aloitti aamuöisen konserttinsa pihapuussa.
Siis paitsi kuvat, myös teksti blogissani on lähes käsittelemätöntä vaikka siitä aina välillä ruoskin itseäni.

Sanahan on jälleen vapaa, jos nyt kukaan ylipäätään jaksoi lukea loppuun saakka ja ajatuksia heräsi. Olen iloinen, että olen pystynyt säilyttämään blogissani vapaan kommentointimahdollisuuden eli spämmiä, häiriköintiä, negakommentteja tai muuta ennakkosensuuria vaativaa sisältöä ei kommenttilootaan ole tullut. Toivottavasti saan jatkossa noudattaa samaa avoimuuden linjaa.

Päivän hyvä uutinen on muuten myös se, että löysin valaasta reiän, paikkasin sen ja siinä näyttäisi pysyvän ilma sisällä;)