20 kysymystä

Bongasin Salkan blogista kivan haasteen ja päätin tarttua tähän. Välillä on hauska höpötellä muustakin kuin kosmetiikasta.

1. Mitkä kirjat hyllyssäsi huutavat luetuksi tulemista?
Mä olen nykyään ihan älyttömän huono lukemaan mitään, en meinaa saada ainuttakaan aloittamaani kirjaa loppuun. Jotenkin on vaikea keskittyä ja unohdan saman tien, mitä edellisellä aukeamalla luki. Niinpä mulla on lukuisia kirjoja kesken ja viimeisimpänä yritin lukea Anna Perhon Antisäätäjää eli fiksun ajankäyttäjän opasta (tähän silmienpyörittelyhymiö)

2. Oletko tapojesi orja?
Ihan varmasti jossakin määrin, mutta otan mielelläni vastaan myös vinkkejä siitä, miten asiat voisi tehdä paremmin. Tämä ei tietenkään koske omia tottumuksiani, eli en osaa vaikkapa nukkua ilman korvatulppia edes hiirenhiljaisessa huoneessa.

3. Pidätkö siitä, että ihmiset puhuvat suoraan tai kaunistellen?
Tavallaan arvostan suorapuheisuutta, mutta en silti pidä töksäyttelijöistä tai siitä, että loukataan tahallisesti toista ja vedotaan siihen, että mä nyt vaan oon tällainen suora ihminen. Ennen kaikkea peräänkuulutan rehellisyyttä, tilannetajua ja sitä, että ikävistäkin asioista voi puhua ilman, että toinen heti suuttuu tai ottaa itseensä. Joskus pieni, harmiton valkoinen valhekin on ihan hyväksyttävä, mutta sitä ei pidä sekoittaa valehteluun tai epärehellisyyteen.

4. Missä asennossa nukut?
Nukahdan aina kyljelleni toinen käsi tyynyn alla ja toinen suorana mutta useimmiten herään selälläni. Aika usein mulla on myös käsi pään takana, jolloin saatan herätä siihen, ettei sitä kykene liikuttamaan ja pitää ottaa toinen käsi avuksi. Olen joskus miettinyt, mitä tapahtuisi, jos nukkuisi molemmat kädet sillä tavoin eikä herätessään kykenisi liikuttamaan kumpaakaan:D Aika pelottava ajatus!

5. Onko sinulla tunnuslausetta?
No ei kyllä, vaikka olenkin joskus tallettanut fb-profiiliini tämän sinänsä ihan fiksun ajatuksen:
“Success consists of getting up just one more time than you fall”
(Oliver Goldsmith)

6. Nimeä asia, joka ärsyttää eniten?
Yleensä mua ärsyttävät pienet ja arkipäiväiset asiat ja niistä useimmiten valitankin. Se ei tarkoita, etteikö mulla olisi elämässä ihan oikeasti isoja suruja tai huolia, mutta niistä en kovin helposti puhu tai korkeintaan jaan niitä muutaman läheisen kanssa. Olen joskus huomannut, että se voi aiheuttaa hyvin virheellisen käsityksen elämästäni ja joku ajattelee, että eikö tolla nyt ole mitään oikeita murheita. Jos alkaisin velloa niissä ”oikeissa”, multa lähtisi varmasti järki tai ainakin yöunet. Pikkuasioista ärsyyntyminen on siis jonkinlaista itsesuojelua. On muuten hiton ärsyttävää, kun jengi tunkee junaan ennen kuin sieltä on päässyt ulos >:( Ootteko koskaan nähneet kenenkään jäävän junasta siksi, että on odottanut matkustajien tulevan ensin ulos?? Sama pätee hisseihin jne. Argh.

7. Onko sinulla tallessa vanhoja kortteja ja kirjeitä?
Voi kyllä! Mulla on jossain mappi, jossa on tallella kirjeitä kymmenien vuosien takaa. Niitä ei voi lukea ilman myötähäpeää mutta en raaski heittää poiskaan. Lisäksi mä olen säilyttänyt esim. kirjeitä, joita äiti on lähettänyt ulkomailla asuessaan ja niitä taas ei voi lukea ilman, että silmänurkka kostuu.

8. Pahe, josta nautit liikaa luopuaksesi siitä?
Mä olen toivoton pullahiiri, joten tää laskiaispulla-aika on mulle tosi turmiollista ja kestää harmillisen pitkään. Laskiaispullassa pitää olla kunnolla kermaa ja ehdottomasti hilloa eikä mitään ällöä mantelimassaa. Ruoka ja juoma ovat kieltämättä mulle muutenkin akilleen kantapää, vaikka tiedän, että pitäisi syödä kevyemmin ja terveellisemmin.

9. Mitä sinun pitäisi tehdä enemmän?
Liikkua! Vaikka autosta luovuttuani hyötyliikunnan määrä elämässäni on varmaan 200-kertaistunut, olisi hyvä lähteä ihan lenkillekin joskus. Toisaalta, käsi pystyyn kaikki, jotka mielestään liikkuvat tarpeeksi…? Eiköhän tämä ole aika tavallinen ongelma.

10. Mikä on paras uutinen, jonka olet saanut?
En mä osaa nimetä mitään yksittäistä.

11. Luotatko ihmisiin?
En kovin helposti. Olen aika hitaasti lämpiävä ja mulla menee aikaa ennen kuin osaan rentoutua ja olla oma itseni uusien ihmisten seurassa. Se ei suinkaan johdu aina vastapuolesta vaan lähinnä minusta itsestäni. Lähtökohtaisesti haluan ajatella aina ihmisistä hyvää, mutta ikävä kyllä olen saanut myös kynsilleni aika monta kertaa sen vuoksi.

12. Mitkä ovat lempielokuviasi?
Tykkään mm. Coenin veljesten, Tarantinon ja Kubrickin ohjauksista. Suomalaisista Dome Karukoski, Kaurismäet ja Veikko Aaltonen ovat ohjanneet lukemattomia uusintakatseluita kestäviä elokuvia. Listasta tulisi tosi pitkä, joten en edes mene yksittäisiin elokuviin.

13. Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?
Mä olisin halunnut poliisikouluun, mutta en päässyt sinne näköni vuoksi.

14. Asuisitko mieluummin maalla vai maaseudulla?
Mitä eroa on maalla ja maaseudulla? Mulle taitaa sopia parhaiten lähiöasuminen, sillä nautin siitä, että kaikki kiva on lähellä ja helposti saavutettavissa. Maalla toki arvostan rauhaa ja hiljaisuutta, mutta maaseutuasumisen kääntöpuolena on pitkät välimatkat, lumi- ja pihatyöt ja sekin, että myös muiden on ehkä hankala tulla kylään. Luulen, että mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän kaipaan ympärilleni urbaania pöhinää.

15. Kuka elämässäsi on vaikuttanut sinuun eniten?
Varmasti äitini. Edelleen olen sitä mieltä, että äiti oli ikäänkuin parempi versio minusta ja haluaisin olla enemmän hänen kaltaisensa. Äidin kuolemasta tulee kesällä kuluneeksi 17 vuotta, mutta mulla on vieläkin ikävä.

16. Mikä on lempivitsisi?
Vitsit on aika väsähtäneitä ja olen tosi huono kertomaan niitä, joten en edes yritä.

17. Mikä eläin olisit?
Ihailen kissojen itsenäisyyttä, itsepäisyyttä ja elämänasennetta muutenkin.

18. Jos saisit kokeilla mitä tahansa ammattia päivän, mitä kokeilisit?
Nyt on vaikea! Olisi mahtavaa päästä kurkistamaan esim. hautaustoimiston arkeen, olla kärpäsenä psykiatrin vastaanoton katossa tai nähdä oikeuslääkäri työssään. Olisi siistiä myös ohjata junaa, isoa laivaa tai lentokonetta. En tietenkään osaisi tehdä mitään näistä, mutta sitä ei kai kysytty.
Totta puhuen mun olisi hyvä mennä päiväksi ravintolan keittiöön, jotta ymmärtäisin hieman paremmin, miksi poikaystävä on yleensä työviikon jälkeen aika puhki.

19. Mitä huomaat ensimmäiseksi ihmisessä?
Ehkä mun huomio kiinnittyy ensimmäisenä silmiin ja hymyyn. Ryhti on myös tärkeä ja se, miten ihminen kantaa itsensä. Riippuu tietenkin tosi paljon, missä kontekstissa kohtaaminen tapahtuu.

20. Millaisista lomista pidät?
Sellaisista, joita ei ole minuutilleen aikataulutettu tai suunniteltu. On kivempi mennä fiiliksen mukaan ja loma ei tunnu lomalta, jos koko ajan on kiire.

En haasta ketään, mutta kopin saa ottaa jos siltä tuntuu:)


Kuvat vanhoista paperikuvista skannattuja perhealbumin helmiä

19 thoughts on “20 kysymystä

  1. Ihania kuvia:) Hauskasti näkee miten muoti ja hiustyylit ovat muuttuneet:)
    Aika monilla tuntuu ärsytyksen kohteena olevan junien ja bussien oviaukoilla tumpuloivat ihmiset. Myös minua ärsyttää se, että ryysitään sisään ennen kuin poisjäävät ovat päässeet ulos! Myös myymälöiden ovien eteen itsensä parkkeeraavat jutusteluryhmät jaksaa aina vaan ärsyttää!

    1. Joo kyllä niin on, että jos täytyy torikokoustaa niin voisi valita vähän syrjäisemmän paikan>:( Ja johan sen järkikin sanoo, että ensin ulos ja sitten vasta sisään, etenkin hisseissä tulee ongelma kun jostain takareunasta pitäs päästä ulos mutta ihmiset ei malta odottaa vuoroaan. Tulee kyllä joskus pienesti avauduttua.
      Mua naurattaa ja toisaalta vähän liikuttaa nää kuvat, sitä on mukamas ollut niin trendikäs leviksissään ja oikeasti näille ei voi kuin hymähdellä. Varmaan ihan sama juttu 25v kuluttua nyt tänään otetuille kuville:)

  2. Mä olen kamppaillut oman lukulukkoni ja keskittymiskykyni kanssa kirjoihin vuosia, ensin syytin asiasta masennustani, mutta olen alkanut ajattelemaan, että syyt voisivat voi olla osaksi myös muualla. Varsinkin tää artikkeli antoi itselleni asiasta paljon ajattelemisen aihetta, miksi minä joka ennen luki kirjan-kaksi/vko, hyvä jos pystyy lukemaan saman määrän vuodessa. https://www.theguardian.com/science/2015/jan/18/modern-world-bad-for-brain-daniel-j-levitin-organized-mind-information-overload

    1. Mä luin myös ennen todella paljon ja harmittaa, kun nykyään ei pysty:/ Täytyypä lukaista tuo linkkaamasi artikkeli!

  3. Kiva, että tartuit tähän, oli mahtavaa lukea sun vastaukset :) Ja ihanat kuvat! Hih, mä muuten hoksasin vasta nyt, että tuo maalla vai maaseudulla kysymys olikin vähän hassu, ja omassa vastauksessani olinkin automaattisesti kääntänyt sen ”maalla vai kaupungissa” :D

      1. Kiitos vastauksesta ja hahaa, mie niin tunnistin maisemat :) Tuttu paikka jo lapsuudesta, ja kesällä mentiin tuolla miehen kanssa naimisiin. Aikalailla samassa kohtaa vielä, mistä tuo kuva on otettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *