Zoya Zuza

Olettekos koskaan koittaneet sanoa Zoya Zuza tosi nopeasti monta kertaa peräkkäin? Minä kokeilin, ei oikein onnistunut:)

Syntipurkin tyhjennystalkoissa kynsille pääsi tällä kertaa kaksi lakkaa; Zoya Zuza ja Morgan Taylorin Scene Queen. Aloitin jälkimmäisellä, kaksi kerrosta peitti tähän tarkoitukseen ihan riittävästi mutta yksistään olisi tarvittu ainakin kolmas. Lakka on tosi kaunis hiekanharmaa ja pidin sen voimakkaasta shimmeristä. Koska Zuzassakin on runsaasti shimmeriä, se oli oivallinen parivalinta.

Töpöttelin kostutetulla meikkisienellä lakan liu’uksi kärkiin ja sen jälkeen leimasin samaisella Zuzalla lehtikuvion MoYoun Tropical Collection 10-laatasta.

MoYou julkaisi Tropcal-kokoelman vähän hassusti loppukesällä, minusta nämä olisivat voineet tulla jo keväällä koska palmukuviot sun muut kuuluvat kesään. Onneksi laatoissa, joita tilasin yhteensä kolme kahdessa erässä, on lehti- ym. kuvioita jotka sopivat ympäri vuoden käytettäviksi.

Jälkiviisaana sanoisin, että liukua ei olisi tarvinnut tehdä ihan noin ylös jolloin leimaus olisi erottunut paremmin mutta kivat kynnet kuitenkin. Nyt on tämäkin koristelutekniikka kokeiltu ja pois to do-listalta. Mieli teki kovasti laittaa kärkiin vielä *jotain* mutta jätin kuitenkin….ja ehkä parempi niin. Vähemmän on yleensä enemmän:)

38 thoughts on “Zoya Zuza

  1. Katoin jo eilen Instan puolella että näissä kynsissä on just mun mielikkiväritys ja nyt vielä selvisi että Zuza… no, eipä siis ihmekään! :)

  2. Nämä on niin tosi hienot kynnet! Aivan uskomattoman hienot lakat yhdessä! Itse olen myös halunnut tehdä tuollaisen häipyvän leimauksen. Mutkun ei muka ole sopivia lakkoja… =P

    1. Kiitos Johanna:) Jos joku sellaisen järjestää, menen ehdottomasti mukaan koska en ole mikään mestarileimaaja minäkään:D Tällaiset ei-kohdistettavat kuviot on onneksi aika armeliaita.

    2. Mun ei oo vielä tarvinnut edes huolehtia kohdistamisesta kun ei onnistu siihenkään asti mikään… Ehkä oon nyt nolo ja meen ehottamaan jotain miittiä :D

  3. Niin kauniit, Instassa näitä jo illalla ihailin. Zuza näyttää niin kauniilta! Siinä taas yksi lakka, mikä on ollu tarkoitus hankkia iäisyyden, mutta ei sitä vieläkään ole.

  4. Oi miten nätit lakkaukset :) Zuza näyttää todella kauniilta ja mietinkin että kaivanko takaisin myytävien pussista… :D Syy, miksi se sinne lensi heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen, oli kun värjäsi kynnet ja sormet aivan järkyttävän väriseksi poistovaiheessa o.O Aivan vihreät kynnet ja sormenpäät. Ilmeisesti sinulla ei värjännyt? Voisikohan tuo toinen lakka alla vaikuttaa siihen…?

    1. Varmaan vaikutti koska mulla tämä ei värjännyt, alla oli tosiaan tuo Morgan Taylorin lakka. Mutta hyvä tietää niin en ainakaan suoraan kynnelle arvaa tätä laittaa. Usein turkoosit ja siniset on kyllä tosi salakavalia:/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *