Where’s My Chauffeur?

Palataan taas turvallisten skittlette-lakkausten pariin muutaman syrjähypyn jälkeen. 
Nämäkin kynnet on tehty takuuvarmalla reseptillä jolloin epäonnistumisen mahdollisuus jää todella pieneksi. 
Aksenttikynnellä on vastikään hankkimani KBShimmerin She Twerks Out, joka on olevinaan jonkinlainen tekstuuri mutta minusta tämä on ennemmin glitter. Lakka kuivuu mattaiseksi ja tasoittuu kahdella päällyslakkakerroksella. Laitoin yhden reippaan kerroksen Essien päälle, ei levittyvyys- tai muitakaan pulmia. 
Tosi kaunis, oli nyt sitten tekstuuri tai mikä vaan lakkojaan. Tämän magentanpunainen kaveri, Too Pop To Handle odottaa vielä testaamattomien viuhkassa ja melkein tekisi mieli tehdä samanlaiset kynnet sillä…

Jo mainittu Essie on vähän vanhempaa mallistoa mutta en muista lakanneeni tällä koskaan kynsiä. Muistelen hämärästi käyttäneeni tätä vesimarmorointiin mutta blogia penkoessani en kuitenkaan löytänyt postausta.
Kaksi kerrosta hyvää Essie-laatua, joskaan värisävy ei ole ihan kaikkein kaunein mielestäni, sillä tykkään yleensä vähän kirkkaammista ja puhtaammista turkoosin sävyistä.

Keskisormen leimaus on jälleen Konadin Square Image Plate 01:stä. Jospa vaan laittaisin tuohon sivupalkkiin siitä kuvan kun en näköjään käytä enää mitään muita laattoja? :D

Ihana leima tämäkin ja Ginan Petrol sopi värimaailmaan hienosti. Pikkurilliin ja etusormeen laitoin vielä Mereneidin strassit koska pihtasin kristalleja. Nehän voi tippua ja hukkua.

Innostuinkin sitten myöhemmin tekemään samasta mallista lilan version. Tässä käytetyt lakat ovat Color Club Wicker Park, KBShimmer Too Pop To Handle ja leimaus Kikon 291.

Kumpi versio on teistä kivempi?
Minä tykkäsin turkoosista jostain syystä enemmän mutta ei lilakaan huono ollut:)

50 thoughts on “Where’s My Chauffeur?

  1. Wou, todella kauniita skittlettejä :) Tuli melkoinen inspiraatiohyökyaalto päin naamaa kun näin nämä! :D
    Mua miellyttää enemmän turkoosi, koska lilan glitteraksentti on omaan silmään vähän liian tumma ja erottuva ja enemmän violetti pinkkien seurassa :)

    1. Oot oikeassa, mä nimittäin pitkään räpelsin tikkujen kanssa kun sieltä ei oikein millään löytynyt sopivaa kaveria aksenttikynnelle:) Mulla ei kerrassaan ollut sopivia lakkoja :o

  2. Molemmat tosi nättejä mut turkoosit iski minuhun täysiä. Älyttömän kauniit värit ja aivan upeat lakkaukset muutenki! Pakko tehä joskus samanlaine! ♡.♡

  3. Aivan mielettömän ihanat molemmat! Turkoosit kuitenkin mielyttävät vielä enemmän. koska… no, koska turkoosi on lempparivärejäni kynsillä! :) Superhienoja nuo molemmat KBShimmerit! En oo tähän mennessä törmännyt sellaiseen KBShimmeriin, joka olisi herättänyt välittömän ”pakko saada” -tunteen, mutta nämä ovat kyllä molemmat sellaisia… :)

    1. Mä tykkään kans turkoosista ja mintun eri sävyistä ihan älyttömästi. Lilastakin kyllä mutta ehkä noi pastellit ei kuitenkaan nappaa näin syksyllä. Toisaalta olin ihan tohkeissani neonsävyistä äskettäin:D

  4. Turkoosit!! aah kuinka nätit! Lilat on kans tosi nätit mutta turkoosi on näyttävämpi tällä kertaa :) ootahan kun julkaisen oman lakkaukseni jossa on toi Too Pop to Handle, näyttää meinaan TODELLA erilaiselta ku tää sun. sain kynnelle pelkkää pohjalakkaa ja vaan pari hassua glitteriä :(

    1. Kyllä, turkoosi on kivempi! Mulla tuli molemmista KBShimmereistä tosi runsaasti glitteriä kynsille mutta mun on eri erää varmasti kuin sun. Onpa tylsää:P

  5. Wau! Järjettömän upeat lakkaukset! Jos olisi pakko valita, niin tuo turkoosi iski ehkä hippasen enemmän. Kauniita lakkauksia kuitenkin molemmat :)

    PS. Miten multa onkaan voinut mennä tämä blogi ohi?! Joskus olen kai kuullut nimen, mutta nyt löysin Emman Wasting Lifestyle -blogin kautta tänne. Ja jään todellakin seuraamaan! :)

    MS / Beauty Highlights

  6. Heh, oonkin näköjään alitajuisesti kopioinut nämä kynnet :D Sama leimakin vielä ja strassit samoissa paikoissa. Väri vaan eri, mulla on vaaleanpunainen teema tällä kertaa. Ja nimettömässä tekstuuri glitterin tilalla. Itse tykkään enemmän tuosta lilasta, kun satun olemaan hulluna violetinsävyisiin lakkoihin ♥

    1. Tuo leima on kyllä melkein kivoin koko laatasta, joskin laatta on kokonaisuutena ihan huippu:) Mä olen myös aina tykännyt violetin sävyistä mutta vähitellen tämän harrastuksen myötä opetellut käyttämään myös muita värejä. Muutama vuosi sitten turkoosi sormenkynsillä oli ihan nounou, varpaisiin sitä sentään saattoi laittaa:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *