Vuoden viimeiset

Viimeistä viedään ja on tullut aika taputella tämä vuosi pakettiin. En aio tehdä lupauksia, joita en kuitenkaan pidä mutta sen takaan, että jos taivas ei putoa niin tämä blogi porskuttaa eteenpäin kuten tähänkin asti.

Vuoden viimeisessä lakkauksessa yhdistyvät muutamatkin suosikit. Skittletet ja skittlet nousivat yhdeksi eniten puhuttaneeksi koristelutyyliksi ja allekirjoittaneeseen nämä s-lakkaukset uppoavat kuin häkä. Niinpä NYE-kynnet on toteutettu tällä tyylillä ja mukana on kaksi lakkaa, joista toinen mainittiin TOP-kympissä ja toinen olisi ansainnut paikkansa siellä mutta ”arkisuutensa” vuoksi jäi pois.

Tämä arkilakka on Gina Tricotin White, ihan tavallinen valkoinen lakka, josta erityisen tekee sen hyvä laatu. Olen kehunut sitä niin monelle taholle, että nyt se tahtoo olla loppu kaikista myymälöistä:) Toivottavasti saitte omanne, sillä kahdella kerroksella peittävä valkoinen on omistamisen arvoinen asia. Laiskuri-Sissi muuten patsasteli edellisillä lakkauksilla viisi päivää(!!) ja tuon ajan White pysyi täysin moitteettomana kynsillä.
Näillä kynsillä leimasin Whiten päälle Dependin 223:lla tähtikuvion Pueenin laatasta 44.

Pikkurilli, etusormi ja peukalo on puettu OPIn Miss Universe-kokoelman upeaan This Gown Needs A Growniin, kolme kerrosta. Koristelin vain etusormen ja muut jäivät yksivärisiksi. Tätäkään lakkaa ei voi kylliksi kehua, ihan huolestuneena panin merkille pullon vajuneen pinnan…yleensä kun tapaan käyttää kutakin lakkaa kerran, max. kaksi. Pitääkö tässä nyt oikein hankkia varapullo? Vakavasti harkitsen.

Sitten koristeluihin: muistatteko vielä kuvioleikkurit? Tein sellaisella tähtiä kahdella eri tekstuurilakalla; Golden Rosen Holiday-kokoelman 51:llä ja Jessican White Hotilla. Toivottavasti kestävät koska päällyslakkaahan niihin ei nyt voinut laittaa. Liimasin tähdet paikalleen tilkalla kirkasta lakkaa. Kuvioleikkurikuviot muuten kannattaa valmistaa hyvissä ajoin eli lakata vaikka edellisenä päivänä leivinpaperille ja leikata ennen lakkauspuuhiin ryhtymistä.

Keskisormen lakka on Kikon uudesta tekstuurikokoelmasta sävy 457. Tämä lakka vaati kolme kerrosta peittävyyteen. En löytänyt vertailuja eikä minulla ole ko. lakkaa, mutta tämä lienee kohtuullisen lähellä Essien Lots Of Luxia.

Kyllä tykkään! Nyt kun olen jotenkin päässyt sinuiksi sen ajatuksen kanssa, että jokaisen käytettävän lakan ei tarvitse tulla käyttämättömien purkista, pystyn paljon paremmin toteuttamaan mitä mieli tekee enkä ole purkin orja.

Näillä tähtösillä toivottelen kaikille mukavaa uutta vuotta, älkää pelleilkö pommien kanssa ja nautiskelkaa sihi-juomaa kohtuuden rajoissa;)

Niin ja muistakaas vielä osallistua arvontaan jos ette vielä ole sitä tehneet, palkinnothan ovat sangen muikeat!

33 thoughts on “Vuoden viimeiset

  1. Kauniit kynnet :) Ensin meinasin, että pärjään ilman tuota valkoista (öh, mitä?), sillä lähimpään Ginaan on sellaiset 80 km matkaa, eikä sinne suunnalle ole asiaa. Kävin katsomassa verkkokauppaa, laitoin koriin kolme kappaletta ja häivyin sivuilta. Tämän postauksen myötä klikkailin ne sieltä verkkokaupasta kotio :D

    1. Mä kyllä uskon, ettei tarvi katua jos tykkäät valkoista käyttää:) Ja olen huomannut myös, että nyt kun on käyttis valkoinen, siihen tulee tartuttua hyvin matalalla kynnyksellä kun aiemmin sitä vähän vältteli.

  2. Voi hemmetti että nää on upeat! Sitäpaitsi taisin antaa viimeinkin periksi ja todeta tarvitsevani tuon hopeisen OPI:n. Tähän saakka oon kaikessa hiljaisuudessa kuvitellut pärjääväni ilman. Ei taida enää NS:n flat rate box riittää tähän toivelistaan :D

    1. Okei, lakkaan vinkumasta sitä yhtä lakkaa samaan kyytiin:D Kyllä on TGNAG mun lempparilakkoja nykyään, voisin käyttää sitä kaikissa lakkauksissa:)

    1. Kiitos tytöt! Mäkään en ole sinisen ystäviä mutta nyt kun olen löytänyt upeita sinisen sävyjä, niin ei vaan voi olla tykkäämättä, ja etenkin tällä tavoin pienenä, pikanttina lisänä käytettäessä:)

  3. Aivan ihanat nuo tekstuuritähdet. Tähdet ei koskaan oikein ole olleet mun suosikkeja, kun tulee liikaa jenkkilippfiilis, mutta nämä kynnet on kyllä aivan mahtavat tähtineen :)

  4. Miten mä huomasin tän vasta nyt?! Oon ollu ihan pihalla :D Nää on Upeat! Tuo keskisormi on suorastaan katseenvangitsija ja tähdet vielä piste i:n päälle. Nerokas idea lakata sinisellä yksi kynsi :) on nuo kyllä niiiin ihanat. olen sanaton. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *