Vaude! …not

Etsi kuvasta virhe.

Jep, siellä se on. 
Kynsi raksahti poikki takerruttuaan johonkin peitonkulmaan ja koska en ollut viitsinyt myöhään illalla alkaa kuvauspuuhiin, vaihtoehdoksi jäi joko jättää kynnet kokonaan kuvaamatta tai postata ne näin.

Itse lakkahan on hyvin kaunis ja jos toisessa kädessä ei olisi hyvin rumaa akryylipaikkausta, olisin tietenkin ottanut kuvat siitä…mutta koska eilen kävi näin, sitäkään ässää ei ollut hihassa.

HUOH! Mutta katsokaa, miten nätti Vaudeville on. Täyteen peittävyyteen laitoin kyllä kolme kerrosta mutta lakka levittyi hyvin ja kuivui mukavasti, ei moittimista laadun suhteen.

Malvan värisessä lakassa on runsaasti kullan-sinisen-vihreän-etc-sävyistä mikroglitteriä.

Cirque Vaudeville

En tiedä, mitä tekisin tuolle kynnelle nyt. Haluaisin lähinnä hakata päätä seinään ja ehkäpä teenkin sitä hetken ja sen jälkeen ryhdyn vielä kerran paikkauspuuhiin. Näiden kokemusten myötä on todettava, että Cesarsista tilaamani lasikuitunauha ei ainakaan kestä kynsiliiman kanssa, sillä ahdessa eri kynnessä ollut paikka on murtunut lähes saman tien uudelleen. Mahtaisiko se kestää paremmin jonkun muun aineen kuin liiman kanssa? Käsittääkseni lasikuidun kanssa käytetään jotain omia litkuja (resiiniliimaa ja aktivaattoria?) mutta luin Kynsikoristeluista, että jotkut ovat liimankin kanssa menestyksekkäästi korjanneet nauhalla kynsiä.

Todella turhauttavaa ja harmittaa ihan vietävästi. Onko teillä siellä ruudun takana kynsimasennusta tai -turhautumista ilmassa?

36 thoughts on “Vaude! …not

  1. Oi eii, osanotot :( on muuten nätti lakka. Mulla oli vielä viikko pari sitten masennus, kynteni lohkeilevat pahemman kerran. Nyt olen kuitenkin yrittänyt kovin öljytä niitä. Turhauduin tänä aamulla kun illalla tehdystä kaviaarimanikyyristä on puolet mikrohelmistä varissut pois.

    1. Kuivuuttaan kynnet kyllä lohkeilevatkin joten kannattaa rasvata niin paljon kuin jaksaa:) Itse en ole kaviaarimanikyyriä koskaan tehnyt mutta ei ne helmet taida oikein kynnellä pysyä kun päällyslakkaa ei tule:/

  2. Voi itku! :/ Kynsiharrastajan painajainen… Mä oon myös joutunut lyhentämään kynsiä, mutta onneksi ne ovat nyt kaikki paikattomia ja geelittömiä. Tollaiselle repeämälle en lähtisi itse omien kynsien kanssa edes paikkauksia tekemään, tekisin suoraan ohuen geelauksen päälle. En usko, että saisin varottua kynttä tarpeeksi että se säästyisi ehjänä.

    Täällä on myös masennusta ilmassa, mutta enemmänkin koristelupuolella. Ideat on ihan hukassa, eikä tee mieli vaihtaa lakkauksia niin usein. Jospa tämä tästä!

    1. Mulla ei geelivermeitä ole, tuon viistosti murtuneen korjasin akryylilla ja muotin avulla koetin rakennella kulman uudelleen. Siitä tuli mun taidoilla sellainen, että parin metrin päästä tarkasteltuna sitä ei huomaa paikatuksi mutta ei siitä kyllä blogikuvia voi ottaa. Kovin ohut kerros ei taas kestä noi pitkässä repeämässä. Huoh, tosiaan.

      Aika paljon tuntuu olevan ilmassa nyt turhautumaa kynsien kanssa ainakin vastauksista päätellen ja blogeja lukiessakin on tähän törmännyt. Toivottavasti itse kukin saa motivaation takaisin!

  3. :( Voi harmi.. miulla on kans meneillään hirveä pulma kynsien kanssa, koska tuntuu et oikean käden kynnet lohkeilee nykyään koko ajan.. tekisi mieli vetää kaikki omat kynnet ihan lyhyiks ja antaa olla tai sitten läntätä kaikkiin rakennekynnet…

    1. Mulla oli kans ensimmäinen ajatus että NOOOOOU ja sakset käteen ja kaikki pois…mutta enpäs nyt sitten kuitenkaan. Yritetään vielä. Geelit on varmaan passeli ratkaisu jos löytyy vehkeet niiden tekemiseen:)

  4. Nyt en ole ihan varma kumpi kirvelee enemmän: myötätunto kynsien kohtalosta vai se, ettei mulla ole tuota jumalaisen ihanaa lakkaa! Aivan mielettömän nätit kynnet, oih ja voih. Ja surkeus noiden kynsien kohtaloa :(

    1. Olisin varmasti toisissa olosuhteissa ylistänyt tämän lakan maasta taivaisiin, nyt sen ihanuus jäi ketutuksen alle:/ Ja mun lakkaustahdilla pääsen seuraavan kerran kokeilemaan tätä ehkä ensi heinäkuussa…

  5. Oih noita Cirquen lakkoja! =) Itse käytän myös tuota Cesarin lasikuitunauhaa ja käytin myös heidän liimaakin. Omasta kokemuksesta voin sanoa että se liima on ihan syvältä. Ei kestänyt lasikuitunauhan kanssa tosiaankaan kauaa kynsissä. Kun en millään halunnut luopua pitkistä kynsistä niin tilasin mimax:lta kynsiliimaa ja se pysyy kuin tauti. Ei ole sen jälkeen paikat repeilly. Inhoan itselläni lyhyitä kynsiä ja tuo liima on pelastanut kynteni monenmonta kertaa(nytkin kolmessa kynnessä paikka). Miten lie sitten muilla toimii.

    1. Mulla on Mereneidin liimaa ja sen pitäisi olla varsin hyvää kamaa mutta nyt tosiaan enempiä miettimättä tilata päräytin viimeisenä oljenkortena resiiniliimaa ja aktivaattorin niin ikään Mereneidiltä. Toivottavasti paketti tulisi pian! Ainakin kuvittelen, että noilla saisi suht ohuen ja kestävän paikkauksen tehtyä.

  6. Hieman on masennusta eikä sitä helpota kyllä yhtään töissä pahasti haljennu keskisormen kynsi.Laitoin paikan mut tänään se repeili uudestaan ,kattoo nyt mitä voin sille tehdä =(

  7. Multa kans just katkse kaks kynttä ja päätin hetken seinän takomisen jälkeen lyhentää kynsiä radikaalisti. Jos keksit jonkun hienon upean ja vielä pitävän ratkaisun, niin kerrothan siitä kaikille, kovaan ääneen?

  8. Uuh :/. Geelattujen kynsien kanssa ei onneksi yleensä ole tuota ongelmaa… Sulla vaan on niin kauniinmalliset kynnet ja _kasvavat nätisti suoraan_, niin en lähtisi geelailemaankaan, ellei vain sit ohuelti tuota yhtä kynttä. Mitä jos viilaisit vaihteeksi kaikki tuon keskarin mittaan? Olisi kiva nähdä koristeluja lyhyemmissäkin kynsissä välillä :).

    1. Mua pelotaa geelailussa sekin, että meneekö omat kynnet ihan sököksi siellä alla:/ Akryylit saa siististi lioteltua pois eikä tarvi viilata, mutta ohut akryylipaikka ei kestä. Jos mun käsien malliin sopisi lyhyet kynnet, ilman muuta antaisin palaa ja lyhentäisin kaikki mutta kun omistan hervottomat lapiokourat ja vähemmän sirot sormet, lyhyet kynnet näyttää tosi kummallisilta. Ne ei näytä sieviltä tai naisellisilta vaan ainoastaan lyhyiltä töpöiltä:P

      Kai se on niin, että kun on näin iso ihminen niin mikään lyhyt tai pieni ei sovi:D

    2. Ja tarkemmin kun kattoo, niin tuo repeämä taitaa yltää kuitenkin aika syvälle, eli töpöt tulis tosiaan :/.
      Kaippa ne omat kynnet vähän kärsii, niin kuin kaikesta ylimääräisestä rasituksesta, näin uskon itse…

  9. Oi voi :( tää on mun arkea – oikean käden etu- ja keskisormi katkeaa aina siinä vaiheessa, kun ovat ns. täyden mitan saavuttaneet edellisen katkeamisen jäljiltä. Aina. Mun viimeinen toivo on se Orlyn Naitrition, mutta tuskin sekään pystyy ihmeisiin talven aikana.
    Mutta toi lakka on aivan hullun ihana.

  10. Aivan upea lakka! Ja todellä nätit kynnetkin. Olisi kiva saada joskus jokinäköinen postaus kynsien paikkailustakin ja miltä ne paikatut kynnet oikeasti näyttävät :)
    (Ja on muuten yllättävän terapeuttista lukea muidenkin murheenkryynejä.)

    1. Kiitos:) Katselin tänään kynsiäni kun olin tämän pyyntösi lukenut ja mietin, kehtaisko niitä julkaista nakuina…ovat näet melkoisen värjäytyneet ja muutenkin karussa kunnossa. Harkitsen asiaa vielä vähän:) Sen lupaan, että jos saan lasikuitukniikalla aikaiseksi oikeasti pysyviä ja kestäviä paikkoja niin taatusti teen siitä kattavan postauksen.

  11. Täällä kans kynsimasista ilmassa. Viimein sain kynsiin sen verran mittaa, että sain neliönmalliset nätit kynnet ja samantien lohkeaa pala parista kynnestä. Varmaanki syynä lohkeiluun rakennekynnet jotka lähti ihan liuskana pois ja vahingoitti omaa kynttä. :/

  12. UIIUIUI! Aivan kamalan upean värinen lakka! Ja siirtokuvat, täydellistä kerta toisensa jälkeen! Mahtavaa:) ei edes katkennut kynsi haittaa, paitsi sinua varmasti:S…

    1. Juu, minua otti kyllä päähän eikä ollut itkukaan kaukana:D
      Vaan kiitos, ihanaa, etten ole yksin ja meitä kurjuudessa rypeviä on muitakin. Toistemme avulla kestämme kyllä:)

  13. Hienot ja herkät kynnet. Tuo väri ja siirtokuvat ovat molemmat niin hentoja, sopivat hyvin yhteen. Harmi tuota kynttä kyllä =/ Itsellä jostain syystä pesukone haukkaa kynsistä palasia..

  14. Kynsimasista jo puoli vuotta, viimeksi eilen napsahti vähäsestäkin pituudesta taas kirjapinon alle yksi kynsi. Edelleen kaikista mahdollisista öljystä lääkityksen säätämiseen asti kokeiltu ja aina vaan kynnen päällimmäinen kerros liuskottuu irti omia aikojaan, lakkaile näitä sitten :P

    terveisin Elämäntapaidiootti, joka ei jaksa nyt kirjautua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *