Über Chic – the story continues

Taas on tullut takinkäännön aika ja joudun jo toistamiseen ns. syömään sanani. Jos Über Chic-gate ei ole tuttu, on ensimmäinen osa saagasta luettavissa täällä ja toinen löytyy täältä.

uberchic_kaikki
Ensin hermoni ja sittemmin rahani vievä indielaattamerkki julkaisi jo neljännen kokoelman. Välissä on tullut muutamia yksittäisiä laattoja, mutta en ole nähnyt niitä lainkaan niin kiinnostavina kuin näitä kolmen laatan kokoelmasettejä.

Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, olin klikkaillut setin ostoskoriin ja jäin jännittyneenä odottamaan pakettiani. Tilauspäivä oli sunnuntai 26.7.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiistaina 28.7. sain sähköpostiin ilmoituksen, että laatat ovat matkalla ja seurantakoodin mukaan ne laskeutuivat Helsinki-Vantaalle perjantaina 31.7. Varsin nopeaa toimintaa, sanoisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuten osasin jo odottaakin, paketti jumittui tulliin ja tullausilmoitusta sain odotella peräti keskiviikkoon 5.8. saakka.

Onneksi ilmoitukset tulevat sähköisesti ja suoritettuani reilun 8€ edestä arvonlisäveroa, paketti oli jo seuraavana päivänä postilaatikossa. Kaikkineen hintaa kolmelle laatalle tuli 41,44€ eli n. 13,80€ per laatta. Melko kallista, mutta laatat ovat toimineet moitteetta ja kuviot ovat mielestäni ihan älyttömän kivoja. Ehkä jossain määrin valmistaja alkaa toistaa itseään, sillä kaikissa laatoissa on ollut samantapaisia kukkakuvioita ja koukeroita mutta toisaalta muilla merkeillä ei ole mitään ihan vastaavaa.

Laatat tulivat pieneen pahvilaatikkoon pakattuina ja edelleen ihmettelen valmistajan pakkaustyyliä. Sen sijaan, että koko laattasetti kääräistäisiin vaikkapa kuplamuoviin, ne laitetaan laatikon pohjalle ja päälle voimapaperitollo. Niinpä ne on hyvin suojattu toiselta puolen mutta pohjasta varsin alttiina vaurioille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hankalasta alusta huolimatta merkki on vienyt sydämeni ja voin helposti allekirjoittaa kakkoslaatan tekstin: indies do it better.

15 thoughts on “Über Chic – the story continues

  1. Ei tuo laatta hinta mun mielestä ole mitenkään kallis. Vertaa vaikka MoYou Londonin cesarshopin hintoihin ja kuvioiden määrään laatalla.
    Onhan näissä nuo kuviot upeita, ei siitä mihinkään pääse :)

    1. Totta töriset, hinnalla saa hyvinkin saman määrän kuvioita kuin kahdessa MoYoun laatassa on eikä niitäkään kukaan pidä erityisen kalliina:)

  2. Hei, missäs tässä oli se draama? :D Vai tuliko se kenties jo maanantaina kadonnen pullon metsästyksen yhteydessä? ;) Ei vainen, hienoa, että sait laatat kohtuullisen nopeasti ja tulivat myös ehjinä perille :)

    1. Kumma kyllä, nyt kaksi tilausta on tullut perille ongelmitta ja vailla draamaa. Sitä tosin tuli kadonneen Cyanin muodossa kotitarpeiksi vähän pitemmäksikin aikaa:D

  3. Sorry, kun on ollut kauhean pitkä kommentointitauko, vaikka näitä juttuja aina luenkin. Mutta kun lomalla oli niin kiire….. Näiden laattojen takia kannattaakin vähän uhrautua. Tuo ensimmäinen on ainakin aivan upea! Huomaan, että monia värityskelpoisia kukkasia ;) Kyllä nyt tekisi mieli hommata itsekin uusia laattoja, varsinkin sellaisia, joissa on väritettäviä kuvioita. Nämä vesivärilakat on paljastanut isoja puutteita mun laattavalikoimassa =P

      1. Lomalla pitäisikin ottaa etäisyyttä näihin sähköisiin viestimiin joten hyvä vaan, jos oot päässyt irtautumaan:)
        Näissä tosiaan on useampia kivoja kukkia jotka toimii vesivärjäilyssä. Taisin tehdä omat ihan ensimmäiset juuri UC:n laatoilla.

        Toivottavasti myös sun tilaus tulee ongelmitta ja nopeasti perille!

  4. Jes! Ei lainkaan mutkia matkassa :). Mä en kyllä ymmärrä tuota tullin tapaa istua pakettien päällä pidempään kuin niiden reissu maailman toiselta puolen kestää. Ja siitä ilosta niille pitää vielä maksaa! Onneksi nää kuviot ei ole mun mieleisiä, koska muuten vinkuisi kortti täälläkin. Kyllä hyvästä leimauslaatasta kannattaa maksaa, koska se ei pahemmin käytössä kulu.

    1. Jos niillä on niin resurssipulaa niin keskittyisivät oikeasti arvokkaisiin tai arveluttaviin lähetyksiin eikä tällaisiin muutaman euron juttuihin:P Kaipaa sitä aikaa kun sai vielä tilattua tuplaten tavaraa nykyiseen verrattuna, ikinä ei mikään edes jäänyt tulliin ja nykyään saa jokaisen pikkupaketin puolesta huolehtia.

  5. Hienoa että neloskokoelmankin laatat saapuivat ehjinä perille! Itsekin kummeksuin firman höveliä pakkaustyyliä, voisivat näillä hinnoilla ja jo ihan imagonsa tähden panostaa vähän enemmän laattojen pakkaamiseen. Näissäkin laatoissa on tosi nättejä kuvioita, joten kai mun on pakko tilata neloskokoelman laatat jossain vaiheessa. Kivaa nähdä mitä hienouksia loihdit näistä kuvioista!

    1. Ihan totta, merkki on kuitenkin noussut raketin lailla joten voisi vähän panostaa pakkauksiinkin. Jotkut merkit toimittavat laatat ihan kansiossa jne ja näissä ei ole mitään. Kuviot on vaan niin kivoja että näitä sitten tilataan vaikka se ottaakin joka kerta vähän päähän:D

  6. Joo-o, kuviot on kyllä tosi kauniita. Harmi kun ne on niin jättimäisen isoja mulle >:( ..toisaalta, en ehkä tarvitse enää yhtään uutta rahareikää..

    1. Osa on toki käyttiksiä kaiken kokoisille kynsille mutta totta on, että osa on myös mun kynsille liian suuria. Ja ihan kaikkea ei tosiaan tartte ostaa:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *