Syvissä vesissä

Sain Paulalta jo viime vuoden puolella Starlight Blogger Award -haasteen ja arvelin, että mun tahdilla menee ikuisuus saada tämä toteutettua, mutta itseni ja kaikkien muidenkin yllätykseksi selätän tämän jo nyt. Joskus blogiurani alkutaipaleella erilaiset haastepostaukset olivat paljon yleisempiä kuin nykyään ja mulla on varmasti toteuttamatta joitakin jo silloin saamiani, joten on varsinainen uroteko ettei tämä päätynyt samaan kasaan.

Idea on vastata kolmeen kysymykseen ja heittää pallo sen jälkeen eteenpäin. Kysymyksethän ovat kepeitä ja helppoja käsitellen mm. elämän tarkoitusta:)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
1. Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Paljostakin. Kummasti sitä aina tulee naristua pikkuasioista ja arjessa unohtuu, kuinka paljosta saa olla kiitollinen. Mulla on ihania ihmisiä ympärilläni. Todella ihania ja rakkaita, jotka pitävät mut järjissäni. Olen menettänyt läheltä niin monta, että yritän vaalia näitä ihmissuhteita kaikin tavoin.

Olen perusterve, siitä on syytä olla hyvillään. Vaikka on selkävaivaa ja milloin mitäkin, niin mulla ei ole mitään säännöllistä lääkitystä vaativaa tai elämää rajoittavaa. Näen, kuulen, haistan, maistan, kädet ja jalat toimivat, pääkin useimmiten. Terveyden merkityksen ymmärtää vasta kun sen menettää. Mitä enemmän alkaa tulla ikää, sitä suuremmassa arvossa sitä pitää.

Olen kiitollinen myös siitä, että vaikka matkan varrelle on mahtunut musertavia suruja, pettymyksiä, luopumista ja vaikeuksia, olen kaikesta huolimatta onnistunut säilyttämään peruspositiivisen elämänasenteen, eikä minusta ole tullut katkeraa tai kyynistä. Kyllä kaikki järjestyy. Tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Rutisen usein pienistä harminaiheista, mutta todellisten vaikeuksien edessä en murru.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
2. Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?

On sanottu, että kuolinvuoteellaan ihmiset katuvat ennemmin niitä asioita, jotka ovat jättäneet tekemättä kuin niitä, joita ovat tehneet. Osittain se varmasti on totta, mutta kyllähän me jätämme joka päivä asioita tekemättä ja sanomatta erilaisten pelkojen ja ennakkoluulojen vuoksi. Minä olen siitä oivallinen esimerkki, sillä kärsin kiltteyssyndroomasta ja haudon asioita sisälläni, koska pelkään loukkaavani jotakuta.

Mulla oli aika hankala isäsuhde ja meni monta vuotta, ettemme olleet lainkaan tekemisissä. En tarkalleen muista, mikä sai jään väliltämme sulamaan, mutta jotenkin löysimme toisemme uudelleen, edes jollakin tasolla. Sitten isä sairastui ja sinä syksynä vietin päiviä matkalla sairaalaan tai pois sieltä ja auton mittariin kertyi tuhansia ajokilometrejä loputtomassa pimeydessä. Suurin osa muistikuvista tuolta ajalta liittyy sysimustaan moottoritiehen, vesisateeseen ja väsymyksestä kirveleviin silmiin.

Eräänä vierailukertana sairaalahuoneeseen tuotiin ruoka, mutta isä ei saanut enää syötyä itse. Tajusin isää syöttäessäni, että nyt on myöhäistä puhua kaikista niistä asioista, jotka ovat hiertäneet välejämme vuosikymmenet. Isäkin ymmärsi sen ja sai soperrettua jotakin, josta käsitin, että samat asiat ovat painaneet häntäkin. Siinä me istuimme, marraskuun kalpeana päivänä, syövän uuvuttama isä viimeisinä elinpäivinään ja isän aikuinen tytär, joka käsitti, että asioista pitäisi puhua silloin kun vielä ehtii.

Viikkoa ennen joulua oli hautajaiset.

Työstän tätä traumaani jatkuvasti. Haluaisin oppia puhumaan mieltä painavista asioista silläkin uhalla, että joku loukkaantuu.

Ehkä joitakin konkreettisiakin asioita olisi voinut tehdä toisin. Ainakin yhden ihmissuhteen olisin voinut jättää väliin, koska se ei päättynyt kauniisti ja sillä oli traumaattiset ja pitkäkestoiset seuraukset paitsi omassa, myös muutamien läheisteni elämässä. Silti siitäkin selvittiin ja sekin (kantapään kautta saatu) oppi kantaa läpi koko elämän.

starlight_blogger_award_8
3. Mikä sinun mielestäsi on elämän tarkoitus?

Tähän on vaikea vastata ainakaan kovin lyhyesti ja tyhjentävästi. Mietin, voisiko se olla tasapaino. Kun elämä tarjoaa sopivassa suhteessa iloja, suruja, onnea ja epäonnea, haasteita ja onnistumisia, se on hyvää. When life gives you lemons, make lemonade.

Etenkin äitinä musta on usein tuntunut, että koko ajan saa taiteilla riittämättömyyden ja syyllisyyden kanssa. Suhteessa lapsiimme meitä painavat vielä oman lapsuutemme tapahtumat ja haluamme usein tehdä asioita toisin kuin omat vanhempamme ovat tehneet.
Elämässä olisi hyvä ymmärtää, että on ihan riittävän hyvä vanhempi, tarpeeksi hyvä ystävä tai kumppani tai työssään osaava, eikä aina miettiä, mitä voisi tehdä toisin, paremmin tai enemmän. Jatkuva itsensä piiskaaminen saa aikaan vain epäonnistumisen tunnetta, itsesyytöksiä ja yleistä huonoa oloa.

Mielestäni ihmiset eivät nykyään oikein osaa arvostaa sitä, mikä heillä on hyvin vaan koko ajan pitäisi olla jotain enemmän ja paremmin. Meille ei vaan riitä enää mikään. Tiedän, että kuulostan mennyttä haikalevalta keski-ikäiseltä jäärältä mutta let’s face it: olen keski-ikäinen jäärä.
Toinen puoli musta haluaisi muuttaa erakoksi jonnekin jontkaan elämään hankalasti askeesissa niin kauan, että oppisin arvostamaan sitä, mitä mulla on. Käytännössä en tee sitä, sillä turhamainen puoleni pitää minut kiinni nykyisessä elämässäni. Ja sitäpaitsi…. asun jo tarpeeksi hankalasti aika syrjässä.

Mielestäni ensimmäinen kysymys vastaa tähän viimeiseen.
Tavalla tai toisella elämän tarkoitus on kiitollisuus. Kun voi jokaisen päivän iltana painaa pään tyynyyn hyvillä mielin siitä, että sai elää tämänkin päivän läheisten ihmisten kanssa, olla terve ja asua maassa, jossa on rauha ja useimmilla on kaikkea enemmän kuin tarpeeksi. Silloin on syytä olla kiitollinen.

starlight_blogger_award_6
Tätä kirjoittaessani kävin aika syvällä ja tekstistä tuli paljon diipimpää kuin oli tarkoitus. Ei näitä asioita tule joka päivä mietittyä saatika kirjoitettua auki ja julki. Pysähtynyt pyhäpäivä, hiljainen talo ja aikaa ajatella saivat avaamaan mielen syövereitä.

Haaste lähtee eteenpäin Kutrille.

[line]

Postauksen kuvitus jontkasta.

18 thoughts on “Syvissä vesissä

  1. Hmm. Utelias ihminen kun olen, niin näitä ”paljastuksia” on mielenkiintoista lukea. Toisaaltaan tuo sinun kertomuksesi isästäsi sai miettimään omaa suhdettani isääni. Ajat on olleet vaikeita ja tällä hetkellä olemme väleissä, mutta emme juurikaan tekemisissä. Isäni haluaisi ”paikata” välimme, mutta minun mielestäni sellaista, mikä ei ole rikki, ei voi korjata eikä menneet asiat itseäni kalva, mutta tiedän niiden vaivaavan isääni. Tiedän, ettei kenenkään aika maan päällä ole ikuista (äitini menetin yllättäen, huh, itseasiassa jo 4 vuotta sitten), mutta jotenkin olen ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen mikä meillä on tällä hetkellä, vaikka tiedän isäni odottavan enemmän. Olen kuitenkin yrittänyt itse tehdä tilanteen sellaiseksi, mikä ei ahdista minua mutta ei myöskään antaisi aihetta potea syyllisyyttä ns. ”välinpitämättömyydestäni”. Vaikeiden asioiden äärellä olet ollut tätä postausta kirjottaessasi ja sait minutkin hetkeksi pysähtymään. Onneksi elämässä on noita kiitollisuudenkin aiheita eikä kaikki ole aina liian monimutkaista <3 Arki pitää kuitenkin liikkeessä sen verran, ettei aina ehdi muuta kuin kiukutella säästä tai nauttia materialismin tuomasta mielihyvästä, mutta on välillä hyvä kyllä pysähtyä kuuntelemaankin itseään ja miettiä näitä itselleen tärkeitä asioita :)

    Hieman pitkä ja ehkä sekava kommentti, mutta joo; ajatuksia herätti tämä postaus :)

    1. Kiitos pitkästä kommentista. Tuntuu aina mukavalta, jos oma teksti herättää ajatuksia ja saa lukijankin pohtimaan asioita. Totta on, että helpompi on kirjoittaa tuotearvio käsivoiteesta kun paljastaa jotain itsestään ja mä jännitin aika lailla tämän tekstin julkaisua, vastaavaa kun ei täällä oikeastaan ole nähty.

      Mulla on lähipiirissä ihmisiä, jotka eivät ole syystä tai toisesta lainkaan tekemisissä esim. toisen vanhemman kanssa ja kyllähän se on vähän surullista, mutta usein ymmärrettävää. Mä en itse ole ollut mikään maailman paras äiti, tiedän, että olen ollut liian väsynyt ja poissaoleva mutta toivottavasti saisin kuitenkin pidettyä omiin lapsiin välit kunnossa.
      Jos en olisi saanut omia lapsia, olisin luultavasti jatkanut vihanpitoa isän kanssa loppuun asti, eli meillä ainakin se vaikutti eheyttävästi väleihin.

  2. Ihana, koskettava teksti! Mä olen ihan ymmyrkäisenä täällä. Kiitos haasteesta, otan sen vastaan, joskaan en osaa mitään yhtä fiksua sanoa.
    Voi jukra, toi sun isäjuttu ja toisaalta oma vanhemmuus on sellaisia, jotka riipaisivat syvältä. Mulla ei ihan samanlaista kokemusta ole, mutta jotakin samankaltaista, ja vuosien myötä näitä juttuja on hokannut puolisostakin – halu toimia aivan toisin kuin omat vanhemmat ovat aikanaan toimineet.
    Olen samaa mieltä kuin Vandaalia, että ajatuksia herättävä postaus, mun pitää palata lukemaan tää vielä uudelleen kunnon ajan kanssa, nyt poikkesin vain hyppytunnilla pienellä harharetkellä netissä :-)

    1. Ajattelin, että tulee oikealle henkilölle ja kyllä sulla on sana hallussa ja hyviä ajatuksia, joten jään mielenkiinnolla odottamaan postausta. Ei kiirettä:)

  3. Syvissä vesissä totta tosiaan.. Sähän olisit voinut alkuun ihan vaikka varoittaa paljastavasi tässä postauksessa elämän tarkoituksen! Luin postauksen jo aamulla yövuoron jälkeen (mutten siinä semiväsyneenä saanut aikaiseksi kommenttia). Tuo vastauksesi ’tasapaino’ jäi kuitenkin mieleeni ja illalla herätessäni jälleen uuteen yöhön ajattelin heti että olipas se oivallisesti todettu postauksessasi. :)
    Hyvin ajatuksia herättävää oli myös lukea kokemuksista isäsi kanssa, joskaan ei takuuvarmasti yhtä opettavaista kuin itse koettuna on ollut.

    Kiitoksia, tällaisia on mielenkiintoista lukea.

    1. Totta, spoiler alert olisi ollut paikallaan:)
      Nyt kun sain tämän yhden tekstin ulos (jännitti pirusti) niin uskallan ehkä toistekin avata vähän sisintä julkisesti. Itsekin tykkään tosi paljon lukea myös kosmeblogeista jotain henkilökohtaisempaa välillä.

  4. Kiitos kun vastasit tähän =) Mun mielestä voit kyllä avata itseäsi enemmänkin täällä blogissa, se on mielenkiintoista luettavaa. Mä olen ainakin tykännyt niistä postauksista, joissa olet hiukan avannut elämääsi. =)
    Tästä postauksesta selvästi kyllä huomasi, että vaikka tuntuu, että olen kulkenut jo pitkän matkan niin näyttää olevan vielä matkaa jäljellä. Sä olet selvästi pidemmällä. Mulla on noita vanhempiin liittyviä juttuja menossa. Työstettävää asiassa on yhä, enkä vain ole vielä valmis.
    Tasapaino on hieno ajatus elämästä. Jotenkin tämä tuntui heti sellaiselta ajatukselta, että sopii siihen mielikuvaan, joka mulla on susta. Tosin keski-ikäiseksi jääräksi en sua kyllä tunnista! Luulisin että tasapainon säilyttäminen on jatkuvaa pientä kamppailua =)

    1. Nyt kun tää eka, eli pahin, on takana niin jatkoa seurannee melko varmasti:) Sitä aina vähän miettii, että uskaltaako avata itseään vai kirjoittaako vaan turvallisesti neutraalista aiheesta.

      Mulla on joskus ollut olo, että olen henkisesti 100-vuotias, mutta toisaalta taas vasta 15v kuriton kakara. Jossain syvällä asuu suru mutta silti toinen puoli musta on kuriton teini. Samalla pitäisi olla esimerkillinen ja vakaa kasvattaja. Siitä se tasapainon tavoittelu kai tulee:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *