Suunnittelun kukkanen

Olen lakkaillut kynsiäni reilut 20 vuotta ja aktiivisesti harrastanut koristelua ym. muutaman vuoden. Siitä huolimatta en ole koskaan kokeilut koko kynnen siirtokuvia ja olen pitänyt niitä aina tosi pelottavina. Kun nyt muutoinkin olen testaillut monille tuttuja mutta itselleni vieraita tekniikoita, päätin ottaa rohkean askeleen pois mukavuusalueeltani.

Teille, jotka ette ole aiemmin näitä testanneet, annan vinkiksi aloittaa siitä kädestä, jota ette aio kuvata blogiin tms. Teen yleensä aina koristelut ensin vasempaan käteen mutta nyt olisi kannattanut toimia toisin, sillä harjoitus teki -jos ei mestaria- niin ainakin paransi suoritusta eli oikea käsi onnistui paljon paremmin.

Lakkasin pohjalle kerroksen valkoista, koska arkista ei voinut päätellä miten peittäviä kuvat olisivat. Se osoittautui turhaksi, sillä ne olisivat toimineen yksinkin. Kahteen ensimmäiseen (eli yläkuvassa oleviin) kynteen sain vähän ruttuja aikaiseksi, jälkimmäisissä tajusin hieman venytellä kuvaa. Kuva kannattaa laittaa melko tarkkaan kynsinauhan välittömään läheisyyteen koska muuten reunasta tulee väistämättä epäsiisti, sitä ei koskaan saa kynsilakanpoistoaineella ja siveltimellä lioteltua ilman pientä röpelöä mikä johtunee juurikin kuvan paksuudesta. Nämä irtosivat vaivatta taustapahvista ja olivat muutenkin vaivattomia käsitellä.

Jos jokaiseen kynteen olisi ollut tismalleeen oikean levyinen kuvio, homma olisi ollut tosi iisi. Jouduin vähän yhdistelemään ja askartelemaan noiden kanssa, sillä kuten linkistä ja ehkä alimmasta kuvasta voitte huomata, nehän eivät ole keskenään identtiset. En tajua, mitä suunnittelijan päässä on liikkunut, kuka muka haluaisi toiseen käteen isommat kukat kuin toiseen? :o
Kannattaa valita mieluumin hitusen liian leveä kuin ainakaan liian kapea kuva. Opin sen heti ensimmäisen kynnen jälkeen.

Kärjistä leikkasin ylimääräiset pois ja taitoin hieman reunaa kynnen alapuolelle painellen siveltimellä, jossa oli hitusen kynsilakanpoistoainetta. Lopuksi päällyslakka, käytin varmuuden vuoksi ei-pikakuivattavaa.

Muissa kynsissä on Essien kesäkokoelman suklaanruskea Fierce, No Fear. Kaksi helppoa kerrosta kapealla siveltimellä ja koristeiksi decaleihin mätsäävät niitit. Minun hyrrässäni värit poikkesivat linkin kuvassa nähtävistä.

Säästän teidät enemmiltä kuvilta sillä kynsinauhani ovat yhtäkkiä menneet ihan järkyttävän kuiviksi. Edellisessä postauksessa esittelemäni Nail Therapy auttoi hieman, mutta nämä kynnet olen tehnyt sitä ennen. Ilmeisesti yökäyttöön ottamani uusi käsivoide ei ole tarpeeksi kosteuttava. Aika hurjaa, että elokuu lupsahti ohi ihan huomaamatta ja ollaan jo syyskuussa. Eipä aikaakaan, kun taas nukutaan hanskat kädessä ja villasukat jalassa…

Niitit ja siirtokuvat on saatu Born Pretty Storesta. Koodilla GBL91 saat -10% alennuksen tilauksestasi.
Rhinestones and full nail water decals were sent to me for review by Born Pretty Store. Remember to use my discount code GBL91 for 10% off.




20 thoughts on “Suunnittelun kukkanen

  1. Vaikka enimmäkseen tunnen pyhää vihaa kaikkia koko kynnen tarroja ja siirtokuvia jne. kohtaan, nämä kynnet ovat aivan ihanat! ♥ Oma arvaukseni on silti, että sullakin jäi kärjet jotenkin ärsyttävän tuntuisiksi ja vähän epätasaisiksi, ja seuraavana päivänä poistit hittoon nämä kynnet? ;)

    1. Ei jäänyt, mitä itsekin ihmettelin! Laitoin toki päällyslakan kärjen yli mutta ainahan sekään ei auta. Taisin silti poistaa hittoon nämä päivän vai parin jälkeen kun halusin jotain söpömpää viikonlopuksi:)

  2. Mä kokeilin kans viime viikolla kokokynnen siirtokuvia ekaa kertaa ja yllätyin positiivisesti niiden helpohkosta käytöstä. Tosin näihin sun kynsiin verrattuna ne ei ollu hirveen siistit:D

  3. Mä olen onnistunut vain saamaan järjettömät raivarit tarrojen kanssa. Miten poistamisen kanssa mahtoi käydä? Ne koko kynnen tarrat/decalit/mitkälie venyi ja vanui mulla niin et ajattelin et lopetan koko harrastuksen.
    Tuo Essie on UPEA.

  4. Rohkea olet kun tähän rupesit :D mulla on tuolla vissiin kolme settiä koko kynnen kuvia joita oon vanhemmilta ja tutuilta saanut, mutta en vaan oo jaksanut alkaa tapella niiden kuvien kanssa :D kynnystä nostaa se, että mulla on niin pienet kynnet ettei mikään koko osu lähellekään oikeaa. Ehkä pitäis nyt vaan rohkaistua. Kokonaisuus on tässä ihan hurjan kaunis, vihreä ja ruskea sopii ihanasti yhteen :)

    1. Rohkeesti vaan toimeen, tosin mulla kyllä helpottaa kun pinta-alaa on vähän enemmän. Sillä yhdellä isoimmalla kuvalla olis tehnyt sun kaikki kynnet:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *