Se on talvi nyt

Talvi kävi päälle lupaa kyselemättä ja etelässäkin ollaan saatu ”nauttia” päälle parinkymmenen, jopa liki kolmenkymmenen pakkasasteen purevuudesta. Mua ei haittaa, että ulkona on kylmä, osaan kyllä useimmiten pukea tarpeeksi päälleni, mutta meillä on vanha talo jossa tuppaa jäätymään yksi sun toinen paikka -ja tietenkin sähkölaskut huitelevat pilvissä kun mittari pyörii kuin hedelmäpelin kiekot- joten en erityisemmin arvosta näin arktisia olosuhteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Talven ollessa vääjäämätön tosiasia, tein jälleen yhdet talviset lakkaukset.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Penélope Luzin lakoista jäi taannoin kuumottelemaan tämä Hortense ja sainkin sittemmin tilaisuuden päästä kokeilemaan sitä.

Lakka ei ollut niin peittävä, kuin olisin suonut mutta hieman laventeliin taittava taivaansininen väri on hyvin kaunis. Kynsillä on kolme kerrosta. Näissä lakoissa on tosiaan hieman paksuhko, jellymäinen koostumus, mutta kunhan oikean levitystekniikan oivaltaa, homma alkaa sujumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aksenttikynsillä kimaltelee Colors by Llarowen tuttu Man In The Mirror, kaksi ohutta kerrosta A Englandin Excaliburin päällä. Hoksasin tätä lakkausta tehdessäni, etten ole juuri ollenkaan käyttänyt näitä kimallepommeja, joten niitä on luvassa muutamissakin tulevissa kynsissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siirtokuvat ovat iankaiken vanhoista arkeistani ja niitä tuntuu riittävän aina vaan:)

Viihdyin jäätävissä kynsissäni useamman päivän, vaikka mun puolesta voitaisiin olla aivan hyvin jo vaikka huhtikuussa noin muuten.

Tämän viikon kiistaton kohokohta on The Hateful Eight! Olin melkein heti varaamassa lippuja, kun ne tulivat myyntiin ja nyt vaan lasken öitä ensi-iltaan. Kuinka moni aikoo mennä katsomaan kyseisen leffan?

[line]

Penélope Luzin lakka saatu blogiyhteistyön kautta. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.

30 thoughts on “Se on talvi nyt

  1. Mun sormia paleltaa pelkästään näiden kuvien katsominen, niin on hyisen hienot kynnet! Mulla pitää olla sisälläkin kynsikkäät kädessä kun ääreisverenkierto ei ihan tykkää pelittää. Se tässä lakkailuhommassa on kivaa, että talvisin saa peitettyä kynsilakalla muutoin siniset kynnet :D.

  2. Joo, mä pidän talvesta kyllä muuten, mutta nuo -30 asteen pakkaset on mullekin vähän liikaa. Ihanan talviset kynnet, pitäisi itsekin väsäillä jotain vastaavaa! :)
    Mä luulen, että me vuokrataan tuo leffa sitten kun se on saatavilla, sillä täällä korvessa lähin kunnollinen leffateatteri taitaa olla 150 kilometrin päässä. Enkä kyllä hirvittävästi arvosta niitä kanssakatsojia, ne häiritsevät ihan liikaa. :D

    1. Oho, on kyllä hurjan pitkä leffateatterimatka! Mä luulen, että tuo huominen näytös on niin täyteen myyty että mullekin tulee ärsyyntyminen taas jonkun karkkipussinrapinasta:P Arvostaisin korkeealle kunnollista kotiteatteria!

  3. ihanat pakkaskynnet! pitäis ehkä minunki kaivaa jostain kätköistä ne MILVin talvi- ja jouludecalarkit joita hamstrasin Tallinnasta…hilloan niitä varmaan vielä jouluna 2020.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *