Rendezvous With You

Postausjonon ohi kiilasi tänään kynsille lakkaamani Rendezvous With You, joka on ainoa hankintani China Glazen syksyn Autumn Nights -kokoelman lakoista. Pari lakkaa jäi vähän vielä mietityttämään mutta ehtiihän noita myöhemminkin.

Lakan koostumus oli paksuhko mutta ihan kivasti levittyvä. Kaksi kerrosta riitti peittämään ja kuivumisaika oli normaali. Hitusen jouduin tätä kynsinauhoilta siistimään ja lakan voimakkaan shimmerin vuoksi siihen meni jonkun verran aikaa ja tuntui, että noita hopeisia hileitä oli sitten vähän joka puolella.

Sävy ei ehkä ole mitenkään uniikki, mutta minulta ei löydy mitään vastaavaa ja tykkään tästä ihan possuna<3

Koristeina on hopeiset decalit ja vaikka nuuka olenkin, raaskin uhrata aidot Swarovskit niiden kaveriksi:)

Poikkeuksellisesti myös tuollainen rojupose, vaikka yleensä vältän ylimääräisiä kilkkeitä kuvissa.
Blogger kiukutteli kuvien kanssa, odotan jännityksellä näkyykö täällä jotain aivan kummallista vaiko mitään.

Täytyy sanoa, että vaikka ahdistaa syksy, pimeys ulkona ja nurkissa mouruavat ilvekset (kyllä!) niin ehkä parasta tässä vuodenajassa on nämä upeat lakat, niin nämä uudet kuin vanhat suosikitkin. Tekstuurihypetyskin jatkuu vielä, toivottavasti saan ehjät PixieDustit postissa hajonneiden tilalle.

Nyt muutama tuikku palamaan ja sohvalle leffan pariin!

35 thoughts on “Rendezvous With You

    1. No juu, välillä näitäkin:D Vähän kyllä riitelee kotiverkkareiden ja rispaantuneiden villasukkien kanssa mutta onpahan edes jotain hienostunutta;)

  1. Mullakin on tätä nyt kynsillä, ja tykkään kans ihan superpaljon! :) Tää jää varmaan mulla myös ainoaksi hankinnaksi kyseisestä kokoelmasta, ne muut ei vaan jotenkin säväyttäneet..

    1. Siellä oli pari kysymysmerkkiä mutta ei mitään pakkohankintoja, hopeinen jonka nimeä en muista, jäi sekin nyt mieltä vaivaamasta kun posti toi A Englandin uuden Excaliburin:)

  2. Oo miten kauniit :) Nätti lakka, oonkin miettinyt että pitäisikö hankkia tuo tai Strike Up A Cosmo Autumn Nightsista.. Muuten olin kyllä aika pettynyt kokoelman väreihin :(

  3. Swarot – oih! Kyllä niiden kimallus on omaa luokkaansa; niin koruissa kuin kynsillä.
    Onko koru omatekemäsi ? (kysyy kiinnostuneena eräs uinuva koruharrastaja, jonka aika menee nykyään kynsiin :D)
    Lakan väri on huikaiseva. Sun blogi on aina pakko käydä ekana tutkimassa mitä ihanuuksia olet taas tehnyt!! Kiitos siis aktiivisesta koukuttamisesta.

    1. Kyllä, pesee muoviset strassit mennen tullen. Niitä ei tee mieli edes käyttää:/

      Koru on kirppishankinta, korujen tekeminen kiehtoisi kyllä mutta ehkä mun on pidättäydyttävä tässä yhdessä materialistisessa harrastuksessa. Kiva kuulla, että viihdyt täällä ja toivottavasti jatkossakin:)

  4. Oi, sä oot jo saanut tän lakan! Mulla samainen lakka lojuu vielä parin muun Autumn Nightsin kanssa Eepparin ostoskorissa, kun oon muka-viisaasti jäänyt harkitsemaan ostoksiani ja miettimään että mitä mä nyt ihan oikeasti tarvitsisin. :) (Siellä on myöskin OPI-postauksesi myötä Lucky Lucky Lavender.) Ihan kivalta syyslakalta tämä Rendezvous kyllä näyttäisi…

  5. En oo ikinä varmaan kommentoinu tänne mitään mut nyt oli pakko, koska luin että ”yleensä vältän ylimääräisiä kikkeleitä kuvissa” :’DD. Sul on kyllä ihan super upeita koristeluja!

  6. Ihanan tumma lakka, ja kyllä, koristukset sopivat täydellisesti-kuten aina :) näitä kilkke-kuvia haluaisin lisää… Ovat sellainen ihana taide pläjäys tähän loppuun, kuin kuorrute kuppikakulle ;)

  7. Ihanan tumma lakka, ja kyllä, koristukset sopivat täydellisesti-kuten aina :) näitä kilkke-kuvia haluaisin lisää… Ovat sellainen ihana taide pläjäys tähän loppuun, kuin kuorrute kuppikakulle ;)

  8. Mä luulin, etten tarvii mistään syyskokoelmasta yhtään lakkaa. Sitten fb’ssä jo katselin swatchia tästä ja aloin jo harkita. Mutta tää postaus katkaisi kamelin selän. Tää on saatava.

  9. Onpas mukavannäköinen sävy! Ja swarovskit on parhautta ^_^ Onneksi ne kyllä saa ehjinä irti (kestää asetonin), että voi uudelleenkin käyttää, vaikka nuukuutta olisikin ilmassa ;D

    1. Joo! Mä olen tällaiset samanlaiset joskus kynsiltä irrotellutkin mutta en löytänyt niitä enää:DD joten oli pakko ottaa pakasta uudet. Tilasin nyt vähän isomman pussin kirkkaita kristalleja, jos hävittäisi muovistrassit kokonaan:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *