Ranuhommia

Klassinen ranskalainen manikyyri ja sen eri variaatiot ovat aina tuottaneet minulle suunnattomia vaikeuksia. Niinpä ranuja ei tässä blogissa ole juuri nähty ja olen tyytynyt katselemaan niitä muiden kynsillä, esim. ranskisgurujen Sannun ja Jannan joita katson ihaillen ylöspäin. Nyt kuitenkin halusin yrittää ja sitä helpottaakseni tilasin ranskistarroja Nail Vinylsiltä. Eivät ne oikotietä onneen tarjonneet nekään, mutta homma onnistui sentään varsin hyvin.

Ensimmäinen yritys meni penkin alle, en laittanut Sugar Daddyn päälle pikakuivattajaa ja hätäilin tarrojen kanssa. Ne haukkasivat lakan mukaansa mutta olin joka tapauksessa laittanut tarrat niin alas, että kynsieni valkoinen osa ei olisi peittynyt kokonaan. Niinpä poistin lakat ja tarrat, lakkasin kaksi kerrosta Sugar Daddya, laitoin pikakuivattajan ja menin nukkumaan.

Seuraavana päivänä tartuin uudelleen toimeen. Nyt ranskispohja oli varmasti kuiva ja lätkin tarrat vähän ylemmäs. Jotenkin oli kauhean vaikea arvioida oikeaa kohtaa mutta onnistuin ihan hyvin. Kynsivinyylit olisivat saaneet olla vaikka vieläkin kaarevampia, yritin hieman venytellä niitä mutta silloin ne tuppasivat jäämään kurttuun ja riskinä oli lakan ajautuminen tarran alle.

Vinyylit irrotin heti lakattuani koska valitsemani lakka, Catricen Denim Moore, peitti hyvin yhdellä kerroksella. Kun tipit olivat hetken kuivuneet, lisäsin kukkakiehkuradecalit ja töpöttelin sienellä Essien Set In Stonesia sinne tänne ja päälle vielä kirkas lakka. Job done!

Summa summarum: vinyyleillä on mahdollista vähän tumpelommankin onnistua ja olen ihan mielissäni aikaansaannoksestani. Viikonloppu on tuloillaan ja illalla pääsen parhausporukalla viettämään aikaa joten asiat eivät juuri paremmin voisi olla:) Muksaa viikkistä!

41 thoughts on “Ranuhommia

  1. Kauniin lopputuloksenahan näillä tarroilla saa aikaiseksi, siitä ei päästä mihinkään. Jää kuitenkin meikäläisen kohdalta väliin, koska oma smileline on ihan hurjan kaareva.

  2. Voi, ihanat ♥__♥
    Ainoastaan jäi nyt mietityttään, että kuinkahan nuo ranuvinyylit sopii omille kynsilleni, jos sanot sinäkin, saisivat olla vielä kaarevammat, sillä koen kynteni pienehköiksi. Tai sellasiksi leimalaatat mun kynnet määrittelee, kun MoYounkin pienemmät kuviot on varsin passelit. Jaadijaadijaa ja päläpälä, kohtahan mä sen voin testata, kunhan lisävinyylini kotiutuvat ;P

    1. On ne aika pienet sitten koska esim. mulle ne pienemmät MoYoun kuvat on auttamatta liian pikkuiset. Tosin mussa ei ole mitään muutakaan pientä:D Jään odottelemaan ranupostauksia!

  3. Todella kaunis lakkaus! Ja kiitokset kehuista, ihan melkein jo alkaa ylpistyä tässä :P. Tuo ranun hymy saisi tosiaan olla (minun mielestäsi) vaikka vielä vähän kaarevampi sulla, näyttäisi tosi nätiltä taatusti. Cesarsilla entinen työntekijä Svetlana Leino (DA lakkaguru) opetti mulle ranskiksen lakkaamista siten, että hän painoi lakkasiveltimen ikään kuin viuhkamaiseksi lakkapullon suuta vasten, jolloin siveltimen reunat olivat ”terävät” lakkaamaan kapeita hymyn reunoja. Sillä konstilla onnistuu kans ihan jees (kun reenaa :P). Mulla on geelietuna se, että voin putsata rajan lakanpoistoaineella ja siveltimellä siistiksi, jos käsi tahtoo tutista. Kun ei oo siis lakkaa alla…

    1. Kiitos vinkistä ja otat kehut nyt ihan aiheesta kuule:) Olisin kyllä tykännyt itekin että hymy olisi saanut olla kaarevampi mutta semmosia tarroja ei taida olla. Laitan vapaan käden harjoittelun viisivuotissuunnitelmaani:)

  4. Nämä ovat tosi kivat!
    Voitaiskos Sissi sopia vaikka heti, että mä tuun sun ranuoppiin (ja muuhunkin..) joku kaunis kesäpäivä ensi kesänä ?
    Consider it done..?

    Olen piirrustellut muutaman kerran ihan free handilla ranuja, mutta näitä guru-blogeja katsellessa tulee kyllä auttamatta ihan käsi-olo.

    Mutta palataksemme aiheeseen; nämä sun tuotokset ovat kyllä tosi kauniit!

  5. Kauniit on. Kyllä sulla löytyis potentiaalia ”super-ranuttareksi” itselläsikin! :) Olin juuri julkaisuhetkellä aamukahvilla ja yritin kännykällä räveltää ylistyskommentin mutta eihän siitä mitään tullut, ärsytti vain – pitää puhelimella tyytyä vissiin vain selailuun ilman kommentointia…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *