Puolikuu

Uusia juttuja pitää kokeilla välillä ja koska en milloinkaan bloggajan urani aikana ole tehnyt puolikuumanikyyriä niin oli jo aikakin. 
Pohjalle lakkasin kaksi kerrosta OPIn Danke-Shiny Rediä, joka oli jostakin syystä mennyt minulta yhtä ohi kuin The Spy Who Loved Me, jonka hankin ihan äsken. Olen jotenkin myöhäisherännäinen koska nämä lakat herättivät kiinnostuksen vasta nyt, yli vuosi kokoelman ilmestymisen jälkeen:)
Punainen lakka oli kaikin tavoin ongelmaton tapaus ja ainoa harmittamaan jäänyt seikka on kuvieni värit; se ei toistu tässä lainkaan niin upeana kuin luonnossa. Olen hieman arastellut shimmerlakkoja mutta ei näihin kyllä jää siveltimen vedoista jälkiä niin että se häiritsisi, kuten totesin jo joulun aikaan In My Santa Suitista.
Punaiselle musta oli luonteva kaveri ja DSR:n päälle laitoin kerroksen Essien Licoricea. Käytin apuna puolikkaita reiänvahvistajia, jotka eivät oikein halunneet asettua kynsille ja lakkaa meni reunoilta niiden alle. Rajasta ei siten tullut kovin siistiä ja apuun riensi I Snow You Love Me, jota noukin kapeakärkisellä vanupuikolla suttuja peittämään. En käsitä miksi en ensimmäisellä kerralla käyttänyt noita ohuita vanupuikkoja, kohdistaminen oli näet paljon helpompaa kuin tavallisella puikolla. 
Kynsinauhoja siistiessä vierähtikin sitten rattoisasti loppuilta,  Licoricea tuntui riittävä kyynärpäitä myöten ja vaikka kynsinauhani tai sormeni eivät ole erityisen kuivat, sen poistaminen oli yhtä tuskaa. 
Onneksi lopputulos palkitsi, kyllähän näillä kelpasi.

Myös Danke-Shiny Redin olen saanut testattavaksi OPIn maahantuojalta Kauneudenkaupasta, joka tarjoaa normaalihintaisista tuotteista -20% alennuksen koodilla betternailday.
Muistuttaisin vielä, että itse en hyödy linkkien klikkailuista eikä blogissani ole mainoslinkkejä, joista saisin rahallista tai muuta hyötyä.

Ps. Bea, jokos olet kokeillut puolikuuta? :D 

38 thoughts on “Puolikuu

  1. Ihastuksen huokaus… tosi kauniit lakkaukset! Hauska nähdä sun kynsillä näitä voiko sanoa vähän dramaattisempia värejä kuin yleensä. Ihan mahtavat kynnet ♥

    1. Kiitos, nää on tosiaan vähän harvemmin nähtyä tyyliä ja oikein mieleiset jo senkin takia. Pitäisi vähän useammin poistua sieltä tutulta ja turvalliselta alueelta:)

    1. Kiitos! Kyllä toi lakka on niin hankkimisen arvoinen erikoisuudessaan. Niin minä kuin moni muukin joutui takkinsa kääntämään kun ensin me kaikki oltiin että ”hyyyyi, ei tommosta voi mihinkään käyttää” mutta kun blogeissa ja netissä alkoi näkyä toinen toistaan hienompia koristelujuttuja, niin aika pikaiseen tämä tuli klikkailtua koriin:D

  2. Tosi kivat! Ja nyt alko tekee mieli salmiakkia, vaikka on aamu :D Mutta jos iltaan odottelis! Se on tuo punaisen ja mustan yhdistelmä, mikä saa ajattelemaan salmiakkia, perhana.

  3. Oi, ihanat taas <3 Mulla sormet syyhyää jo päästä himiöimään uutta aarretta, kun tilasin tuon I Snow You Love Me’n.. <3 Kovasti pidän sormia ristissä josko se tänään tulisi, sunnuntaina tilasin juurikin tuolta kauneudenkaupasta ärrätoimituksena..
    Mun on ehkä kyllä pakko taas törkeästi kopioida sua, tuo yhdistelmä on niin tyylikäs ja juhlallinen ja lauantaina olisi 90-vuotisjuhliin meno.. ja lakkaushaasteena on jokun muun matkiminen.. :D Nii siis jos et pane pahaksesi :P

    1. Toivottavasti olet lakkasi saanut ja pääset pian kokeilemaan juttuja! Toi on kyllä aivan mainio tapaus, sille on niin monta erilaista käyttötapaa. Ei paljon erota onko kynsillä oikeita strasseja vai tätä lakkaa kun äkkiä katsoo.

      Tietenkään ei laita pahakseni, olen mielissäni ja imarreltu jos joku inspiroituu kynsistäni:) Hieno saavutus tuommoinen 90v, mukavaa juhlapäivää:)

  4. Uuuuuu. Jotenki tulee mieleen sana ”Kohtalokas”. Törkysen mageet ovat!

    Sun blogia lukiessa mulle tulee usein inspis piirtää. Tää on jotenkin niin visuaalinen, kuitenkin tyyni, että tulee semmonen olo että ”Onpas kotoisa olo ja maailmassa kaikki hyvin, taidanpa tarttua kynään ja piirtää…” Joo, outo olen. :)

  5. Ihanat! Ja oon täällä muitakin myöhäis-herännäisiä, mitä DSR:iin tulee ;)

    Itekin meinasin Sissin yksiä lakkauksia apinoida, mutta en tiiä kehtaanko! Meidän kynsillä kun on n. puoli metriä pituus-eroa! xD

    1. Hupsista, kysymys on tosiaan ihan aiheellinen eikä lainkaan tyhmä:) En tajunnut avata asiaa riittävästi. Käytin siis niitä reiänvahvistajia, joita laitetaan luentokansioihin papereiden vahvistukseksi etteivät ne repeä reikien kohdalta. Leikkasin ne puoliksi kun ajattelin, että istuvat paremmin kynsille mutta kyllä se silti vähän hankalaa oli. Tällaisista on siis kyse: http://www.ekylmala.fi/reianvahvistaja-3l-500-kpl-ras.html

  6. Voi ei, nyt sinäkin oot kokeillut puolikuuta joten munkin on ehkä pakko :D oon vältellyt sitä tähän saakka, vaikka itseasiassa sä taisit olla se joka puoliväkisin niitä reiänvahvistajia tyrkkäs mulle? vai olikse Surya? No enivei… taidan kyllä ootella että ne nail vinylit saapuu ennenku yritän :D

    1. Kyllä se minä olin…mutta itse asiassa älä kokeilekaan niillä paperisilla, ne ei toimi sitäkään vähää:D Mä ostin muovisia, niistä ei mene lakka sentään läpi.
      Ite pihtasin taas enkä ottanu vinyleistä niitä palluroita ollenkaan.

  7. HIenot kynnet. Näissä on asennetta ja kimalletta just sopivassa suhteessa, että tulee hieno lopputulos. Itse olen arka käyttämään tummia värejä kynsillä, mutta kyllä sitä melkein pitäisi tällaista kokeilla =)

    1. En myöskään ole mustan ylin ystävä mutta näin käytettynä ja tehosteena se menee. Tosin OPIn 4 In The Morning oli kyllä oikein kiva kun se ei ole niiiiin sysimusta:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *