Puoli vuotta seinän välissä

Eräänä iltana ajattelin lakata vaihteeksi jollakin vanhoista lakoista. Siitä ajatus eteni edelleen turkoosiin päätyen lopulta Picture Polishin Cyaniin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vaan mitä ihmettä; Cyan ei ollutkaan laatikossa omalla paikallaan. Tästä käynnistyi kiihkeä etsintäoperaatio johon pakotin mukaan myös perheen vastahakoisen nuorisojaoston. Koska säilytän lakkoja tiukasti omilla paikoillaan, enkä milloinkaan vie niitä kuin korkeintaan kuvattavaksi ja palautan käytön jälkeen takaisin laatikkoon, on tällainen katoaminen ennenkuulumatonta.

Kerittiin purkaa mm. Alexeista alimmat laatikot ja kollata läpi kaikki mahdolliset muut laatikot, sohvanaluset ja tyynyjen välit kunnes lopulta se löytyi: lakka oli pudonnut pöydältä seinän ja Alexin väliseen pikkiriikkiseen, juuri ja juuri Picture Polishin mentävään rakoon. Imurin suulake sinne ei yllä:) Kuva on heikkolaatuinen, siinä näkyy pölyä ja epämääräistä rojua ja olen ottanut sen puhelimella tärisevin käsin helpotuksen kyyneleitä samalla kuivaillen. Mutta siellä se on!

Edellisestä käyttökerrasta (joulukuussa 2014) päättelin lakan viruneen pölyisessä kolossaan puolisen vuotta.

11802064_10154366114553306_427658861_n
Traumaattisen kokemuksen saattelemana syntyi lakkaus, jota pidin kuusi päivää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Cyania on kolme ohutta kerrosta ja päällä tuplaleimaus Pueenin Make Your Day-setin laatasta 106. Käytin leimauksessa A England Excaliburia ja Dashican valkoista. Tykkäsin kynsistä ihan älyttömästi ja lakkaus oli vielä poistovaiheessakin kuin uusi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tajusin vasta jälkikäteen, että olisin voinut oikeastaan esitellä setin täällä mutta nyt se on myöhäistä, sillä ehdin jo laittaa kiertoon osan laatoista. Myyntiin päätyi kuusi laattaa, eli kyseessä on varsin kiva kokoelma kun suurin osa jäi itselle. Pueenien sijaan tulossa on keskiviikkona esittely Über Chicin nelossetistä. Kyllä vaan, minä sorruin jälleen. Eikä edes hävetä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Cyan on kyllä niin upea lakka, että olisin hetkeäkään empimättä ostanut uuden pullon jos en olisi löytänyt sitä. Onneksi löytyi ja selvisin säikähdyksellä:)

26 thoughts on “Puoli vuotta seinän välissä

  1. Hahaaa, voin hyvin kuvitella minkä tahansa nuorisojaoston laahustavan mutsin pyhättöön vähän epävarmoin ja vastahakoisin askelin..! :D Hyvä että löysit, oishan se nyt julmaa hukata laumasta lammas. <3

  2. Kauniit ovat kynnet :3 Ja onneksi lakka löytyi jopa ehjänäkin tuolta rakosesta :D Se kauhea tunne, kun joku lakka tai muu esine ei löydykään omalta paikaltaan..!

  3. Huh, tuo jos mikä on todellakin traumaattinen kokemus! Onneksi lakkaparka löytyi ♥

    Kynnet ovat hurmaavat, enkä yhtään ihmettele että viihdyit niissä niin monta päivää.

  4. Mä olisin kyllä myös ollut ihan paniikissa jos mun Cyan olisi hukassa! Mulla on itsellä edelleen yksi Shimmer Polishin lakka hukassa, eikä mitään käsitystä missä se voi olla, mutta onneksi se oli muutenkin myyntiin menossa. :D Onnistuin tässä pari viikkoa sitten hukkaamaan myös mun lempiluomivärisiveltimen, se meni hukkaan matkalla makuuhuoneesta keittiöön. En löydä sitä mistään vaikka olen useasti kolunnut joka paikan. Mutta ihmekös tuo kun hukkaan tavaroita, eilen ihmettelin mihin juusto on kadonnut jääkaapista, se löytyi sitten kuivamuonakaapin hyllyltä…

    1. Hassuinta on, että mä olin taannoin lakkoja sortatessani epämääräisesti aistinut, että jotain puuttuu mutta en kiinnittänyt siihen sitten enempää huomiota tai alkanut inventoimaan. Mulla on siniset ja turkoosit PP:t yhdessä lokerossa eikä niitä niin montaa ole, etteikö yhden puuttumista jollain tasolla huomaisi.Kyllä olisi uusi Cyan pitänyt hankkia, sen verran kaunis lakka on kyseessä:)

  5. Hui! Tuo Cyan on kyllä ihana!! Itse vasta sen hankin ja kerran olen lakannut, mutta kuinka kaunis ja nätisti käyttäytyvä.. :)
    Ja vaikka hituloita sisältääkin, niin on myös äärimmäisen helppo poistaa!
    Cyan ♡
    Kauniin yksinkertaisen koristelun olet tehnyt! :)

  6. Iik, jopa oli draaman ainekset kasassa. Tai jopa dekkarin. Onneksi ei tullut ruumita ja uhri oli löytyessään hyväkuntoinen. Cyan on kyllä silkkaa rakkautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *