Pakkopullo

KBShimmerin Oh Splat! on ehkä pisimpään käytettäväksi pääsyä odotellut lakka ikinä. Olen tilannut tämän kesällä 2013 ja vuoden verran se sai vuoroaan odotella. Nytkin tartuin pulloon vähän vastahakoisesti ”nyt kyllä lakkaan tällä hemmetti” ja jos kysytte, miksi näin, en osaa vastata.

Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului Oh Splatin lisäksi Essie Haute In The Heat (tämän kesän kokoelmasta, ihan hyvä ajoitus siis) ja Zoya Sunshine. En oikein tiedä, mitä tapahtui mutta viimeistä päällyslakkakerrosta levittäessäni huomasin, ettei Sunshine ole mukana:D Eipä ihme, että koristelu tuottivat vähän päänvaivaa mutta jostain olin kaivellut kynsille valkoiset decalit, jotka sopivat ihan kohtuullisen hyvin. Tavoittelemaani reipasta farkkuhenkisyyttä tässä ei nyt sitten nähty.

Crellypohjainen Oh Splat! ei ole kovin peittävä ja laitoin aksentteihin alle kerroksen Ginan Whitea. Yhdelläkin kerroksella tuli ihan kivasti glitteriä kynnelle mutta laitoin vielä toisenkin kerroksen. (Kirjoitan muuten koko ajan Oh Spalt mikä johtunee siitä, että kello tulee pian kaksi yöllä. Toivottavasti niitä ei jää kovin montaa valmiiseen tekstiin, yritän oikolukea)






Muille kynsille tuli Haute In The Heat. Lakka oli parasta Essie-laatua ja peitti kahdella kerroksella. Lainasin leveää sutia Watermelonista, joka on hyvin lähellä tätä mutta aavistuksen vaaleampi ja lämpimämpi sävy. Toistaiseksi pidän molemmat mutta ehkä jonkun perusteellisemman hävityksen aikana toinen saa lähteä, omistanhan myös Bachelorette Bashin. Sentään sain myytyä pois Style Hunterin ja Kikon 361:n, jotka ovat molemmat Watermelon-dupeja. Esitän vienon toiveen Essien tuotekehittelijöille olla tekemättä enää lisää watermeloneja.

Oh my. No mikä tässä Oh Splatissa sitten oli ongelmana, miksi ihmeessä piti hillota sitä vuosi ennen lakkaamista? Vieläkään en tiedä vastausta. Se on kaunis ja kivalaatuinen, en omista muita ihan vastaavia lakkoja….mutta en vaan syty tälle. Kirppislootaan, siis. Mutta olen iloinen, että kuitenkin annoin sille mahdollisuuden, joskin pitkän odotuksen jälkeen.

Tärvelin lakkauksen varpaankynsiä lakatessani eikä se juurikaan harmittanut, sillä seuraavat kynnet olivat todella paljon mieluisammat – mutta se onkin kokonaan toinen tarina.
Aurinkoa viikonloppuunne:)

8 thoughts on “Pakkopullo

  1. Täysin sama epämääräinen fiilis oh SPALTista kuin sullakin. Omani vielä pidin koska en keksi siitä mitään vikaa, mutta voi olla että se joskus lähtee kiertoon. Blogiinkaan asti en ole sitä saanut o.O

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *