Onpa sulla kivat kynnet!

Ja ”sulla on aina niin kivasti laitetut kynnet, teetkö sä ne ite?”

Kuulin lausahduksen taannoin joogatunnin alkua odotellessani. Sopersin kiitoksen ja tietenkin perisuomalaiseen tyyliin ryhdyin heti vähättelemään ”…..mutta nää nyt on vaan tämmöiset äkkiä kyhätyt”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuten olikin. Olin tärvellyt edellisen lakkauksen rakennekynsikurssilla (viilaushommassa saa kyllä omat kynnet kyytiä!) ja aikaa laittaa kynsille *jotain* oli minimaallisen niukasti. Kiva lakka ja siirtokuvat, pettämätön suunnitelma.

Tuntui hassulta kuulla kehuja kynsistä, joihin ei itse ollut oikein tyytyväinen. Pilasin kivan peruslakkauksen liialla yrittämisellä, jos olisin osannut lopettaa ajoissa olisin itsekin pitänyt näistä.

Arvelin Colors by Llarowen mystisen OABTRADin nimen tarkoittavan jotakin ja asian selvitettyäni kerron teillekin, että se tulee lauseesta ”orchids are better than roses any day”. Johan on lakkaa nimellä paiskattu. Joka tapauksessa kiva, mutta jossain määrin hmh….tahmeakoostumuksinen lakka peitti kahdella ja kyllä tämänkin kanssa oikea levitystekniikka loppua kohden löytyi. Pulloon voisi sujauttaa hieman ohentajaa ennen seuraavaa käyttökertaa. Sievä sävy, ei dupeja minun kokoelmassani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OABTRADin päälle lätkin Mi Nailsilta tilatut siirtikset ja tähän kun olisi osannut lopettaa, olisin voinut ottaa saamani kehut vastaan hymyssä suin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Seuraavaksi nimittäin kasasin pöydälleni muutamia erilaisia glittereitä ja koska olin käyttänyt tosi usein hopeista Essien Set In Stonesia (joka sopii lähes kaikkeen) päätin, että nyt on laitettava jotain muuta.

Sally Hansenin valkoinen glitter, Eyelet, olisi vielä mennyt kivasti mutta KBShimmerin Too Pop To Handle oli liikaa. Nyt päiviä myöhemmin kuvia katsoessani se ei näytä hassummalta mutta jotenkin kynsille tuli liikaa kaikkea ja TPTH:n glitterit jäivät ärsyttävästi törröttämään. Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun kivan lakkauksen pilasin.

cbl_oabtrad_4
Kyllä olisi vähemmän ollut enemmän ja ensi kerralla kun mietin, että laittaisiko vielä jotain, muistelen näitä kynsiä.

Kivaa alkanutta viikkoa!

 

Sally Hansenin lakka on saatu blogiyhteistyön kautta.

16 thoughts on “Onpa sulla kivat kynnet!

  1. minäpä tykkään, tulee jotenkin Japani näistä mieleen :) Tosi kaunis sävy tuossa konsonanttiyhdistelmälakassa (en edes yritä tavata tähän tuota nimeä).

    1. Joo, se on kyllä jännä miten ulkopuolinen usein näkee kynnet ihan eri tavalla. Kai se johtuu siitä, että itellä on tietty visio ja jos se ei toteudukaan niin on pettynyt

  2. Kauniit on kynnet! Juurihan mulla oli se Cyan-lakkaus joka olisi pitänyt pysäyttää aika monta niittiä ja aksenttikynttä aiemmin, että osaan kyllä samaistua tunteeseen.. ja mikä siiä onkin, että vieraat kehuu aina niitä kynsiä jotka itsestä on vähän plääh?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *