Mukimania

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on kauppoihin ilmestynyt jos vaikka mitä tuotetta. Suurin osa ei mua kiinnosta, mutta heti kun näin nämä Arabian mukit, päätin kerätä koko sarjan eli kymmenen mukia.

Mukeissa toistuu jokaisen itsenäisen vuosikymmenen tunnusomaiset ja tunnettujen suunnittelijoiden tutut kuviot uudelleenpiirrettyinä ja mukeihin sovitettuina. Uusimpana tulokkaana on ihastuttava vaaleanpunainen Huvila-kuvio, jonka on suunnitellut Heini Riitahuhta.

Ajattelin, että jos ostan yhden mukin kuukaudessa niin se ei juurikaan tunnu kauppalaskuissa. Mukien hinta on ostopaikasta riippuen 15-20€. Nyt maaliskuussa mukeja on kasassa kolme kappaletta, eli olen aikataulussa. Olisi tietenkin ollut loogisinta hankkia mukit järjestyksessä, mutta kukas nyt niin tekisi. Paljon mieluummin ostan ne satunnaisessa järjestyksessä eli kivoimmat ensin. Koska voin:)

Ensimmäisenä hankin tuoreimman Huvila-mukin. Mähän en oikeastaan tykkää vaaleanpunaisesta eikä meillä ole kotona mitään sen sävyistä, mutta näiden mukien kohdalla on tehtävä poikkeus. Kukkakuvio on herkkä ja hienostunut ja jatkuu kivalla tavalla mukin sisäpuolella.

Toinen ostokseni, jonka olisin hankkinut ihan ensimmäisenä ellei se olisi juuri silloin ollut loppu, on lempimukini koko sarjasta: Esteristä tulee lapsuus mieleen. Olen ollut yksivuotias, kun Esteri Tomula on suunnitellut nimeään kantavan kuvion 1973, joka silloin oli kupeissa ajanhenkisesti sinisenä ja ruskeana.

Kolmas eli maaliskuun muki, Pastoraali, on niin ikään Esteri Tomulan käsialaa vuodelta 1965. Sinimusta kuviointi on villisti rönsyilevä ja sisältää paljon yksityiskohtia.

Seuraavana ostoslistalla on luultavasti harppaus 50-luvulle, eli Raija Uosikkisen suunnittelema Hattara.

Mukit tulevat ihan käyttöön, eli en halua näitä kaappeihin pölyttymään, enkä usko, että tämän tyyppisillä tuotteilla tulisi olemaan mainittavaa keräilyarvoakaan ainakaan mun elinaikanani. Kokoelma on kuitenkin kiva kokonaisuus ja kattava läpileikkaus suomalaiseen suunnitteluun. Vaikka jokainen muki on aivan erilainen, nämä toimivat yhdessä.
Mukien vetoisuus on 3dl ja ne kestävät mikroaaltouunin ja konepesun.

Onko kukaan teistä innostunut näistä mukeista tai keräilettekö jotain muuta astiasarjaa?

28 thoughts on “Mukimania

  1. Meille olisi näitä varmaan ostettu pari, jos olisivat olleet Teema-mallia. Mutta kun ei, niin pari yksittäistä erimallista mukia ei niin sovi suureen Teema-laumaan. Tuo Esteri-muki kyllä houkuttaisi ihan nimen takia, koska eikös Esteri-kisun taloudessa pitäis olla Esteri-muki?! :D

    1. Tätä harmiteltiin toisessakin kommentissa, että eivät ole Teema-yhteensopivia. Mun muut mukit on Muumeja ja valkoista 24h-sarjaa, joten mua se ei haittaa, mutta ymmärrän Teema-keräilijöiden harmituksen.

  2. Joka kerta Citymarketissa käydessä tulee näitä vilkuiltua. Ongelma on kuitenkin siinä, että koko sarjaa en pysty meille majoittamaan kun mukeja on ihan tarpeeksi jo valmiiksi. Hyllyillekään en halua näitä notkumaan, koska itsekin näen nämä käyttötavaroina. Toisaalta voisin hankkia sarjasta vaan muutaman, eniten kiinnostavan yksilön, mutta koen myös, että nämä toimivat paremmin suurempana sakkina. Siksi en ole hankkinut yhtään. Saa nähdä, että tuleeko koko vuosi käveltyä kylmästi vain ohi vai porautuuko mukihylly jossain vaiheessa syvemmälle sieluun :D

    1. Mulla oli hyvä lähtötilanne, koska hävitin vuosi sitten muutossa valtavan määrän mukeja ja en ole toistaiseksi hankkinut uusia. Luultavasti loputkin eriparimukit saa ottaa lähtöä sitten kun kaappiin tarvitaan enemmän tilaa, joten meille jää vain nämä, 24h ja Muumit. Näen myöskin niin, että nämä juhlamukit toimivat parhaiten juuri yhdessä:)

  3. Musta on ihan loistava idea kerätä nää kaikki, just tolleen yksi kuussa -periaatteella. Vaikka olis rahaakin niin en varmaan siltikään ostais kaikkia kerralla, koska siinä ei saa sitä keräilyn iloa :D

    Huvilamuki houkuttelis kovasti, koska se tuo vähän mieleen marimekon Siirtolapuutarhamukin, jossa on mustavalkoinen kukkakuvio ja siellä joukossa pari vaaleanpunaista kukkaa. Mustavalkoiseen astiastoon mahtuisi pari vaaleanpunaista piristäjää kyllä :) Kuten tiedät, oon hamstraillut lähinnä mustavalkoisia astioita, mutta ongelma on se että ne mukit on aina niitä kivoimpia (ja kohtuullisen hintaisia), joten nyt mulla on miljoona mukia enkä oikeesti ehkä voi enää hommata lisää ellen luovu jostain. MUTTA MISTÄ MUKA. Kuinka monta mukia on liikaa??

    1. No just se keräilyn ilo:D Oikein odotan, että tulisi huhtikuu ja saisin ostaa seuraavan. Tietenkin mulla kolkuttelee takaraivossa pelko, että nää loppuu tai jotain enkä ehdi hankkia kaikkia.
      Meillä astiamäärä on kohtuullinen, kiitos karsimisen, ja nakkelen varmasti loputkin yhteensopimattomat hajamukit hittoon kun näiden määrä lisääntyy. Koska jossain se rajaa tulee vastaan:)

  4. En ole tarkemmin perehtynyt näihin juhlamukeihin, mutta ainakin näistä Huvila ja Esteri ovat todella nättejä <3 Äitini aina haaveili tuollaisista sinisistä kuvionneista astioissa, ja jotenkin minuakin ne kiehtovat, ehkä siksi kuin muistuttavat hänestä :) <3

    1. Nämä varmasti puhuttelevat enemmän aikuisia kuin ihan nuorisoa, juurikin lapsuusmuistojen tai muiden muistojen vuoksi. Mullakin tulee Esteristä mieleen meillä kotona ollut Arabian vähän samantyylinen kahviastiasto, jonka nimeä en vaan muista nyt tähän hätään. Ne tosin oli ruskeita, kuten kaikki siihen aikaan :)

  5. Mä olen hankkinut yhden ja se on juurikin tuo Esteri. en ole vielä päättäänyt kasvatanko laumaa vai jääkö tohon yhteen. Koko sarja olisi kyllä tyylikäs, mutta tiedän, että muutamaan niistä en tulisi ikinä koskeneeksi. Ihan vaan koska kumminkin aina valitsisin omaa silmää enemmän miellyttävän käyttöön… Kauhee dilemma.

    1. Mulla käy todennäköisesti juuri noin, että tartun sitten aina niihin mieluisiin. Kaikki näistä eivät oikein omaa silmää hivele, mutta olen silti päättänyt kerätä koko sarjan. Esteri taitaa olla meidän 70-luvulla syntyneiden suosikki:)

  6. Mä yllätin itseni, kun katselin noita mukeja ja tykkäsin ehdottomasti eniten kaikista niistä, joissa on sinistä. Ja mähän en ole sinisen ystävä normisti muutenkaan. :D Muut eivät kolahtaneet, taisi näiden kahden lisäksi olla vielä pari muutakin, joissa on sinistä, jos en nyt ihan väärin muista.

    1. Meilläkin nämä mukit ovat suunnilleen ainoita, joissa on sinistä -ja sitä vaaleanpunaista:D En oikein osaa vielä kuvitella kattausta näiden kanssa, joten toimivat varmaan parhaiten juuri omassa kahvimukikäytössä.

  7. Tämä mukisarja on ihana ja jos näitä ostaisin, hankkisin koko sarjan. Mutta jotta voisin edes harkita näitä , pitäisi mallin olla Teema. En kestä ajatusta että nämä olisivat eri sarjaa :D Mullahan on hirveä määrä niitä parjattujakin muumimukeja. Mä olen aina rakastanut muumeja ja siksi en voi vastustaa. Joskaan en ole varsinaisesti keräilijä – ostan mukini kaupasta enkä kerää vanhempia malleja. Ovat myös normaalissa arkikäytössä.

    Näistä jo ostamistasi mukeista Huvila taitaa olla mun lemppari :) Olis muuten kiva jos aina silloin tällöin päivittäisit tänne jatkossakin mukitilannetta. Mua ainakin kiinnostaa missä järjestyksessä näitä hankit :D

    1. Mun mielestä Muumimukit on ihan fine:) Olen myös ostanut omani kaupasta tai saanut lahjaksi ja ihan käytössä ovat. Nämä mukit ovat nyt pikkuisen suurempia, mikä varmasti harmittaa Teeman ystäviä. Ehkä on haluttu tehdä tietoisesti ero Teemaan ja Muumeihin tekemällä mukeista vähän eri kokoisia.
      Voisin päivitellä mukitilannetta muutaman kuukauden kuluttua, kun olen saanut haalittua uusia:)

  8. Onpas sopo tuo Huvila, ja Pastoraalikin nayttaa hauskalta. : ) Mulla on aivan tolkuton maara mukeja, joten en ehka tarvitse yhtaan enempaa. Ja aina kun ma alan keraamaan jotain astioita niin niiden valmistus lopetetaan tai niita ei muuten vaan saa enaa mistaan, ja sit kun mun mies on rahmakapala ja rikkoo niita niin eihan siita tule kuin paha mieli..

    1. Tuo on muuten keräilyn vihoviimeinen puoli: valmistus loppuu tai joku osa menee rikki ja uutta ei saa. Ehkä se on yksi syy, miksi en ole keräillyt koskaan astioita. Olen toki hankkinut joitakin pikku hiljaa, koska ei pysty kerralla ostamaan suurta määrää. Mulla oli esim. vanhempien peruja olevia 60-70-luvun Kastehelmi-astioita ja olen itse ostellut jonkin verran niitä lisää.

  9. Huomenta! :)
    Aika hauskaa, tää postaus ois voinu olla ihan täysin mun kirjottama! Paitsi että olen mukissa numero kaksi menossa ja ne on samat kuin sinulla. Samassa järjestyksessä hankittu ja seuraavaksi olin miettimyt tuota samaa kolmatta.
    Hauskaa päivää!

    1. Olipas hassu sattuma:D Ehkä olet mun kadoksissa ollut kaksoissisko? :) Tule ihmeessä kertomaan mukikuulumisia kunhan taas päivittelen omiani tänne!

  10. Ihana idea kerätä nämä kaikki :) Itseäkin houkuttaisi kovasti, mutta tämänhetkisessä kodissa keittiössä on kaappitilaa sen verran rajallisesti, että tällä hetkellä uusille astioille ei kertakaikkiaan ole tilaa :/

    1. Meillä vähän sama juttu, joten uusien mukien ostaminen edellyttää jostain luopumista. Kaappitila on ihan tapissa vaikka muutossa laitettiin hyllyjärjestys uusiksi. Tämän asunnon nurjia puolia on todella rajalliset säilytystilat:P

  11. Mäkin innostuin näistä. Koska mukeja on jo riittämiin, päädyin ostamaan syntymävuosikymmen mukini joka on juurikin tuo ihana Esteri. Tykkäsin siitä eniten ja kun ostokriteerikin täyttyi, valinta oli helppo.

  12. Mulla on aika paljon muumimukeja, mutta itse en ole tainnut ostaa kuin yhden. :D Mä olen haaveillut myyväni kaikki pois ja ostaisin tilalle yksivärisiä tai mustavalkoisia kuppeja. Nuo näyttää kyllä herkullisilta myös! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *