Mukavuusalueen rajamailla

En yleensä pidä kullan väristä. En koruissa, asusteissa, sisustuksessa tai missään muuallakaan. Hopea tai valkokulta miellyttävät silmää paljon enemmän. Jossain mielenhäiriössä olen silti tilannut joskus kullanvärisiä water decaleja ja ne päätyivät nyt kynsilleni. Ajattelin, että siinäpä oivallinen tapa pilata lopullisesti nämä kynnet, jotka eivät muutenkaan oikein onnistuneet:)

Vesimarmorointi oli kovin hankalaa tänään. Ne lakat, joita olisin halunnut käyttää, eivät halunneet tulla käytetyiksi. Olosuhteet olivat ihan samat kuin aiemminkin joten en keksi toimimattomuuteen muuta syytä kuin kuun asennon.
Niinpä näissä kynsissä on valkoinen pohja joka pilkistelee ikävästi muutamista kohdista.

Ehkä pöllöintä on, että kun kokonaisuutta katsoo, siinä ei varsinaisesti ole mitään vikaa mutta jotain ikään kuin puuttuu. Marmoroinnissa tavoittelin kukkakuviota kynnen keskelle enkä saanut ainuttakaan onnistumaan. Tipeille ne kyllä muodostuivat hienosti.

Voi voi.
Ensi viikosta on kaiken lisäksi tulossa tosi kiireinen joten epäilen, että en löydä muutamaan päivään aikaa lakkaamiseen ja näillä siis mennään.

Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Seche Base -aluslakka
-OPI Alpine Snow (3 kerrosta pohjalla)
-Inm Out The Door -pikakuivattaja
-Color Club väritön lakka siirtokuvien suojana
VESIMARMOROINNISSA
-Sally Hansen Insta-Dri Lightening 
-China Glaze Papaya Punch
-water decalit MiMax
Tulipa tuosta pilkottavasta valkoisesta lakasta mieleen, että jos pitäisi nimetä eniten käyttämäni lakka, niin se on varmasti OPIn Alpine Snow, ellei alus- ja päällyslakkoja lasketa. Se ei ole täydellinen, peittävyyteen vaaditaan hyvinkin kolme kerrosta mutta parempaakaan ei ole toistaiseksi tullut vastaan. Olen huomannut käyttäväni valkoista lakkaa tosi paljon.
Jos taas nimettäisiin vain yksi lakka, jota saisin käyttää joka päivä maailman tappiin asti, se olisi OPIn Lucky Lucky Lavender. Tämä lempparini on ollut loppu mutta nyt ujutin sekä sen, että toisen Hong Kong-kokoelman ihanuuden, Panda-monium Pinkin TD:n tilaukseen. Silloin, kun kokoelma oli vielä kaupoissa myytävänä, taisin haalia pari pulloa kumpaistakin.
Wish-listalta poistui muutama muukin lakka. Color Clubin Secret Rendevouz oli loppu ja Riveting ei tullirajojen paukkumisen vuoksi mahtunut enää tilaukseen. Tai näin luulin, kunnes jälkikäteen selvisi, kiitos fb:n kynsikoristeluryhmän, että hyvin suurella todennäköisyydellä olisin voinut antaa sen olla mukana. Näin ollen tilaukseen jäi 8 lakkaa ja nyt odottelen tätä itselleni hankittua synttärilahjaa kieli pitkällä:)
Hyvässä lykyssä tuleva viikko tuo tullessaan myös kimppatilauspostia eli Models Ownin Mirrorball-kokoelman ja pari muuta MO:n lakkaa, glittereitä nekin. Toinen tipahti pois edellisestä tilauksesta kun aloin nuukailemaan ja toinen vaan jotenkin kolahti vähän viiveellä. 
Totisesti toivon, ettei MO:lle tule -50% alea joka on luvassa, kun 100 000 tykkääjää on kasassa 
fb:n sivuilla;) Tällä hetkellä kasassa on reilut 91 000 fania, valtava määrä sekin.
Mutta se ainakin on varmaa, että huomenna BND:ssä arvotaan! Sain naputeltua tänään exceliin kaikki tähän mennessä tulleet arvat eli huomiselle jää vain mahdollisesti lisättävät ja itse arvonnan suorittaminen. 
Sain muuten viimein niitä kynsikiekkojakin. Tilasin toiselta myyjältä ja kiekot tulivat muutamassa päivässä. Tyytyväisenä tilasin lisää niitä, vieläpä isomman setin, koska ne olivat halpoja ja hyvälaatuisia. Joskus olen saanut tosi hataraa tekoa olevia joissa ei tahdo pysyä kynnet kunnolla kiinni.
Kunnianhimoisena tavoitteena on swatchata kaikki lakat kiekoille merkeittäin. Tässä olen edistynytkin aika hyvin ja ne lakat, joita on eniten, ovat jo kiekoilla. Joskus ajattelin, että en tarvitse tällaisia ”värikarttoja” mutta kyllä ne vaan ovat käteviä kun tällä lakkamäärällä ei voi enää muistaa kaikkea. 
Tämän maratonpostauksen lopuksi esittelen vielä yhden uuden rakkauslakan. Koska minulla ei ole sitä Rivetingiä, tyydyn ”halpaan kopioon” eli Flormarin versioon. Ihana on kyllä tämäkin, vai mitä?
Flormar Jewel Gold, JG453. Eipä tuo onneton kameranräppänäni saa tallennettua tämän kauneutta kuviin. Nauratti, kun huomasin vasta jälkikäteen, että lakalla on nimikin präntättynä korkkiin. Vaan sepä jäi kirjaimellisesti käteen kun kerran pyyhkäisin rasvaisilla käsillä pullon korkkia:D Nyt se on enää JG453.

Eiköhän tässä ollut jo höpinää yhden postauksen tarpeiksi:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille!
EDIT. Nyt huomasin, että kuvaan jäi nimeämättä Color Clubin kiekko, tuolta alta sekin pilkistää mutta en jaksa enää alkaa muokkaamaan kuvaa, sorry;)

35 thoughts on “Mukavuusalueen rajamailla

  1. Mä kans en ole kullan ystävä koruissa enkä sisustuksessakaan. Mutta noi sun kynnet on jotenkin taas niin täydelliset. :) Eikä se haittaa vaikka sitä valkoista vähän välillä pilkistääkin.

    Mullakin löytyy jo kaikki lakat merkeittäin lakattuna kiekoille, onneksi oon senkin aikoinaan tehnyt, joten ei tarvitse sitä alkaa tässä vaiheessa vääntämään kun lakkojen määrä lähentelee kolmeasataa… :)

    1. Mä olen monessa asiassa myöhäisherännäinen ja kuvittelin, että kyyyyllä mä muistan mitä lakkoja mulla on ja miltä ne näyttää mutta….mutta….no, aloitan nyt sitten:)

      Kiitos taas kivasta kommentista:)

  2. Tosi kauniit kynnet :) mulla on tuo kiekkohomma vielä aloittamatta. Ebay-neitsyys on vielä tallella enkä ole jaksanut sitä hommaa opetella, ja Suomen nettikaupoissa kiekot on aika hyvän hintaisia siihen nähden, kuinka paljon niitä tarvitsisin…olis vaan niin kätevä kokeilla esim. erilaisia lakkayhdistelmiä tai koristetyylejä ensin kiekolle, ettei tarvitsisi sitten olla kiroilemassa ja tuuskaamassa kynsilakanpoistoaineen kanssa kun homma menee pieleen :D

  3. Noi on kyllä tosi nätit kynnet! Mäkään en välitä keltakullasta yhtään. Hopea ja valkokulta sopivat muutenkin paremmin suomalaiseen vaaleaan ihoon.

    Ihanat tilaukset. Riveting on todella ihana lakka. Itse kun en oikeastaan käytä halpislakkoja, niin suosittelen kyllä lämpimästi sen ostamista. Se on superkiiltävä ja kimalteleva.

    1. Kiitos Tuittu! Joo, keltakulta on jotenkin….mummoa:P
      Mua jäi harmittamaan se Riveting mutta pönttönä en tajunnut etukäteen kysellä noista tullirajoista ja pelkäsin, että tulee ongelmia niin sepä sitten jäi. No, seuraavalla kerralla:)

    1. Kiitti:) Flortsu löytyi Seppälästä, siellä on näköjään nyt 2,95 näiden hinta ja 2kpl vitosella -tarjous on loppunut. Tarjoustalossa oli edelleen 3kpl/5€ mutta siellä ei ollut muita kuin holoja ym.

      Oli tuolla Seppälässä muitakin kivoja mutta mä nyt kuitenkin pidättäydyin:D

  4. Sama juttu täällä,kultaista en käytä oikein missään minkäänlaisessa muodossa,mutta hopea on ihan oma juttuni:) Ja TAAS hienot kynnet:)

  5. Ihanat marmoroinnit ja kynnet muutenkin :)) Noi väritkin on tosi kivat ja varsinkin Papaya Punch :)!

    Ainakin kuvissa tuo Flormar näyttää hyvältä korvikkeelta Rivetingille ;)

    1. Tästä ja Rivetingistä oli muuten vertailu jossain blogissa. Apua. En muista missä!

      T. Sissi, jo uloskirjautuneena;)

  6. Mulla meni hermot Alpine Snowiin, se oli niin tympeä levittää kun se raidoittui jne. Ostin Essien Blancin, joka ei sekään ole täydellinen mutta ainakin minusta kivampi levittää kuin Alpine Snow… jos on huolellinen, kaksi kerrosta riittää. Ja Essien ihana sivellin tekee hommasta vielä tuskattomampaa :)

    Marmoroinnit on musta ihan nätit, mutta vierastan noita värejä kovasti, kun en itse moisia yhtään osaa käyttää :)

    Olen muutes itse päättänyt luopua kiekoille lakkaamisesta (siis värikarttamielessä, toki edelleen testailen koristeluja yms. kiekoille), kun näin Game of Polish -blogissa lakat tikuilla. Ne tikut saa ruuvilla kiinnitettyä viuhkaksi. Ihastuin tuohon systemeiin ennen kaikkea siksi, että niiden tikkujen järjestystä voi vaihtaa ja sinne väliin saa helposti lisättyä uusimman ostoksen tikun, ja järjestys säilyy. Kiekoissa mua on ärsyttänyt, kun jos jonkun lakan myy pois, niin sitten sinne kiekolle jää väliin turha lakka ja listaus menee sekaisin ja ja ja… :D Mun tikkuprojektini on vielä kesken, mutta siitä tulee vielä oma blogimerkintänsä :)

    1. Mä en myy lakkoja, ostan vaan:D :D No, voihan sieltä joku loppuakin ym ym….mutta olen siis tehnyt niin, että kirjoitan lakan numeron kiekon toiselle puolelle eli mulla ei ole erillistä kirjanpitoa kiekoista. Kieltämättä tikut olisi houkuttelevia mutta ne on olevinaan niin paljon kalliimpia;)

      Edellisestä Alpine Snowsta sain muuten käytettyä hieman yli puolet ja nyt se muistuttaa koostumukseltaan korjauslakkaa. Okei, ohentajaa kehiin mutta mulla ei ole sitä -vielä. Näihinkin kynsiin jäi kaljuja kohtia kolmesta AS-kerroksesta huolimatta, en tykkää. Laitan Essien korvan taa ja seuraavaan tilaukseen -johon toivottavasti menee aikaa koska melkein nolottaa taas. Bf kettuili ”ai joo, sun ostolakko onkin ostoPAKKO” :P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *