Marraskuun kosmetiikkaostokset

Marraskuussa paikkailtiin lokakuun taloudellista damagea ja kosmeostosten yhteissumma jäi kohtuullisen maltilliseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tilasin ColourPopin meikkejä ensimmäistä kertaa, niistä kirjoitinkin jo erillisen postauksen. 50 dollarin eli 48 euron loppusumman päälle sain vielä pulittaa 11,40€ alveja tullille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Cittarista ostin Rimmelin mattapunan, josta käyttökokemusta on kertynyt jo sen verran, että osaan kertoa kyseessä olevan tuoksua lukuunottamatta loistopuna. Sävykin (700 Trendsetter) on todella hyvä. Punassa on voimakas ja aika epämiellyttävä tuoksu, joka ei onneksi jää huulille oleilemaan, mutta tuntuu levitysvaiheessa selvästi.
Samalla kauppareissulla ostin varastoon Rimmelin rajauskynän, joka oli jonkinlaisessa prosenttialennuksessa. Yhteensä nämä jäivät maksamaan 12,70.

Kampaajakäyntikin mahtui marraskuulle keventäen kukkaroa 35 eurolla, mikä on kyllä varsin edullista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tarjoushaukkana bongasin Garnierin kivoja kangasnaamioita huokeaan hintaan ja ostin saman tien kaksi kappaletta.

Osallistuin kuun loppupuolella Hypnotic Polishin kimppatilaukseen, koska mulla oli kaikki Über Chicin laattoja vetävät kansiot täynnä. Kansion lisäksi otin tilaukseeni yhden uuden Creative Shopin laatan. Tottakai parin päivän kuluttua tilaamisesta ÜC julkaisi uusia laattoja, myös setin numero 13. Argh. Toivottavasti saisin tilattua sen ennen kuin loppuvat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Cittarissa oli Maybelline-tuotteet -40% alessa ja vaikka en yleensä oikein kiinnostu merkin lakoista, spottasin nämä uutuuslakat ja päätin kokeilla niitä leimaukseen. Hyvin toimii! Sävyjä oli yhteensä neljä, näiden lisäksi löytyy hopea ja ruusukulta. Olen tarkka kullanväristen leimauslakkojen suhteen, sävyn täytyy olla kylmänviileä eikä keltainen. Siksi en tykkää esim. China Glazen Passionista, mitä moni käyttää leimaukseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sain Stockan 50€ lahjakortin ja vaikka mua houkutteli tosi paljon joku Naked-paletti, tuumasin omistavani nyt sen verran luomivärejä, että käytän lahjakortin johonkin tarpeelliseen. Niinpä ostin sillä Orlyn kynsilakanohentajan, NYXin luomivärisiveltimen ja peitevoiteen tummille silmänalusille (tämä vilahti marraskuun loppuneissa, aivan parasta bestiä) sekä UD:n silmämeikinpohjustajan, joka sekin vetelee viimeisiään, eikä parempaa ole tullut vielä vastaan. Taisin laittaa vitosen verran omista roposistani lahjakortin lisäksi, eli se ei aivan riittänyt näihin ostoksiin.

No sitten vielä ihan marraskuun loppumetreillä teimme parin kanssabloggaajattaren kanssa kimppatilauksen ColourPopille, koska Cyber Monday-tarjouksena sai -20% kaikista tuotteista SEKÄ vielä ilmaisen toimituksen. Nämä tuotteet näette sitten kunhan ne joskus saapuvat.
Ostin myös CesarsShopista itselleni joululahjaksi yhden FUNin lakan sekä kynsinauhaöljyn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1.11. ColourPop 59,40
3.11. Rimmel 12,70 Citymarket
10.11. Kampaaja 35€ PK Sweet
16.11. Garnierin naamiot 3,40 Citymarket
23.11. Laattakansio ja leimauslaatta 14,60 Hypnotic Polish
24.11. Kynsilakkoja 11,60 Citymarket
28.11. ColourPop 19,70 (+ mahdolliset alvit)
30.11. Kynsijuttuja 21,60 CesarsShop

Yhteensä 143€ + palvelut 35€

Meikit 91,80
Ihonhoito 3,40
Palvelut 35€
Kynnet 47,80

Lisää tällaisia kuukausia, kiitos. Onnistuin pitämään pään kylmänä Black Friday-tarjoustenkin äärellä enkä sekoillut holtittomasti ympäriinsä. Hyvä mä!

Mites muuten, haluatteko, että teen tammikuussa yhteenvedon koko vuoden ostoksista, tai lähinnä summista, joita oon käyttänyt? Tää on aika paljon luvattu, koska mua pikkuisen hirvittää jo etukäteen, enkä oikeasti tiedä haluanko tietää. Mut voitaisiin sitten kauhistella yhdessä:D

 

19 thoughts on “Marraskuun kosmetiikkaostokset

  1. Pitääpä käydä bongailemassa noita Maybellineja leimaukseen, ruusukultainen leimauslakka minulta puuttuukin ja tuo normikulta näyttää kyllä kivalta sävyltä. Kiitos vinkistä :)

    1. Ruusukulta on ilmeisesti ollut näistä se suosituin, se kun tuntuu olevan loppu useammastakin kaupasta. Toivottavasti löydät sen itsellesi:)

  2. Olen itsekin tehnyt tänä vuonna kirjanpitoa kosmetiikkaan menneistä rahavirroista. Vähän hirvittää laskea loppusummaa vuodenvaihteessa; olisikohan sillä summalla saanut montakin ulkomaanreissua kustannettua? ;)
    Mielenkiinnolla odottelen, jos/kun paljastat omat lukusi:)

  3. Kivat ostokset, edelleen tuo NYXin peitevoide kiinnostaa kovin. Jää nähtäväksi koituuko tämän päivän Sokos-retki kohtaloksi :)

  4. Hitsi, mä en omista vielä yhtäkään FUNia… Ehkä sitten kun joskus on YLIMÄÄRÄISTÄ rahaa :D
    Jooo mä haluun nähä vuoden saldon! Olipas hyvä idea ;)

    1. Ylimääräistä rahaa ei kyllä kauheesti oo täälläkään näkynyt:D Mutta ehkä mä uskaltaudun laskemaan vuoden saldon sillä perusteella, että kaikki harrastaminen maksaa jnejne:D

    1. Siellä on onneksi ( ”:D”) vielä loppuvuoden postikulutarjous ja kaikenlaisia vaihtuvia etuja. Hyvin saavat koukutettua meidät kaikki:D

    1. On nätimpiä ja vaikka näistä tuntuu vähän olevan uupeloa kaupoissa, lakat on kuitenkin ehkä helpommin löydettävissä kuin Passion:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *