Lumene Kaunein Ruusu

Lumenen kynsilakkoja täällä ei kovin paljon ole näkynyt. En muista, koska olisin ostanut itse Lumenen lakkoja, vaikka usein markettireissulla tulee ratsattua kaikki kosmetiikkahyllyt läpi. Siihen ei oikeastaan ole edes mitään syytä, lakat ovat aina olleet ihan hyvälaatuisia ja kausikokoelmiakin tulee usein mutta omat intressit vaan ovat enemmän indie- ym. puolella. Otin asiakseni postata jostain goodie bagista tulleen lakan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaunein Ruusu on erittäin kivalaatuinen, hyvin levittyvä, nopeasti kuivuva ja siisti lakattava. Ilman päällyslakkaakin lakkapinta on upean kiiltävä.
Peittävyys kahdella kerroksella. Vadelmanpunainen sävy on mehukas, marjaisa ja lakan sivellin hyvä. Pullokoko on aika pieni mutta keskivertotahdilla lakkaavalle ihan riittävä. Lakat ovat usein tarjouksessa ja erilaisia sävyjä löytyy vaikka kuinka. Tässä ei ole kerrassaan mitään vikaa. Jos en olisi uponnut kaulaani myöten kynsilakkasuohon, lakkailisin vallan hyvillä mielin Lumenen lakoilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruusuja ei ollut kuvausrekvisiitaksi mutta vuorenkilpi kukki sopivasti pihamaalla lakkaushetkellä. Se onkin ainoa aika vuodesta, jolloin vuorenkilpi on nätti:D

Kahteen kynteen lakkasin Essien Licoricen ja päälle asettelin hieman jännittyneenä ruusudecalit. En ollut varma, miten hyvin decali peittää mustan lakan mutta kuva olikin aika paksu ja pyrki sen myötä vähän rypistymään. Peittävyyden suhteen ei siis ongelmia tullut eteen. Etusormen kynsi sai vielä pikkuiset mustat niitit koristeeksi.

lumene_kaunein_ruusu_5

Ostatteko te usein ruokakauppareissulla kynsilakkoja?

24 thoughts on “Lumene Kaunein Ruusu

  1. Lumenen lakat on kyllä ihan kivoja, mutta niissä häirtsee tuo pullokoko.
    On aika pieni ja lisäksi kun pullossa on puolet lakkaa jäljellä ei sivellin enää oikein ylety lakkaan :/ Sitten joutuu kallistelemaan ja kaivelemaan siveltimellä pullosta lakkaa, joten itsellä jää pullosta puolet käyttämättä kun ei hermo kestä kaivamista :D

    1. 5ml on kyllä pikkuinen pullo. Mulla on lakkoja niin paljon etten saa ikinä kulutettua loppuun oikein mitään mutta uskon, että harmittaa jos on kiva sävy ja sen haluaisi tietenkin saada käytettyä loppuun asti:(

  2. Sulla on aina niin ihanan harmonisia ja jotenkin tasapainoisia lakkauksia. Vaikka samassa lakkauksessa olisi useita eri koristelutyylejä, ne sopivat täydellisesti yhteen ja tukevat toisiaan :) Tuollainen harmonian taju on ihan mahtava juttu!

  3. Kauniit kynnet! <3 Mulla on Lumenelta lähinnä muutamia hiekkalakkoja, mutta ne tuntuu helposti paksuuntuvan käyttökelvottomiksi. Tulee sen verran harvoin käytettyä, etten ole vielä kokeillut ohentaa, mutta eiköhän se auta. Mä sorrun ruokakauppareissulla aina Essien lakkoihin…

  4. Upeat kynnet. Kyllä mä ostan kauppareissulta joskus lakkoja juurikin Lumenen Gel Effects ja Rimmelin 60 seconds -lakkoja, jotka pysyy meikäläisenkin kynsissä.

    1. Rimmeleitä käytin myös paljon ennen tätä totaalisekoamista ja ei ole pahaa sanottavaa niistäkään. Merkiltä tulee myös kivasti uusia sävyjä:)

  5. Tosi nätit! Mulla ei ole tainnut vuosiin olla yhtään Lumenen lakkaa, mutta kiva kuulla, että ne ovat noin mainioita :D Vois siis joskus ihan harkita ostamistakin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *