Long time no see

China Glazen hiljattain julkaisema The Giver-kokoelma on saanut liikkeelle meidätkin, jotka emme liiemmälti ole intoilleet ChG:n viimeaikaisista kokoelmista. 
Itse hankin kokoelmasta peräti 8 lakkaa, joskin arvelin, että joukosta löytyy dupeja mutta saanen ne eteenpäin. Lakkahankintani ovat olleet pitkään niin indiepainotteisia, että hullaannuin näin huokeista ostoksista:)
Release on siitä merkillinen lakka, että vaikka omistan n+1 kappaletta ”nuhjuisia” muta-lilasävyjä, en löytänyt tälle kokoelmastani dupea. Hyvin lähellä olevia kylläkin (mm. Essie Warm & Toasty Turtleneck), mutta kahdella helpolla kerroksella peittänyt lakka saa toistaiseksi jäädä Alexiini asumaan. Lakan koostumus oli essiemäisen crelly, kun taas sen kaveriksi valitsemani Intelligence, Integrity & Courage on rehellinen creme.

IIC saa lähtöpassit, sillä minulle riittää Essien Parka Perfect ja nämä lakat ovat kuin kaksi marjaa. Pari sanaa voisin kyllä vuodattaa lakkojen nimeämisestä: koettakaapa kirjoittaa tuo käsin tikulle – ei mahdu vaikka merkin nimen lyhentää. Myös IIC:ä on lakkauksessa kaksi kerrosta.

Tiukka aikataulu ajoi yksinkertaisiin ratkaisuihin ja lätkin summassa leimoja tuoreimmalta laattatulokkaaltani, joka on myös ensimmäinen Infinity-laattani. Hyvin leimasi, leimauslakkana käytin A Englandin Excaliburia.

Kynsien elinkaaren loppupuolella mattasin vielä uteliaisuudesta kynnet OPI Matte Top Coatilla ja niistä tulikin tosi kivat. Harmillisen vähän tulee mattailtua, en vaan jotenkin muista koko mattalakan olemassaoloa ikinä.

Kuinkas moni muu sekosi The Giver-kokoelmasta? 
Entä kumpi on teistä kivempi, kiiltävä vai mattaversio?

31 thoughts on “Long time no see

  1. Kauniit kynnet! Tykkäilen ehkä itse enemmän mattaversiosta, tuo paremmin leimauksen yksityiskohdat esiin. Ja ylipäätään melko moni metallinen lakka näyttää hyvältä matattuna. Itsekään ei tule kovin usein mattalakkauksia tehtyä, sillä goshin mattalakka on melko kenkku ja vaatii suuripiirtein mustaa magiaa toimiakseen oikein.

    Ja Giver oli kyllä Chinan kokoelmista kiinnostavin pitkiin aikoihin, rupesin tätä kommenttia varten pohtimaan milloin viimeksi olen jonkun Chinan lakan ostanut ja pienellä pähkinnällä tulin tulokseen että viime syksynä se oli. Nyt sitten tästä Giveristä kotiutin neljä lakkaa, mikä on itselleni sekoaminen, sillä yleensä ostan 1-2 lakkaa per kokoelma ja olen myöskin viime aikoina työntänyt roposeni indieihin.

    1. Minustakin matattu oli kivempi, osittain varmaan myös tuon ”uutuusarvon” vuoksi. Tosi harvoin mattalakkaa muistaa käyttää, en kyllä tiedä miksi. Täytyy koettaa aktivoitua.
      Toivoisin kyllä enemmän tällaisia perus-cremelakkoja ja -sävyjä sisältäviä kokoelmia myös Chinalta, käsittääkseni ihan maailmanlaajuisestikin kokoelma on herättänyt paljon enemmän kiinnostusta kuin moni aiempi!

  2. Ah, metallinhohtoiset leimaukset <3 Minäkään en ole vilkaissutkaan China Glazeja päin, eikä ollut minkäänlaista ajatusta hankkia Giveristakaan mitään, mutta bloggaajat tekivät sen taas. Minulla ei olekaan Parka Perfectiä, joten olisikohan se ainakin IIC:n paikka sitten…

    1. Joo, bloggaajat tekivät sen taas:D Lyttäsin kokoelman epäkiinnostavaksi koska ikävä kyllä merkin imago on ollut vähän huonossa valossa mutta ehkä tästä on suunta uuteen nousuun.

  3. Ääh, mä ajattelin jättää tuon Releasen pois, juurikin siksi kun ajattelin sen olevan lähellä jotain muuta lakkaa. Mutta jos sultakaan ei löydy niin… :D
    Ja matta on aina kiva! :)

    1. Täytyy katsoa vielä uudelleen tarkemmin, mulla on lilojakin pari viuhkaa mutta äkkivilkaisulla en löytänyt ihan vastaavaa. Laatu oli myös hyvä, selvästi parempi kuin IIC:ssa:)

  4. Ihanat! Hillityt ja tosi tyylikkäät, tykkään. Ja itselleni poikkeuksellisesti tykkään ehkä jopa enemmän mattaversiosta kuin kiiltävästä ♥

  5. Mattainen versio on tässä kyllä parempi, koska leimaus näkyy paremmin. =) Pitänee kaivaa oma mattalakka jonnekin tyrkylle, että tulisi käytettyä sitä useammin. Tuo Infinity-laatta on muuten aivan upea!

  6. Täällä yksi joka sekosi täysin! Taidat jo kyllä tietääkin sen^^
    Kynsistä muhun iskee molemmat, mutta ehkä tällä kertaa tuo matta vie kumminki voiton. <3

  7. Nää on ihanat! Tuijottelin jo instankin puolella hyvän tovin ja tuota laattaakin kerkesin Facebookin puolella kuolata. Yleensä tykkään mahdollisimman kiiltävistä lakkauksista, mutta jostain syystä toi matta iskee näistä paremmin o.O Lisäks oon muutenkin ihaillut viime aikona mattalakkauksia enemmänkin, kummallista. Ehkä ois aika kotiuttaa mattapäällyslakka viimein? Tähän asti oon vältellyt sen ostoa kuvitellen, että en mattalakkauksista tykkää :D

    1. Vähän siltä kuulostaa, että olisi aika:D Ei kyllä tuu itekään kovin usein siihen tartuttua koska jotenkin sen olemassaoloa ei vaan…muista, tai jotain.

  8. Harmaa ja hopea… :o *ei kestä* Liian kaunista :) Tykkään sekä matasta että kiiltävästä, en suostu päättämään kumpi kauniimpi, kun voi käyttää kummalla tyylillä vaan :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *