LF Beauty Box maaliskuu

Joskus mun tulee veivattua kuukausikaupalla joidenkin aika pientenkin juttujen kanssa, koska en vaan osaa päättää. Tähän kategoriaan kuuluu myös Lookfantasticin Beauty Boxin tilaus, joka vihdoinkin päätin tilata ja etten olisi taas hetken kuluttua miettimässä jatkoa, otin saman tien 12kk tilauksen, joka on myös halvin.

Maaliskuun boksi on jo vanha juttu, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa siitä blogiin ihan itsellekin muistoksi.


Jos siellä ruudun takana on vielä joku, joka miettii tilaamista tai konsepti ei ole tuttu, niin kerron lyhyesti, mistä on kysymys.
Kyseessä on kuukausittain kotiin tuleva kosmetiikkaa sisältävä yllätyspaketti. Hinta riippuu tilausjakson pituudesta ja ensimmäiseen pakettiin lisätään vitosen verran toimituskuluja ellei samalla tilaa muuta ja ylitä postikuluvapaata rajaa. Jatkossa toimitusmaksua ei peritä. Tämä aiheutti mulla ihmettelyä tilausvaiheessa, joten halusin mainita tästäkin:) Tilausmaksu veloitetaan kuukausittain kortilta.


Maaliskuun Elle Edition-boksin mukana saapui myös lehti, joka ei oikeastaan itseäni kiinnosta lainkaan, mutta joku trendi-orientointuneempi voi hyvinkin siitä ilahtua.
Laatikko on tyylikäs, tukeva ja tulee vielä erilliseen pahvilaatikkoon pakattuna, joten se ei pääse ryvettymään postin käsittelyssä.

Katsotaanpa sitten sisältöä mieluisimmasta tuotteesta alkaen!

PÜR Minerals Disappearing Act Concealer-peitevoide on parabeeniton ja sisältää retinolia, keramideja ja salisyylihappoa. Koostumus on paksu ja jämäkkä ja hyvin samankaltainen kuin suosikkipeitevoiteessani Joe Blascolta. Tykkään! Tuote ei ole täysikokoinen mutta nämähän kestävät ikuisuuden, joten ei haittaa.


Skinchemists 24H Aqua Repair Facial Serum on boksin arvokkain tuote, 30ml seerumin arvo näyttää olevan internet-tiedon mukaan yli 40€. Kopsasin tuotelupaukset valmistajan nettisivuilta:
”Our 24 Hour Aqua Repair Facial Serum has been formulated to soothe and hydrate the skin for all day moisturisation. This serum would be the perfect product to use on the go for a quick zap of hydration. The main active ingredients in the formulation are: 1) Rose Water to calm and soothe the skin and infused with 2) Allantoin aims to moisturise and soothe thanks to its healing and anti-inflammatory properties 3) Aloe Vera stimulates the healing process of the skin, its anti-inflammatory properties enable gentle soothing of the skin Who should use 24 Hour Aqua Repair Facial Serum? Use this product if you have dry skin Use this product if you have sensitve skin Use this product if you are concerned about skin damage Use this product for increased skin radiance”


Gaudalie on mulle tuttu vain nimeltä, joten onpas kiva päästä koklaamaan tätäkin merkkiä. Vine Active 3 in 1 Moisturiser on kevyt ja kosteuttava päivävoide, joka täysikokoisena (40ml) maksaa Lookfantsulla 38,45€, eli tämä 15ml tuubikin on varsin arvokas.


Pussijuttuja löytyi kaksin kappalein. Starskin Eye Catcher Smoothing Coconut Bio-Cellulose Second Skin Eye Mask lupaa silotella silmänympärysjuonteita ja häivyttää tummentumia. Kiva kokeilla, en ole ikinä testannut tällaisia lappunaamioita. Kahden parin pakkaus maksaa 10,45€ eli yhden parin arvo on reilu vitonen.

Redken Heatcure Treatment lämpönaamio hiuksille on boksin oudointa antia -ja samalla tietenkin superjännä:D
LF:n sivuilta löytyy video, jossa näytetään miten tämä toimii. Pakkauksen päältä poistetaan läppä ja jätetään paketti lämpiämään vaikkapa hiusten pesun ajaksi. Sen jälkeen pakkaus avataan ja aineen annetaan vaikuttaa hiuksissa 5-10 minuuttia. Jännää! Yhden naamion arvo on tarjoushinnalla reilut viisi euroa.


Tylsin ja pelottavin juttu on St Tropez Instant Gloss-rusketusjuttu. Tämä tuubi on ilmeisesti tarkoitettu jo päivettyneen ihon korostamiseen eli pääsen testaamaan tätä ehkä joskus kesällä, ellen sitä ennen lahjoita tätä jollekin.


Yhteenvetona voisi todeta, että tilaushinta ylittyi todella reippaasti ja valtaosa tuotteista on kiinnostavia. Mikä parasta, seuraava laatikko saapuu pian ja pääsen siitä kirjoittelemaan heti tuoreeltaan:)

18 thoughts on “LF Beauty Box maaliskuu

  1. Pitikö sinun nyt tehdä tällainen postaus… ;) Olen aina välillä miettinyt että pitäisikö kokeilla tätä boksia ja nyt kiinnostus taas heräsi.

    1. No piti:D Mietin varmaan puoli vuotta tämän tilaamista vakavissani ja sitä ennenkin aina ajoittain. Tässä on parasta antia nämä uudet ja entuudestaan tuntemattomat jutut:)

  2. Mie romahan. Miksi tääkin boxi näyttää niin houkuttelevalta, että mun täytyy kohta tilata se…grrr. Tämä olisi siihen suuntaan, mitä boxista haluaisin saada:) Vähän erilaisempia merkkejä, kuten tuo Pür, ja nuo muutkin:)

    1. Elä romaha. Tää ON houkutteleva ja palvelee kosmetiikan suurkuluttajaakin monipuolisen annin ansioista. Mä kyttäilen myös sitä joulukalenteria, koska se on _saatava_ tänä vuonna!

  3. Tilasin myös pitkästä aikaa tämän boxin. Tosin vaan kolmeksi kuukaudeksi. Tykkäsin myös tuosta peitevoiteesta ja seerumi oli tosi mielenkiintoinen ja tuntuu hyvältä iholla mutta minua jäi hiukan hämmentämään sen tuoksu. Mielestäni se tuoksuu hajuvedelle ja tuoksu on ehkä hiukan liian voimakas kasvoilla käytettäväksi. Jäin miettimään että onkohan tuo tuoksu häirinnyt ketään muuta. :) Ehkä tuohon hämmennykseen liittyy myös se että olen tottunut lähes hajustamattomiin seerumeihin ja sen takia voimakas tuoksu yllätti.

    1. Joo! Siinä on tosiaan hyvin selkeästi erottuva parfyymimainen tuoksu, joka onneksi ei jää iholla enää tuoksumaan mutta levitysvaiheessa sitä ei voi olla huomaamatta. En ole koskaan käyttänyt mitään vastaavaa seerumia, kaikissa on aina hyvin mieto ja ennemminkin puhdas tuoksu, joten tämä kyllä erottui muista. Mielestäni tarpeeton ominaisuus ja varmasti ostopäätökseen vaikuttava, jos miettisi seerumin hankintaa. Muuten olen kyllä tykännyt siitä parin päivän käyttökokemuksen perusteella:)

  4. Mä vaihdoin joulukuussa Livbox-tilauksen tähän Lookfantasticiin, enkä ole kyllä katunut! Ihanaa päästä kokeilemaan paljon itselle entuudesta tuntemattomia merkkejä ja boksin sisältö on joka kerta ollut laadukas ja monipuolinen. Tää maaliskuun boksi varsinkin oli kyllä ihan täyskymppi :)

    1. Mulle tulee nyt molemmat koska ovat niin erilaisia, etteivät oikein edes kilpaile keskenään:) Jos haluaa yllättyä -ja juuri sitä minäkin kaipasin enemmän- niin LF on siihen erinomainen valinta. Pääsee varmasti kokeilemaan uutta ja erilaista, tosin jos jatkossa haluaa tuotteita hankkia, niin niitä voi joutua sitten tilailemaan hankalasti sieltä täältä. Mullekin tämä paikkaa juuri tuota uuden ja erilaisen kokeilun tarvetta:)

    1. Ihmettelin ihan tosi paljon, että mikäs juttu tää nyt on mutta boksia jo tilaava kaveri sitten oli löytänyt pienellä painetuista tuon kohdan:)

  5. Tuo hinta kyllä on vähän outo, itsekin olisi pitänyt valita se halvin, mutta silti otin 3kk:n jakson. :D Kuitenkin boksi on ehdottomasti ostamisen arvoinen, minä ostan jatkossakin! :)

    1. Munkin mielestä hinnoittelu on vähän kummallinen, ymmärtäisin sen jos koko tilausjakso maksettais kerralla etukäteen. Tosin harva ehkä raaskisi maksaa kerralla vuositilauksen summaa. No, pääasia, että boksi on kiva:)

  6. Tilasin kans talvella 3 kk jakson, mutta unohdin poistaa omilta sivuilta tilauskohdasta automaattisen uusinnan täpän, joten nautiskelen nyt toisesta 3kk jaksosta :D Kivaa tässä boxissa on ehdottomasti se, että yleensä boxista putkahtavia tuotteita ei ole tullut kokeiltua aiemmin. Suurin osa ihan uusia tuttavuuksia kaiken kaikkiaan.

    1. Tuskin on suuri pettymys, että boksi tulee toiset 3kk:D On kyllä niin kivoja juttuja ollut noissa aikaisemmissakin bokseissa joista itse on jäänyt paitsi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *