Leimattua tekstuuria

Tulipa tekaistua tuommoiset tekstuuriliukuvärit ja vielä leimailtua päälle. Hiekkaliu’un olen sentään tehnyt aiemmin mutta tekstuurin päälle leimaamista en ole kokeillut kuin joskus testimielessä ennen vanhojen lakkojen poistoa.

Liukuvärissä on alimpana vähän peittoa antamassa Kikon 821 koska arvelin Zoayn Beatrixin aika heikosti peittäväksi. Kikon päälle kaksi kerrosta riittikin, joskin tarkkaan katsoessa smile line kuulsi vielä lakan alta mutta se ei haitannut, sillä töpöttelin päälle P2 Lovesomea. Yleensä teen liukuvärin näillä Nailasauruksen ohjeilla mutta tällä kertaa töpöttelin kärkeen tulevan lakan yksinään. Tekstuurissa ei juuri erotu jos liuku ei olekaan ihan tasainen.

Kumpikin käyttämäni lakka miellytti silmää suuresti. Näiden jälkeen testaamattomien purkissa taitaakin olla vain pari hiekkalakkaa.

Leimauslakaksi otin reippaasti universumin sotkevimman lakan, Konadin mustan. Leimaa valitessani palluttelin jälleen koko laattarepertuaarini läpi ja päädyin Pueenin laattaan 26. Ideana oli laittaa jokin leima ”rikkomaan” tippirajaa ja joissakin kynsissä se jopa onnistuikin. Kaikissa ei, kuten voitte peukalosta huomata:)
Minulle tuottaa edelleen suunnattomia vaikeuksia saada leimoja kohdistettua ja niinpä suosinkin koko kynnen kuvioita, joita ei tarvi kohdistaa. Jotenkin hätäännyn ja pienessä paniikissa lätkäisen leiman äkkiä jonnekin vaan sen sijaan, että toimisin rauhallisesti ja määrätietoisesti. Voimaa en myöskään säästele, joka kyllä näkyy käytetyistä laatoistani. Kuvittelen tilanteen pysyvän sillä tavoin paremmin hallinnassa.

Olisin toki voinut jättää vaivihkaa peukalon kuvaamatta ja ylistää tekeleitäni, joten en mainitse myöskään nimettömästä, jonka lakat ruttasin stamperilla ja koitin paikkailla appelsiinipuutikulla ja töpöttelemällä uutta lakkaa syntyneeseen koloon:) (aika hyvin onnistuinkin, kuvissa ei näy mitään)

Ilman osittain hutiin menneitä leimoja tykkäisin tosi kovasti kynsistä eikä tuokaan nyt niin älyttömästi häiritse.
Olen vain kieriskellyt tuhkassa, pukeutunut säkkiin ja valvonut kolme yötä.

No niin, nyt kuvia ennen kuin menee taas asiattomaksi.

Kiko 821, Zoya Beatrix, P2 Sand Style 020 Lovesome

Jokos teiltä tulee tekstuurit korvista? Itse en ole uusia hankintoja tehnyt, sillä viimeaikaiset kokoelmat ovat joko olleet vanhan kertausta tai sisältäneet todella kummallisia tekeleitä kuten Essie Beluga ja China Glazen lumiukon oksennusta muistuttava There’s Snow One Like You. Tekstuureja nähtäneen vielä ensi keväänäkin, ainakin OPI on esitellyt jo Brazil-kokoelman, jossa on neljä hiekkalakkaa.

Huh. Muutenkin syksyn ja alkutalven lakkakokoelmat ovat kautta linjan olleet melkoisen tylsiä ja uutuuslakkojen hankintani voi laskea yhden käden sormilla.
Vaan jos mainstream-merkeillä ei ole mitään annettavaa, onneksi indiepuolelta löytyy aina jotain, johon rahansa tuhlata. Vai mitäpä sanotte esim. Cadillacquerin Breaking Back Collectionista tai The Polish Wellin Catching Firesta?

Sissi sanoo omnom ja joutunee muutaman noistakin lakoista kotiuttamaan -ja sivumennen mainiten saatoin jo tehdäkin parista TPW:n pikkupullosta ennakkotilauksen.

Uusi viikko ja uudet kujeet. Virkkauskurssini jatkuu ja saan kaiketi palata lähtöruutuun, sillä en ole koko viikkona ehtinyt treenailemaan ensimmäisen tunnin oppeja. Onneksi tänään vielä tehdään perusjuttuja ennen siirtymistä seuraavalle levelille:)

Opin muuten tänään uutta: jos on kirjoittanut postausta toisella koneella, unohtaa sulkea luonnoksen ja menee toiselle koneelle jatkamaan, kaikki kirjoitettu teksti ja lisätyt kuvat katoavat bittiavaruuteen. Epäsuosittelen siis toimimaan näin.

52 thoughts on “Leimattua tekstuuria

  1. Kauniit kynnet ja hyvin onnistuneet leimaukset!

    Uuutuskokoelmat ei kyllä ole täälläkään kovin kummaisesti sytyttäneet, muutamia hankintoja on tullut tehtyä. Lähinnä olen kyllä keskittynyt hamstraamaan vanhojen kokoelmien himotuksia, mutta kummasti se katse on itsellänikin alkanut hakeutua indie-merkkien suuntaan ja sielläkin alkaa aika massiivinen himotuslista olemaan. Hankala saatavuus tosin ärsyttää ja siksipä ei vielä ole kotiutunutkaan siltä himotuslistalta mitään.

    1. Tuttua, tuttua….kyllä vieläkin tulee tehtyä löytöjä vanhoista, vasta tilasin China Glaze Strollin. Mutta indie-puoli on petollista suota, sinne kun uppoaa niin pois ei ihan helpolla pääsekään;)

  2. Kyllä minusta tekstuurit on vaan VIELÄKIN tosi ihania (: Itse omistan vain sellaisia iloisen glitterisiä pikkujoulupommeja, joten varsinkin ihan yksiväriset, neonit tai muuten vain vähän mattaisemmat kiinnostavat kovasti. Ja on muuten onnistuneet ja ihanan herkulliset kynnet nämä!

    1. Kiitos Anni! Luulenpa, että Kiko olisi peittänyt omat kynteni kolmella kerroksella, eli yllättävän peittävä se oli tuollaiseksi lakaksi. Tosi helppo lakattavakin vielä:)

  3. Nätit kynnet jälleen kerran! :) Ihanaa, ettei jollain muullakaan leimat ihan aina osu kohdalleen. Nauroin taas ihan kippurassa sun jutuille :D On niin hauska aina luella(ei toi vissiin oo sana?!) sun postauksia, kun ne on höystetty aina mukavasti huumorilla :)

    1. Juu ei osu ei, olen todella huono kohdistamaan joten tässä onnistuminen oli yllättävän hyvä, vain peukalot meni täysin pepulleen:)
      Kiva kuulla, että olet tykännyt jutuistani. Tuskin pitkään jaksaisi yksikseen höpistä joten aina mieltä lämmittää kun kuulee, että tykkäätte:)

  4. Todella kauniit! Itse en olisi ikimaailmassa yrittänytkään leimata noin tarkkaan kohdistettavia leimoja hiekkalakan päälle, josta sitä ei pysty helposti uusiksi ottamaan. Mulla olisivat varmaan kaikki kynnet näyttäneet tuolta sun peukalolta. :D

    1. Kiitos, tämä lämmitti mieltä:) Tosiaa tuosta tekstuurin päältä ei leimaa saa pois pyyhkäistyä ilman aika isoa työtä ja uudelleenlakkausta, näin jälkikäteen jopa vähän ihmettelen rohkeuttani:D

  5. Ooh upeat! Mä oon vieläkin niin rakastunut tekstuureihin, että lisää vaan! :) onko nuo brazil kokoelman tekstuurit ainoastaan mini versioina!? :o hmm..

    1. Mä en oikein tiedä, en ainakaan äkkiä löytänyt vastausta mutta en muista, että OPI olisi tehnyt joistakin sävyistä _vain_ minikokoelmaa, joten uskoisin että saa täysikokoisenakin.

  6. Ihanat kynnet! En ole vielä ollenkaan kyllästynyt tekstuureihin, vaan suunnittelin hankkivani OPI:n Make Him Mine:n wanhojentansseja varten (sopisi mekkoon<3) :D Ja ehdottomasti Catching Fire kokoelmasta juurikin se Catching fire olisi kotiuttamisen arvoinen ;)

    1. Hyvin tuntuu hiekkahype siis kantavan vielä:) Tein kolmesta lakasta ennakkotilauksen ja ne teki posteineen 17$ eli ei paha. Pienestä pullosta lakkaa hyvinkin kun nuo kuitenkin kerrostetaan peittävämmän lakan päälle.

  7. Tosi nätit. Melkeinpä pitää itsekkin koittaa noilla voitetuilla hiekkalakoilla vielä liukua, inspiroiduin näistä heti! :) Nyt ekoissa hiekkalakkauksissa on päällilakka päällä tasoittamassa… :D

  8. Ihanat, tekstuureilla saa kyllä todella kauniita liukuvärjäyksiä :) Ootko muuten mistä tilaillut noita P2 lakkoja? Itse tilasin muutaman Ebaysta, mutta sitä Alcatraz… Rocksia muistuttavaa lakkaa en löytänyt mistään niin että sen saisi Suomeen :/

  9. Wau, nää on upeat! Minä en tekstuurilakoista edelleenkään kauheasti tykkää, mutta liukuvärjäyksessä näyttävät näköjään melkoisen hyvältä. O-ou, joudunko mä nyt sitten kuitenkin astumaan sille tekstuurilakkojen tielle… o.O

  10. Ihanan raikkaat ja kauniit kynnet! :) Tekstuureihin kyllästymistä ei täällä vielä ainakaan näy, ne ovat vaan niin nättejä, näyttäviä ja helppoja levittää. Kuivuvatkin vielä nopeasti ;)

    1. Kiitos Jonna. Kyllä lyhyempiinkin kynsiin saa kivasti liukuvärin, esim. juuri Nailasauruksella on lyhyet kynnet ja sieltä löytyy oikeinkin kivoja koristeluvinkkejä:)

  11. Muistaakseni joku OPI:n fb-sivuilla kysyi tuosta kokoelmasta, niin hiekkalakat tulee minilakkoina. Että jos jaksaa selata heidän sivujaan, niin sieltä löytyy tieto :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *