Lapsi on terve kun se leikkii

Pitihän minunkin yksi termolakka hankkia kun löytyi tarpeeksi kivan värinen. Dance Legendin Termo No. 177 vaihtaa väriä valkoisesta (lämmin) pinkkiin (kylmä) ja lakasta riitti kyllä hupia koko rahan edestä.

Tällä piti lakata oikein kahteen kertaan ennen kuin onnistuin. Ensimmäinen otos meni penkin alle siten, että en tajunnut lakan esiintyvän kynsillä enimmäkseen valkoisena/hyvin vaaleana jolloin sen alle olisi kannattanut lakata ihan tavallinen valkoinen lakka paremman peittävyyden vuoksi. Lähdin sutimaan suoraan DL:ia ja kahdella kerroksella en saanut kunnolla peittävää tulosta. Kolmas taas olisi muodostanut liian tuhdin kerroksen lakkaa kynsille.
Päätin, että leimaan päälle jonkun peittävän kuvion ja näin teinkin…aloittaen nimettömästä, johon laitoin pinkin koko kynnen leiman -vain tajutakseni, että eihän se erotu ollenkaan kun itse lakka muuttuu kylmässä pinkiksi. Olipas heikko idea. Jatkoin mustalla ja huiskaisin pikkurillin leiman vaatimattomat puoli senttiä huti:D Tässä vaiheessa luovutin ja asetoni virtasi vieden murheet mukanaan.

Toisella yrittämällä, viisastuneena kokemastani, lakkasin alle Ginan Whiten ja päälle kaksi ohutta kerrosta Dance Legendia. Lakka oli paksuhkoa ja vähän venyvää mutta tällaiselle erikoistuotteelle se kai pitää sallia. Sivellin on ihan hyvä, korkki vähän suurehko omiin näppeihin mutta sen kanssa pärjäsi.
Lakkapinnasta jää kyllä todella kaunis ja päällyslakka tuo shimmerin kunnolla näkyviin, ilman sitä lakasta jää mattapintainen. Tämä on ensimmäinen venäläismerkin edustaja kokoelmassani mutta muutama muu on vielä matkalla kotiin maailmalta. Harmi, että toimitusajat DL:n omasta kaupasta suoraan ovat luokkaa 1,5kk, en jaksa odottaa niin kauaa joten on turvauduttava muihin jälleenmyyjiin. Tilasin tämän Color4Nailsilta ja paketti tuli viikossa, erinomaista.

Päälle siis pikakuivattaja, pinkit decalit ja vielä päällyslakka. Loppuilta hurahtikin rattoisasti huljutellessa käsiä vuoroin kylmässä ja lämpimässä vedessä. Oli muuten myös ensimmäinen kerta, kun käytin kynsikuvauksessa apuvälineinä kylmäkallea ja vesikippoa:)

Hot or not, eli valkoinen vai pinkki?

48 thoughts on “Lapsi on terve kun se leikkii

  1. Ihanan näköinen lakka! Oikeastaan hauskimman näköinen kun kärjissä vähän punertaa ja muuten valkoinen. Ja kaunis shimmer.
    Pitäisi varmaan hankkia pari kesäistä shimmerlakkaa. Onko mitään vinkkejä?

    1. Eilen illalla kun oli jo vähän viileämpi ulkona, istuskelin pihalla ja totesin, että punertava osuus voimistuu ihan huomattavasti ulkolämpötilan laskiessa. Tätä tarvii kyllä testata talvellakin:)
      Ginassa oli ainakin muutama herkullinen uusi (tai mulle uusi) sävy jotka olisin napannut mukaan ellei mulla olisi yli 60:ttä testaamatonta lakkaa entuudestaan…. :D

  2. Oi nam, ihanat kynnet ja todellakin kaunein thermolakka jonka oon nähnyt! Vähän kiinnostais muakin, mutta oh gawd miksi tuon DL:n logon fontti täytyy olla Comic sans :DD

    1. Siis JOO! Todellakin saisivat tehdä asialle jotain, mä tajusin sen vasta kun olin ottanut kuvat lakasta ja rupesin työstämään pullokuvaa. Tyrmistys oli aika suuri ja mikä ehkä pahinta, pienen hetken harkitsin kirjoittavani kuvatekstin cs:lla :D :D :D

  3. Rehellisyyden nimissä todettava, että en tiedä tykkäänkö vai en. Siis koristelut ihanat jne, mutta thermolakat ei mussa herätä ”pakko saada”-fiilistä. Never say never.

    1. Itsehän olin vielä vuosi sitten sitä mieltä, että hyi hitto, mutta yhtäkkiä käänsin takkini ja olen ihan myyty:D Ei missään tapauksessa kaikki värit, useimmat ei nappaa ja esim. Ruby Wingsit on ihan nounou….mutta tää on kyllä rakkautta pullossa. Ymmärrän sua kyllä hyvin mutta tosiaan koskaan ei pidä sanoa ei koskaan;)

  4. En ole pahemmin lämmennyt noille termolakoille mutta tämä näyttää kyllä suorastaan söpöltä lakalta, ja noiden decalien kanssa aivan ihanalta lakkaukselta :)

    1. En minäkään noin yleisesti ja etenkin, kun monen laatua on moitittu tai että värit ei vaihdu juuri ollenkaan…no tämä oli kiva kokemus, laatu nyt ei ollut ihan päätähuimaava mutta käyttökelpoinen kuitenkin:)

  5. Mulla on tämä lakka, mutta mun ongelma on se, että kädet ovat niin lämpimät, että kynnet ovat kärjistäänkin vielä niin lämpimät, ettei kesällä juuri ole värieroa. Tämä on, kuten epäilitkin, todellinen talvilakka. Talvisin käsien lämpö ei riitä kynsien kärkiin asti ja väriero on selkeä.
    t. Nunnuli

    1. Mullakin tää oli lähes valkoinen etenkin sisällä mutta ulkona viileämmässä huomasi jo vähän sävyeroja. Mitä pitemmät kynnet, sen enemmän hupia tästä saisi:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *