Kuplivaa charmia

Murh. Todella, todella kaunis lakka, hyvin levittyvä, kuivuva ja peittävä -ja kupliva. Laitoin kaksi kerrosta, aika paksuja kylläkin, mutta kupliminen on sangen anteeksiantamaton ominaisuus. Koska lakka on niin ihana, annan sille vielä toisen mahdollisuuden joskus myöhemmin.

Mietin, millä peittäisin nämä kiusalliset kauneusvirheet ja uskaltauduin leimailemaan pitkästä aikaa. Vanquish oli juuri käyttänyt tätä samaa leimaa, tosin minua paremmalla menestyksellä. Nyt kun katson hänen kuviaan, tajuan, että olen kaiketi leimannut itse nurin päin:D

Tein aika typerässä järjestyksessä asiat koska olin ehtinyt siistiä kynsinauhat ennen leimausta joten jouduin tekemään sen kaksi kertaa. Todella ärsyttävän sotkuista puuhaa. Leimauslakkana käytin Color Clubin Revvvolutionia.
Koska edellisestä leimailukerrasta oli tosi kauan aikaa, en muistanut, mitä päällyslakkaa voisin käyttää ja turvauduin Konadin omaan, ajatellen, että se ei sotkisi leimoja. Ei sotkenut, mutta muuten siitä jäi tympeä, himmeä pinta. Oikean käden peukalon jouduin vielä leimaamaan kaksi kertaa kun ensimmäinen ei mennyt lainkaan sinne päin. Sentään uusi stamperini toimii paremmin kuin pinkki XL-leimasin vaikka tuostakin irtoilee tyyny aika herkästi.

Tässä vaiheessa olin jo tosi pahalla tuulella ja ellei kello olisi 22 sunnuntai-iltana, olisin ottanut kaikki lakat huitsin h***iin ja aloittanut alusta. Kiukuspäissäni onnistuin vielä kaatamaan toisen kiikkeristä kuvausvaloistani ja siitä meni tietenkin polttimo rikki. Joudun etsimään jostain uuden polttimon ja vaikka nuo olikin tarkoitus vaihtaa, sen olisi voinut tehdä joskus kun huvittaa eikä pakon edessä.

Pahantuulisuuttani lisäsi sekin, että taidan olla allerginen akrylaateille. Ensin luulin, että pikkurillin iho on ärtynyt käyttämästäni ihoteipistä (olen allerginen laastarien liimoille…) jolla pidin puoliksi irrallaan repsottanutta kynttä paikallaan. Jätin teipin pois ja oireet tuntuivat silti vain paheneva. Ainoastaan tämän sormen iho on korppukuiva, kirvelevä ja punoittava. Niinpä poistin akryylit, onneksi oma kynsi on sen verran kasvanut että sen kanssa voi jopa olla.

Harmi, jos näin on, koska ehdin juuri hankkia omat akryylivälineet enkä ehtinyt kokeillakaan niitä kynsille asti. Laitan loppuun kuvan sormenpäästä, sen saa klikkaamalla suuremmaksi. Olisi kiva, jos joku näistä yliherkkyyksistä kokemusta omaava osaisi arvioida, onko kyse juuri siitä.

Kuvissa kynnet näyttävät ihan hyviltä, mutta trust me, ne eivät ole sitä livenä:)

Käytetyt lakat ja tarvikkeet
-Mereneid -aluslakka
-Essence Ballerina’s Charm
-Color Club Revvvolution
-Inm OTD -pikakuivattaja
-Konad Top Coat
-leimat Magnon laatasta A29
Lopuksi tosiaan tämä murheenkryyni. Punoitusta on lähinnä kynsinauhoilla joten se ei näy kuvassa. Iho tosin on tavallistakin huonommassa kunnossa asetonissa liottelun jälkeen. Voin kertoa, että kirveli:P

Kunpa ehtisin huomenna tehdä uudet kynnet, olo on kokonaisvaltaisesti epämukava jos ne on epäonnistuneet tai en tykkää niistä. Minua ei muuten harmita esim. sinne tänne hapsottava tukka ollenkaan yhtä paljon. Tunnistaako kukaan muu kynsifriikki itsessään tämän ominaisuuden? :)

20 thoughts on “Kuplivaa charmia

  1. Musta nuo on varsin kauniit, mutta en tajua, että miten niin olet leimannut nurinpäin? Eihän tuossa kuviossa ole mitään väliä kummin päin sen leimaa, ja itse olen jopa leimannut sen kynsien kärkiin poikittainkin :D

    1. Mulla on kanssa toi sama laatta, ja en ole vieläkään leimannut tuolla kuviolla (sillä ihme kiehkuralla kyllä :D Ja ei kai tolla voi väärinpäin leimata…paitsi jos poikittain :D
      Ihanan näköiset!

  2. Ihanat kynnet, todella kauniin värinen tuo lakka! Ja tuo on niin nätti kuvio, eikä sillä munkaan mielestä ole väliä kumminpäin se on :D Mua ei kans huono hius haittaa, kun oon myöntänyt itselleni etten vain ole hyvä hiusten kanssa. Mutta kynnet ja ripset pitää olla aina kuosissa ;)

    1. Tää olis aivan ihana, mun on pakko kokeilla vielä uudelleen myöhemmin josko kupliminen johtui vaikka kuun asennosta tai jostain:)

      Ps. en ole ripsistäkään mitenkään erityisen tarkka;)

    1. Mua harmittaa vietävästi:P Ajattelin kyllä, että voisin vielä kokeilla jossain vaiheessa uudelleen, tuleeko oireita ja jos, niin sitten vasta luovuttaa. Toisaalta ei huvittaisi kyllä terveydellä leikkiä, kun sitten voi tulla ongelmia muidenkin kosmetiikkatuotteiden kanssa:/

  3. Oivoi, kylläpä on ollut vastoinkäymisiä. Mä niin tiedän ton tunteen kun mikään ei onnistu ja aika loppuu illasta kesken… Pari kertaa on ollu pakko silti poistaa lakkaukset ja vetää joku ihana ja toimiva lakka seuraavaksi päiväksi ilman koristeluja. Ja onhan alaston olo! Mäkään en ole itse niin tarkka muiden asioiden suhteen kuin kynsien. Vaikkei niitä kukaan edes huomaisi, ne pitää olla kunnossa. :)

    Mullakinhan on tuo Ballerina’s Charm, en ainakaan kiekolle lakattaessa huomannut mitään kuplivuutta siinä, mutta pitää kokeilla kynsillä tekeekö saman kuin sulla.

    Ja vielä pakko lisätä, mä siistin aina kynsinauhat ennen leimausta ja sitten vielä leimauksen jälkeen… :D

    1. Sulla on aina niin huolella siistityt kynsinauhat että niitä on ilo katsella.
      Mä olen vaan patalaiska:D

      Enpäs muista milloin oisin ollut pelkillä yksivärisillä kynsillä, aina niissä pitää _jotain_ pientä edes olla:)

  4. Mä en kyllä näissä mitään vikaa näe :)

    Itseasiassa vähän kateellisena leimailuja ihailen, mulla kun se asettelu on aina vähän niin sun näin :D

    1. No on mullakin, onneksi koko kynnen kuvio antaa vähän anteeksi:) Viat ei näy kuvissa mutta poistin noi lakat jo tänään kun ärsytti niin paljon:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *