Kirsikankukkia

Omaperäiset ideat ovat täysin yliarvostettuja, vai mitä?

Kun olin ehkä tunnin tuijottanut koristelutarvikelaatikkoani, luovutin ja kiskaisin kynsille perinteiset decalit. Kello raksutti, päässä ei raksuttanut ja aloin jo ärsyyntyä. Yksivärisillä kynsillähän ei tietenkään voi olla, tai edes nukkua yön yli toivoen aamun olevan iltaa viisaampi.

Varastossa oli joitakin ideoita, mutta koska tämä lakka tuli vähän puun takaa, yksikään niistä ei ollut sopiva tälle värille. Olin jo näet unohtanut koko hankinnan, kun tämä saapui tänään Hollannin-paketissa.

Picked Cherry Blossoms on huikean  kaunis pinkkiä shimmeriä sisältävä kirsikanpunainen ja kuuluu Catricen Neo Geisha -LE-kokoelmaan, joka julkaistiin kaiketi helmikuussa. Catricen siveltimen kanssa olen aina aluksi hieman vaikeuksissa ja etenkin punaisen lakan kanssa, kun sitä ei haluaisi päästää kynsinauhoille. Toinen kerros meni jo paremmin pienen harjoittelun jälkeen. Lakka levittyi lähes täydellisesti ja kahdella kerroksella sai riittävän peittävyyden. Kuivumisaika oli ihan normaali.

Kaikki oli siis hyvin tähän asti kunnes mielikuvituksen puute ajoi alittamaan aidan matalimmasta kohdasta. Minusta näistä tuli kauniit kynnet, ei voi sanoa siitä huolimatta vaan sen vuoksi. Tykkään.

Siirtokuvat muuten olivat tällä kertaa sitä lajia, jota saa liotella vaikka koko päivän eivätkä ne sen jälkeenkään lähden liukumaan taustapahvilla, vaan kuvaa pitää avittaa varovasti pinseteillä. Aika paksuja, mutta näitä sai myös ihan surutta siirrellä vielä kynnellä ilman pelkoa rutistumisesta eikä kuva kuitenkaan tunnu päällyslakan läpi kuten joskus käy.

Jokohan olisin selittänyt tarpeeksi? Kuva ois varmaan kiva:)

Catrice – Picked Cherry Blossoms

Kolhin tänään jonnekin pikkurillini kynnen josta tietenkin irtosi pala, pöh. Joku kysyi, miten saan kynnet pidettyä tässä muodossa ja vastasin, että en oikein saakaan. Pitkään aikaan ei ole tapahtunut pahempia äksidenttejä mutta pienempiä tämän tästä. Mavalan kynnenkovettajaa olen käyttänyt nyt pari viikkoa, en oikein huomaa mitään mullistavaa mutta lähtötilannekaan ei ollut katastrofaalinen.

Jokohan huomenna voisi todeta, että OMG? :)

34 thoughts on “Kirsikankukkia

  1. Sä kyllä oot haka bongaamaan näitä ihania Catricen lakkoja (ja muitakin)..todella, todella kaunis lakkaus, ei mitään ylimääräistä tai turhaa :)

    1. Hih, livenä on ehkä tummempi, ainakin kun tästä läppärin näytöltä tätä tiiraan. Mutta tosi kaunis, eli saattaa herättää intohimoja myös esim. keltaisten lakkojen ystävissä;))

    2. Hmph, niitä keltaisiako tässä täytyy alkaa syytellä? Mutta oikeasti tuon kaunis, ja jos on livenä tummempi, niin vielä kauniimpi. Nuo decalit sopii niin hienosti tuohon lakkaan, sinulla on kyllä pettämätön värisilmä.

    3. Ai niin, minulla muuten on yksi vaaleanpunainen lakka, melkein sellainen purkkapinkki. Sain kaupanpäällisenä. Ja suunnilleen edelliset kymmenen minuuttia olin hokenut samalle myyjälle, etten pidä pinkistä kun esitteli minulle lakkoja :) Ehkä lakkaan silä varpaanknnet, kunhan kesä tulee. Ja silloin minulle selvisi sekin, että Veet on tullut lakkamarkkinoille o_O

    4. Just nii. Ehkä minä kuitenkin uskallan kokeilla, koska lakkaushaasteena on lemppari- ja inhokkivärit. Yritäpä kuvitella kynnet, joihin yhdistetään keltaista ja pinkkiä o_O Ehkä mä en pidä niitä kovin kauan…

  2. Oi miten kauniit! :)

    Mäkin just oon ihmetellyt omia kynsiä että vitsit ne on jo pitkät, kunnes sitten taas lohkesi palanen ja ehkä pari milliä lähti. Mullakin on tuo sama tilanne Mavalan kanssa, en osaa sanoa toimiiko vai ei. Etusormen kynsi mulla liuskottuu ainoastaan ja siihen ei ainakaan se Mavala ole toiminut.

    Toivotaan että saat pian todeta sen OMG:n!

    1. Mullakaan ei oikeastaan liuskotu, mutta nyt talven pitkittyessä tuntui katkeilevan kynsiä yhtenään tai ainakin taittuessa päällimmäinen kerros tavallaan murtui.

      Lakat tuli tänään! Posti oli pantannut lähetystä ja se oli tarttunut johonkin pistokokeeseen joilla ne ratsaa lähetysten sisältöä :o Laitoin siitä kuvan tuonne Lakkarakkauteen fb:ssa.

    2. Mulla kans on koko talven katkeillu kynnet, varsinkin toi etusormen kynsi. Jännä miten se on ainut joka liuskottuu. Liuskottumisen ansiosta se alkaa helpommin ”käpertyä” kärjestä, joten sitä ei voi pitkäksi kasvattaakaan, ennen kuin mä saan sen korjattua. :)

      Hienoa, että sait vihdoin lakat hyppysiisi, vaikka monta päivää jouduitkin odottelemaan. Varmasti oli tuskaiset päivät! ;)

    1. Onnistumisen iloa :) Mut bloggaajana sitä jotenkin kuvittelee, että pitäisi olla aina jotain uusia, huikeita ja omaperäisiä juttuja esiteltävänä. Onneksi on muita blogeja, joissa sit enemmän on panostettu koristeluihin:)

  3. Mutta decalit ovat kauniita! Ja kun yhdistää ne kauniiseen lakkaan kuten näissä niin ihan mahtavat lopputulokset <3:)

    Ei kannata ”häpeillä” jos käyttää decaleja, mä kuulun ainakin ihan suurkuluttajiin;) niin nopeat ja näppärät ja tulee varmasti hyvä lopputulos huonommankin lakan kanssa. Tai ainakin melko varmasti.

    1. Ne on! Ja nytkin pyörittelin käsissäni laattoja mutta lakka oli kuitenkin sen verran tuoretta, että leimailusta olisi todennäköisesti jäänyt painaumia pintaan…ja muutenkin, en ole erityisen hyvä siinä hommassa. Onneksi on tarrat ja decalit:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *