Kesäisiä liukuvärjäyshommia

Iskin Pinterestissä silmäni lakkaukseen, jonka halusin kopioida omille kynsilleni ja vielä kun testaamattomissa (saldo näiden jälkeen 58!) oli mukavasti lähestulkoon samat sävyt, ryhdyin tuumasta toimeen. Kyseinen käyttäjä löytyy myös instagramista nimellä @infinitelypolished, siellä on toinen toistaan hienompia lakkauksia, joista suurinta osaa en edes yritä jäljitellä:)
Lakkasin aluksi kerroksen Julie G:n Rio De Janeiroa kolmelle kynnelle, koska en halunnut valkoisena irvisteleviä rajoja liukuväriin. Siitä rangaistuksena sain töpötellä useamman kerran kynnet läpi ennen kuin keltainen peitti kunnolla mutta onneksi lakkakerroksesta ei silti tullut häiritsevän paksua.

Orlyssä on melko erottuva kultainen shimmer mukana ja lakka on todella kirkas, miltei neonvärinen. Sen, tai muidenkaan koostumuksia en oikein voi arvioida kun käytin niitä vain liukuvärjäykseen. Julie G on kyllä niin pigmenttistä, että kynsillä se varmasti peittäisi kahdella kerroksella. Liukuvärin päälle pikakuivattaja ja sen jälkeen vielä Inmin holotopperi, avot.

Lyhensin muuten taas reippaasti kynsiä ennen tätä lakkaussessiota, en käsitä miksi ne kasvavat niin hullua vauhtia. Minä, kuten useimmat muutkin, inhoan viilausta sydämeni pohjasta. En ottanut aikaa, mutta veikkaisin käyttäneeni jälleen lähes tunnin tuossa ikävässä puuhassa ja sittenkin tekisi mieli viilata sieltä täältä vähän lisää kun kuvia katsoo. Eli juuri kun saa hyvän pituuden ja muodon kynnet ovatkin hetkessä ylikasvaneet.

Kaksi kynttä lakkasin valkoisiksi Ginan Whitella ja pilkuttelin dotting toolilla palleroisia sinne tänne.
Olin vähällä laittaa näihinkin kynsiin Inmiä mutta onneksi en, parempi ilman.

Orly Ablaze

Vähän kankealta tuo liukuvärjäys taas tuntui kun sitä harvoin tekee mutta olen kynsiin tyytyväinen, ne onnistuivat kivasti ja ovat tosi kesäiset ja pirtsakat. Alkuperäisissä on vähän kirkkaammat värit mutta eipä tuo haittaa, ihan riittävän lähellä ovat ja sainpahan taas kolme lakkaa pois syntipurkista.

Lopuksi kännykkäräpsy kun hiffasin myöhemmin, että minulla oli villasukat sävy sävyyn kynsien kanssa:)

Tämä oli muuten 500. julkaistu postaus tässä blogissa. Melekoista! Ihan mahtia on, että edelleen lukijoissa on mukana aktiivisia kommentoijia ihan alkumetreiltä lähtien ja paria ohimenevää hetkellistä kyllästymistä lukuun ottamatta lakkaus- tai postausintoni ei ole laantunut. Ihan aina ei tekstiä tahdo syntyä itsestään ja joutuu oikein pinnistelemään mutta siihenkin auttaa, kun kirjoittelee vähän varastoon niin ei tarvitse väkisin rustailla mitään. Joskus olen lakkahörhöporukassa heittänyt, että näinköhän me bloggaillaan vielä vanhainkodistakin käsin. Saapa nähdä:)

48 thoughts on “Kesäisiä liukuvärjäyshommia

  1. Herkkukynnet, värit sopii just eikä melkein kuumiin kesäpäiviin! Mun päivän toppi on muuten melkeimpä Ablazen värinen – ilman shimmeriä. ;-D

  2. Ihanat!! Mä olen kanssa yrittänyt joskus tehdä noilla värisävyillä, mutta olen kai liian kärsimätön tai jotain, ja niistä tulee yhtä sotkua =P Toi holotopperi kyllä jotenkin kruunaa noi kynnet <3

  3. En tiiä miten en oo koskaan tajunnut vastaavia sävyjä käyttää liukuvärissä, nää on niin mehukkaat ja ihanat!! Kopion kopio lienee tulossa kunhan saan aikaiseksi :D

  4. Oi nam miten UPEEET kynnet! Ja voi plääh, joutuuko tässä nyt taas menettämään hermot liukuvärikokeilun kanssa kun haluaisin kopsailla tämmöiset itsellenikin x____x Niistä ei vaan tuu nätit vaikka oon kokeillu kaikki niksit yli ja ympäri D:

  5. Ihanat kynnet! Mulle tuli sellainen mieleen että olisi ollut hauska jos sitä holotopperia olisi saanut jotenkin maagisesti kikkailtua noiden pilkkujen päälle :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *