Kelmuttaako?

No kieltämättä kelmuttaa keljuttaa aika tavalla kun sain ei-toivottuna vieraana jonkun flunssapöpön. Ja minä kun en osaa nukkua päivällä ellen ole kuolemanväsynyt tai lähestulkoon tajuton, niin päätin ryhtyä lakkailemaan kynsiä kun olin keikkunut unen ja valveen rajamailla pari tuntia.

Elmukelmuttelua on harrastettu kynsipiireissä viime aikoina vallan ahkerasti. Itsekin tätä tekniikkaa testailin kiekoille mutta vasta nyt ensimmäistä kertaa kynsiini. Ideahan on, että ensin lakataan pohjalle jokin väri, sitten päälle toinen väri joka tavallaan marmoroidaan tuputtelemalla lakkaa pienellä kelmupallerolla. Itse tein nyt niin, että lakkasin kynnet ensin yksiväriseksi, sen jälkeen tuputtelin kelmulla kynsille kerroksittain muutamaa eri lakkaa. Aina näyttävämpi tulos tietenkin tulee, mitä voimakkaampi kontrasti värien välillä on mutta itse valitsin aika lähellä toisiaan olevat, hieman (väli)merelliset sävyt.

Tekniikka on nopea tehdä eikä todellakaan ole vaikeaa. Kelmua löytyy jokaiselta kotoa bf:a lukuunottamatta, terveisiä vaan jos satut tätä lukemaan;) Vaikka epäilenpä suuresti. Bf:n mielestä kelmun käyttö on lähes ympäristörikos mutta lepyttelen kolkuttelevaa eko-omatuntoani sillä, että tässä harrastuksessa sitä tarvitaan hyvin vähän:)

Koska tässä tulee jonkin verran sotkua, tein käsi kerrallaan hanskan kanssa. Samoin teen muuten vesimarmoroinnitkin, sillä en halua sotkea joko pohjalakkausta tai valmista marmorointia toisesta kädestä.
Eniten aikaa tässä kuluikin sormenpäiden ja kynsinauhojen siistimiseen, kun en viitsinyt teipata niitä. Minä en ainakaan saa töpsöteltyä kelmun kanssa niin, ettei lakkaa leviäisi ympäriinsä.

Koristeluvaiheessa loppui veto ja lätkin vaan nopeasti tarrat kynsille että pääsin hommasta eroon.

Aika kesäisethän näitä tuli, mutta ei anneta sen häiritä, vai mitä? Kuvat on sitten aivan kauheita, mutta en jaksa alkaa nyt säätää valkotasapainoa kohdalleen. Täytyy keksiä jokin ratkaisu pimeän vuodenajan kuvausongelmiin koska tällaisia ei tee mieli julkaista. Lähikuvassa lakan värit on mahdollisimman lähellä aitoa mutta ihoni on aika…. punakka. Lisäksi päällimmäinen lakkakerros on vielä kostea (kyllä, uhmaan kohtaloa) ja näyttää ihme hyytelöltä. PLUS että kynsinauhoilla näkyy lievää suuremman väkivallan käytön jäljet siistimisestä ja edellisen lakkauksen poistamisesta.

Käytetyt lakat ja tarvikkeet:
-Seche Clear -aluslakka
-Models Own Jade Stone & Beth’s Blue
-Depend 031
-China Glaze Aquadelic
-Inm OTD -pikakuivattaja
-Essence Gel Look Topcoat
-tarroja

Nyt lepäämään, heippa!

22 thoughts on “Kelmuttaako?

  1. Hienot!! Täytyy itekin kokeilla kelmukynsiä joskus. Syy, miksi multa jää usein tällaiset (kuten vesimarmorointikin toistaiseksi) kokeilematta on se todennäköinen sotkun määrä.. :D

  2. Kauniit kynnet, tykkään kovasti noista väreistä! On kyllä ihan pakko kans kokeilla tota tyyliä jossain vaiheessa, kunhan taas saisi kynsi-inspiraation. Flunssan kourissa kans ollut ja menny ihan fiilikset…

  3. Oi, tosi kauniit! Mun mielestäni toi tekniikka ei ollut mitenkään erityisen sotkuisa, en ainakaan muista, että olisin juurikaan sotkenut silloin kun tein omani. Eikä kynsinauhoillekaan mitenkään toivottoman paljon mennyt sitä lakkaa. Olikohan vain aloittelijan tuuria? :D Tarttee pian kokeilla uudestaan.

    Miten muuten uskallat laittaa hanskat lakkausten suojaksi vesimarmoroidessa, eikös ne vielä pehmeät lakat mene ruttuun? Vai onko sulla useampi tunti aikaa välissä? :O

    1. Mä vaan vissiin saan sotkua aikaiseksi kaikessa mihin ryhdyn:D En juuri varo mitään vaan ajattelen, että siivotaan sitten myöhemmin…

      Hanskojen kanssa toimin niin, että kun ensimmäinen käsi on valmis, laitan pikakuivattajan ja odottelen ehkä vartin-puoli tuntia, riippuen, mitä muuta olen puuhaamassa. Sitten hanska käteen eikä kertaakaan vielä (kop kop) ole ruttaantunut lakat. Mulla on semmoisia lateksihanskoja joita saa siivoustarvikehyllystä, Vileda-merkkisiä muistaakseni.

  4. On muuten nätit! Mun on myös pitäny kokeilla tätä tekniikkaa, mutta sitte aina unohan kokonaan sen olemassaolon :o Komppaan muuten Papua, miten ihmeessä uskallat käyttää hanskoja? Vai millaisia hanskoja käytät? Mulla menee lakat kurttuun vähemmästäkin, vaikka kuinka käyttäisin pikakuivattajaa :o

  5. Todella kaunis marmorointi! Tuo olikin jännä, kun oli kolmea lakkaa! En ollutkaan ajatellut, että niitä voisi laittaa kelmun kautta kynnelle :D Pitänee testata tämäkin taktiikka, kun oon halunnut yhdistää (taas) mustan, valkoisen ja punaisen ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *