Jokaiselle jotain

Mitä syntyy, kun aikaa on ruhtinaallisesti, seurana lasi-pari hyvää viiniä, 80-luvun hittibiisejä ja ilta etenee kuin huomaamatta kaverin kanssa chattaillessa ja kynsiä lakkaillessa?

No siitähän syntyy kynnet, joissa on jos vaikka mitä ja varmasti jokaiselle jotain. Nauroin ääneen jo operaation loppuvaiheessa ja myös kynsiä kuvatessani. Tätä postausta kirjoittaessa varmaankin jo hymy hyytyy.

Idea oli ihan hyvä. Liukuväri kahdella testaamattomalla lakalla, jotka olin hankkinut jo hyvän aikaa sitten, lähes unohtanut niiden olemassaolon, mutta ne pulpahtivat salakavalasti esiin OPI-esittelypostauksen myötä. Mmmh….en ollut lakannut niillä vieläkään. Kommenttiboksissa kannustettiin ja otin itseäni niskasta kiinni.

Did It On ’Em vaati kolme kerrosta ennen kuin pääsin töpöttelemään liukuväriä sillä ja Fly:lla. Tuli ihan kivat. Mutta jotainhan siihen päälle oli saatava, joten kaivelin mapistani kukka-aiheiset siirtokuvat. Vähän tyhjältä näytti vieläkin ja niitit olivat luonteva jatkumo. Jo siksikin, että hyrrä oli jäänyt auki ja sitä tutkaillessani turkoosit levisivät pitkin pöytää.

Tähän olisi ollut hyvä lopettaa mutta jossain käsittämättömässä hurmoksessa tartuin vielä China Glazen Luxe And Lushiin ja sudin sitä kynsilleni. En muistanut, että se oli noin ….hallitsevaa. Lastut lähes hautasivat alleen niin decalit kuin niititkin ja vaikka lakkakerroksia oli jo enemmän kuin tarpeeksi, jouduin laittamaan vielä yhden, koska flakiet törröttivät.

Tässä vaiheessa tuijotin kynsiäni ja ainoa lause, jonka kykenin muodostamaan oli ”oho”
Tai no, totta puhuen raportoin tapahtuneesta näin:

Ne oli tosi kesyt näihin verrattuna! Mulla on kynsillä KASA kaikkea staffia
Kerroksiakin kuin *piip*
Vielä joudun laittamaan kun flakiet törröttää


Niin. Tällaiset niistä sitten tuli. Kuvia koneelle siirtäessäni huomasin ottaneeni mm. kuuden sekunnin mittaisen videon makuuhuoneeni lattiasta mutta en laita sitä nyt tähän.
Uskokaa pois, kun sanon, että kuvissa nämä eivät näytä niin kaoottisilta kuin livenä. Ja ei, en olisi postannut näitä ellei toisessa päässä olisi painostettu ankarasti.

GT Base Coat, OPI Did It On ’Em, OPI Fly, G&G HK Girl Top Coat, China Glaze Luxe And Lush,
Rimmel Pro Super Wear Ultra Shine Topcoat

Tämä oli muuten 101 tapaa pilata lakkaus-postaussarjan 4. osa.

Eipä kai tässä tällä kertaa muuta:)

61 thoughts on “Jokaiselle jotain

  1. Mä luin sun juttua kauhuissani, sillä voin niiiiin samaistua tuohon, eli kynnet, viiniä, chattailyä, etc. Mutta hei, kuvissahan on ihan jees kynnet, kauniitkin ovat, joskin värit kaukana mukavuusalueelta, mutta muutoin hienosti tehdyt!

  2. No tuota… Ei ihan se mitä odotin eikä ihan se mitä on totuttu sulta näkemään, mutta nää on hurrrrjan kivat!! OIKEASTI! Väri-iloittelua ja joskus saa vähän vetää överiks!

  3. Värit on kyllä tosiaan ihan kivat, mutta mikä ehkä tärkeintä – kuvailemasi kynsienlakkaustapahtuma sen sijaan vaikuttaa erityisen kivalta! :D

  4. Ihanat lakkaukset, tykkään väreistä! Ainut ehkä minkä olisi voinut jättää pois on tuo flakies-lakka, mutta mä näen niin hyvin itseni tekemässä myös aina ”sen viimeisen silauksen” – kuten juuri flakesit vielä muuten nättien lakkausten päälle… :D Kivat ne on silti!

  5. ”Kuvia koneelle siirtäessäni huomasin ottaneeni mm. kuuden sekunnin mittaisen videon makuuhuoneeni lattiasta mutta en laita sitä nyt tähän.”
    Voi ei.. XD
    Mutta ompa tosi nätit kynnet, ihanan väriset! :)

  6. Vitsi, noi on hienot! Olisin ehkä kans jättäny Luxe & Lushin pois, tai vaihtanut hennompaan glitteriin :) Mutta tosi kivat silti! Pitäiskö vähän matkia ;D

  7. Kauniitpas nää on, paitsi flakie-lakan oisin sinuna jättänyt pois, paitsi jos olisin ollut ihan vähän päissäni ja/tai liian innoissani tsättäilystä ;).

    1. Mä tilaan tosi paljon tavaraa ebaysta ja yksi ainoa paketti on jäänyt tulematta, siinä oli muutaman euron kynsikiekot. Ostaminen on turvallista kun katsoo myyjän palauteprosenttia ja kauppojen määrää, tilaan mieluiten sellaiselta jonka positiiviset palautteet on 99% pintaan ja jolla on toteutuneita kauppoja paljon. Suosikkimyyjät kannattaa tallentaa jatkoa ajatellen omalle käyttäjätilille.

      Toimitus riippuu paljon siitä, mistä tavarat tulevat. Lakat tilaan pääasiassa USAsta, niillä kestää yleenä n. 1,5-2 viikkoa tulla. Sen sijaan jos tilaan jotain koristehärpäkettä Hong Kongista, menee 2-3 viikkoakin. Toisaalta decalien luottomyyjäni toimittaa jopa viikossa:) Kaukoidästä tilatut merkkilakat ovat yleensä väärennettyjä joten ne kannattaa kiertää kaukaa. Jos tuote on ”liian halpa” se todennäköisesti ei ole aito.

      Paypalilla maksaminen on turvallinen ja usein ainoa mahdollinenkin maksutapa.

  8. Nää on erilaiset! Mutta tosi pirteän väriset ja siitä tykkään! Välillä pitää vähän irrotella ja vetää överiksi! Mori is more aina joskus! :)

  9. Tosi kienot kynnet! Sä osaat tehdä ihan älyttömän hienoja kynsiä!!! :O Mulle vaan välillä tulee sellanen olo etten osaa mitään, ku sä laitoit tähänki että nää on tosi kaaoottiset, vaikka nää on yhet hienoimmmista!! !Nauti siitä mitä sulla on, älä murehdi sitä mitä sulla ei ole!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *